runous

Debytoi runoilijana -kilpailu on avattu – osallistua voit myös äänitteillä ja visuaalisilla runoilla

Nuori Voima -kirjallisuuslehti järjestää Debytoi runoilijana -kirjoituskilpailun. Kilpailuun voivat osallistua kaikenikäiset tekijät, jotka eivät ole julkaisseet kaunokirjallista teosta tai joilla ei ole kustannussopimusta teoksen julkaisemisesta. Kilpailuun voi osallistua teksteillä, visuaalisilla runoilla tai äänitteellä 4.4. 2021 saakka.

Kilpailu järjestetään nyt 27. Kerran. ”Debytoi runoilijana on ollut tärkeä ponnahduslauta monille hienoille kirjoittajille, ja viime vuosinakin siihen on osallistunut joka kerta satoja ihmisiä. On inspiroivaa todistaa runouden jatkuvasti muuttuvaa ja aikaan reagoivaa luonnetta”, sanoo Nuoren Voiman päätoimittaja Vesa Rantama.

Lehdissä julkaistut tekstit tai omakustanteet eivät ole este osallistumiselle. Kilpailuun osallistuvien tekstien tulee kuitenkin olla ennen julkaisemattomia. Tekstien ja äänitteiden tulee olla suomenkielisiä, mutta kilpailutyö voi olla myös kieletöntä, visuaalista tai kieliä sekoittavaa runoutta. Kilpailuun osallistutaan nimimerkillä, mikä takaa tekstien puolueettoman käsittelyn. Kilpailuun voi osallistua sähköisesti tai postitse.

Esiraatina toimivat päätoimittajat Taija Roiha ja Vesa Rantama, ja kilpailun voittajan valitsevat elokuun numeron vierailevat päätoimittajat Arda Yildirim ja Riina Tanskanen. Voittajat julkistetaan Runokuu-festivaalin yhteydessä elokuussa 2021.

Lisätietoja ja kilpailuohjeet täällä

Saila Susiluodon runokokoelmakurssi syksyllä

Aika: lauantaisin 31.10., 14.11., 28.11. klo 11-17
Paikka: NVL:n toimisto (Fredrikinkatu 23 D 4, 00120 HKI) tai tarvittaessa Zoomissa.
Kurssimaksu: NVL:n jäsenille 60€, ei jäsenille 80€
Ilmoittautuminen ja maksu 21.10. mennessä tämän linkin kautta

Millainen on hyvä runokokoelma? Onko sinulla pöytälaatikossa runoja, joista voisi muodostua kokonaisuus? Tervetuloa mukaan runoilija Saila Susiluodon ohjaamalle kokoelmakurssille! Kurssilla keskitytään runokokoelman koostamiseen, järjestyksen ja rytmin etsimiseen. Kurssilla tehdään myös harjoituksia, jotka vahvistavat kokoelmaa ja omaa ääntäsi. Kurssille otetaan 12 henkilöä ilmoittautumisjärjestyksessä.

NVL:n intensiivikurssit on suunnattu yli 18-vuotiaille. Ilmoittautumiset kurssille 21.10. mennessä.

Tervetuloa!

Kuva: Otava

Kuuntele ja lue kansainvälistä runoutta – NVL mukana myös Festival of Hopessa huhtikuussa

Nuoren Voiman Liitto on mukana kahdessa verkostossa, joka tarjoaa runoutta eri maista ja kielillä kaikkien ilmaiseksi kuunneltavaksi ja luettavaksi. Tässä esittelyt Lyriklinesta ja Versopoliksesta!

Lyrikline on vuodesta 1999 toiminut runoussivusto, jota ylläpitää Literaturwerkstatt Berlin yhteistyössä kansainvälisten yhteistyökumppaneiden kanssa. Palvelussa voi kuunnella runoutta eri kielillä: aina alkukielellