Yleinen

65:nnen kerran järjestetyn J. H. Erkon kirjoituskilpailun on voittanut Kööpenhaminassa asuva Iiris Miettinen. Jaetulle toiselle sijalle sijoittuivat Anni Kaila Helsingistä, Carlos Lievonen Riihimäeltä ja Saana Erkkilä Tampereelta. Kunniamaininnan kilpailussa saivat Isa Hukka Helsingistä, Hermanni Härmälä Helsingistä, Elli Kuusisto Tampereelta, Riikka Kujanen Turusta sekä Anna Kallio Helsingistä. Kilpailulajina oli runous. Tulokset julkistettiin Helsingin kirjamessuilla Töölö-lavalla torstaina 28.10. 

Kilpailuraadin muodostivat tänä vuonna runoilija ja sanataideohjaaja Juho Kuusi, Annikin Runofestivaalin tuottaja Simo Ollila, opiskelija Deria Kurkan Kallion lukion KirjaKalliosta sekä raadin puheenjohtaja, runoilija Pauliina Haasjoki. Kilpailuun lähetettiin yhteensä 290 tekstiä. 

Alla voittajat esittäytyvät ja voit lukea näytteet heidän kilpailutöistään.

Iiris Miettinen 

Miksi kirjoitat juuri runoja? Mitä runous tyylilajina merkitsee sinulle?  

Runous on minulle yhtä paljon musiikkia ja tanssia kuin se on kirjallisuutta. Taidan kirjoittaa runoja – tai tanssia niitä paperille – voidakseni tehdä kaikkia kolmea samanaikaisesti. Lisäksi runoja kirjoittamalla hapuilen sekä raivaan tilaa sellaisille olemisen muodoille, joiden ei juuri anneta kielessä näkyä tai kuulua. Etsin kieltä ja sitä kautta tilaa moninaisille sukupuolessa tai -puolissa olemisen tavoille, etsin keinoja kertoa yhdessäolosta muiden lajien kuin ihmisen kanssa. Runous on tapani rakastaa kielen rakoja ja vikoja. 

Mikä hyvässä runoudessa tekee sinuun vaikutuksen? Mihin pyrit omissa runoissasi? 

Rytmi. Liikutun runoista, jotka liikkuvat, joiden rytmi tarttuu minuun ja kuljettaa mukanaan. Minulle vaikuttava runo on usein herkkä, vimmainen, rehellinen itselleen. Sille on antauduttu. Runoilija on antanut runon tulla eikä ole kesyttänyt sitä tylsäksi. Rytmi ja kuunteleminen ovat myös oman kirjoittamiseni ytimessä. Rytmiin paneutumalla toivon voivani mm. häiriköidä järjestyksiä, aurata esiin leikkikenttiä, nauttia ja antaa nautintoa sekä murtaa vastakkainasetteluita.  

Raati toteaa runoistasi näin: ”Tekstit lävistävä kehollisuus on samanaikaisesti haurasta ja voimakasta. Avain kehollisuuden tematiikkaan on kenties otsikossa ”Vallaantua”: voimaantuminen, valta, villiintyminen, laantuminen, kaikki sekaisin kielessä.”. Miten itse kuvailisit kehollisuuden teemojen merkitystä kirjoittamisessasi? Millaista on käsitellä materiaalista kehoa kielen ja runouden voimin? 

Olen kyllästynyt kieli-keho tai mieli-keho  vastakkainasetteluihin ja erotteluihin. En kirjoita kehollisuudesta. Kirjoitan kehossani ja kehollani ja siksi kehoni kuuluu ja tuntuu tekstissäni. Raati osuu naulankantaan mainitessaan “Vallaantua”-otsikon kertovan paljon: jos todella tahdon antaa kehoni “vallaantua”, minun on annettava sen olla läsnä kaikkialla elämässäni, siis myös runoissani.   

Kirjoittamisen hetkellä en irtoa ruumiistani, vaan painaudun niin syvälle ja verevästi sen uumeniin kuin vain voin. On kyse herkistymisestä ja on kyse kolonialismista ja kapitalismista juontavan kehoja väheksyvän, rajoittavan, määrittelevän ja määräävän ajattelun purkamisesta. Kieli osuu kehoihin, koskettaa, satuttaa ja hellii kehoja. Kun suuntaamme kieltä toisiimme, suuntaamme sitä väistämättä toistemme kehoihin. Kirjoitan, koska olen kosketusta tunteva ja tarvitseva eläin ja kieli on yksi raajoistani. 

“ 

kesii, venyy, hikii  

Tuiki tuiki, juonne minusta raju, minun puskema lemu, hellä syys!  

Kesii liikaa kieltä. Ruuhka nielussa, leuoissa melu  

sumu, roju, helisevä tajunta  

TÄLLE TODELLE OLOLLE KATVEISSA  puiden pulsseissa  
olo varpaissa, korsissa  

Nälkä kielen ja kehon välissä?  

kivun ja riemun tila se on  

rako jossa raivo, valta, loputon särkyminen  

hellä  

minun monet huitovat runkoni jotka pysyvät pystyssä enemmän kuin osaan sanoa. 

“ 

Anni Kaila 

Miksi kirjoitat juuri runoja? Mitä runous tyylilajina merkitsee sinulle? 

Olen aina lukenut ja kirjoittanut runoja, ja ison osan runorakkaudestani olen varmaankin perinyt äidiltäni ja isoäidiltäni. Olen kirjoittanut tai ainakin yrittänyt kirjoittaa myös proosaa useaan otteeseen, mutta tunnun aina palaavan takaisin runoihin. Runous on kielen liikettä, siinä on jotain ikuisesti kiehtovaa ja kutsuvaa. Runouden kautta on mahdollista käsitellä valtavia aiheita, aikakausia ja olemassaoloa ja toisaalta aivan pieniä liikahduksia ja yksityiskohtia ilman, että jotain tulee selitetyksi puhki, päätymättä mihinkään yksinkertaistettuun lopputulemaan. 

Mikä hyvässä runoudessa tekee sinuun vaikutuksen? Mihin pyrit omissa runoissasi? 

Vaikutun monenlaisista runoista ja pyrin lukemaan sekä uudempaa että vanhempaa runoutta. Usein minuun tekee vaikutuksen se, jos joku onnistuu käyttämään kieltä tavalla, jota en ole koskaan aiemmin edes ajatellut. Luen mielelläni runoja, jotka leikittelevät kielellä ja onnistuvat tavoittamaan jotain kielen takaista tai esikielellistä. Omissa runoissani kuvaan usein pieniä, yksityiskohtaisia ruumiillisia tapahtumia tai tuntemuksia ja pyrin samalla siihen, että jokin ydin ja tausta on aina havaittavissa ja ikään kuin kuultaa runojen läpi. Erilaiset aistiset ja osin synesteettiset kokemukset ja kuvat kiehtovat minua. Olen kiinnostunut myös luomaan teksteilläni laajempia kokonaisuuksia sekä nivomaan runoutta työhöni tanssi- ja esitystaiteilijana. 

Raadin kommenteissa runoistasi sanotaan muun muassa näin: ”Kokoelma rakentaa yhteyttä kuolleen ja elävän, elottoman ja elollisen välille. Sekä kehoja että kosketeltavaa ainetta kuvataan hellästi.” Mikä sinua houkuttelee elottoman ja elollisen, luonnon ja ihmisen kaltaisten vastinparien välisten yhteyksien tutkimiseen runon keinoin? 

Olen ammatiltani tanssitaiteilija ja olen aina ollut kiinnostunut ruumiista, sen eri kerrostumista, kummallisuuksista ja kokemuksellisuudesta. Koen myös että niin sanotusti elollisella ja elottomalla materialla on yhtä paljon yhteneväisyyksiä kuin eroavuuksiakin, että aineella on kyky ymmärtää ainetta jollakin tasolla. Vastinparien sijaan ajattelen tutkivani runoissani sitä, kuinka erilaiset ruumiit ja materiat vaikuttavat toisiinsa. Olen kiinnostunut myös muistista, jäljistä jotka meistä jäävät ja jotka jäävät meihin. 

Kirjoitin kilpailukokoelman runot erikoisessa tilanteessa, jonkinlaisessa puristuneessa ja käpertyneessä tilassa. Puolisoni odotti sydänleikkausta, ja koronan takia olimme useita kuukausia täysin eristyksissä muista ihmisistä. Samaan aikaan Etelä-Suomessa oli pitkästä aikaa kylmä ja luminen talvi, ja aloin myös tyhjentää äitini asuntoa. Lumi, tavarat, hiljaisuus ja pöly tuntuivat eristävän entisestään kaikesta ympäröivästä. Ajattelin paljon muistia ja menetystä, kovia asioita joiden ympäriltä pehmeät asiat kuluvat ja murskautuvat pois, ja myös sanoja jotka tulisivat talvien mukana menetetyiksi, sanoja lumelle ja jäälle, sitä miten menetys tulee kielen mukana materiaaliseksi. Runoissa on surua ja rakkautta. En kuitenkaan ajattele käsitteleväni surua ja rakkautta aiheina – ne vain ovat, ne tulevat runoihin aina. 

“ 
Sormenjäljet ilmestyvät sivujen reunoihin, puiden haarautuvat oksat.  

Peukalon päättyvä kohouma, saari  
nuolaistessa hilseilevää savea, ihohuokosten suolaa.  

Paperin läpi kuultaa toinen paperi johon on kerätty jonkinlaista kirjoitusta:  
ennen tunnistamista kirjaimet muistuttavat eläimen jälkiä  
ne muistuttavat ruumista lumen alla joka voisi olla kone tai pensasaita  
ne muistuttavat luita sanojen muodossa  
ne muistuttavat 

“ 

Saana Erkkilä 

Miksi kirjoitat juuri runoja? Mitä runous tyylilajina merkitsee sinulle? 

 Olen aina lähestynyt runoutta hyvin erityisellä mielenkiinnolla ja rakkaudella. Runous tuntuu minulle kaikkein luonnollisimmalta tyylilajilta sekä lukijana, että kirjoittajana. 

 Mikä hyvässä runoudessa tekee sinuun vaikutuksen? Mihin pyrit omissa runoissasi? 

 Jokin aura, puheen- tai musiikinkaltaisuus, näyt. Pyrin omissa runoissani samaan. 

 Raati kuvailee tekstiäsi muun muassa näin: ”lukiessa jää miettimään mikä on tämä paikka tai kuka tulkitsee todellisuutta näin.” Osaatko ottaa kantaa näihin kysymyksiin – millaisesta paikasta ”todellisuuden tulkinnat” runoissasi syntyvät? Mistä saat inspiraatiota ja millainen kirjoitusprosessisi on? 

Kirjoitan oman sisäisen lauluni kanssa, eniten saan inspiraatiota musiikista ja koen runouden syntyvän samassa paikassa musiikin kanssa. Yksi osa kilpailuteksteistäni oli kirjoitettu ajatellen tähtitieteilijää havainnoimassa yötaivaan valtavaa kokonaisuutta, asuttuani jonkin aikaa lähellä erästä tähtitornia tämä aihe tuli runoihin. Muiden runojen kohdalla kyseessä voi olla esimerkiksi jokin näky tai musiikissa syntynyt paikka. 

“ 

Lumi oli hänen sylinsä ja valui metsänvihreällä rintakehällä mustassa puunpimeydessä kivien  
ja ajanmittaamisen alle, siellä olivat hänen valmiutensa pystyyn kohotetut seipäät miekat  
sukset rivissä vajaa vasten, puu rasahteli hänen vajavaisuuksiaan, yöllä ei ollut ymmärrystä  
hengittää se tiesi vain käpertyä itseensä, taitella ihmiset pienempään tilaan he luulivat  
olevansa parkkihallissa, he lakkasivat aistimasta kävelymusiikkia sen katedraaleja,  
ilmapiirustuksia. 

“ 

Carlos Lievonen 

Miksi kirjoitat juuri runoja? Mitä runous tyylilajina merkitsee sinulle? 

Kirjoitan runoja, koska niissä voi kokeilla asioita, joita proosa ei kestä. Runous sallii yhtäältä kirurgisen tarkkuuden ja toisaalta täydellisen ilmaisuun eksymisen. Runous on ainutlaatuinen taidemuoto, vaikka ja koska sen rajat laajenevat jatkuvasti, vältellen tarkkaa määrittelyä. Runouden ajatellaan olevan kuollut, koska se on nykyään niin elävää, että sen on vaikutettava kulissien takaa. Uskon Leevi Lehdon kuuluun mottoon ”Mikään mikä kiinnostaa syntyessään yli seitsemää ihmistä, ei voi muuttaa joukkojen tietoisuutta.” Toivon siis, etteivät kollaasini kiinnosta enää ketään raadin niitä kohtaan osoittaman kiinnostuksen lisäksi. 

Mikä hyvässä runoudessa tekee sinuun vaikutuksen? Mihin pyrit omissa runoissasi? 

Hyvä runo on sellainen, jolla on jotain sanottavaa, mutta se saa vasta lukijan haluamaan sanoa tuon sanottavan hämmennyksensä lomasta. Hyvä runo on myös kielellisesti taitava ja kaunis. En voi pyrkiä muuhun kuin siihen, mikä tekee itseeni vaikutuksen. 

Raati kirjoittaa runoistasi, että ”visuaalinen ilme tuo mieleen punk- ja pienlehtiestetiikan” ja ”runosarja on kuin älykäs puuhakirja, kokoelma harkittua sekoilua”. Kerro hiukan visuaalisesta runoudesta – millainen prosessi kilpailutyösi luominen oli, mistä olet saanut inspiraatiota kollaasitekniikkaan, ja millaisia mahdollisuuksia tekniikka mielestäsi tuo verrattuna tekstimuotoiseen työskentelyyn? 

Yritän kollaaseillani etsiä vanhalle tekniikalle uutta ilmaisuvoimaa tarkastelemalla erityisesti tekstin ja kuvan suhdetta. Pyrkimyksenäni on ollut ”poikkitaiteellisuuden” sijaan pyrkiä kuvan ja tekstin erottamattomaan synteesiin ja kaivaa runojen visuaalisuudesta esiin eräänlainen kuvan poetiikka. Lisäksi olen halunnut tutkia kuvien ja kielen suhdetta käsitteisiin, mielikuviin ja ajatteluun. Eniten minua on inspiroitunut monipuolinen lähdemateriaali, joka olisi selvästi viettänyt seuraavan elämänvaiheensa kaatopaikalla, mikäli en olisi pelastanut sitä silvottavaksi. Esimerkiksi vanhentuneiden oppikirjojen leikkely luo aivan uudenlaisen suhteen paperisaasteeseen, painettuun sanaan, ja digitaalisen materiaalisuuteen. Lähdemateriaalin käyttö sallii myös lukijan vieraannuttamisen tekstin ja kuvan arjesta, sekä tuttujen diskurssien uudelleenarvioinnin. 

Iiris Miettisen kuva: Niilo Miettinen  

Anni Kailan kuva: Sakari Viika  

Saana Erkkilän kuva: Saana Erkkilä  

Carlos Lievosen kuva: Alan Avila Pulido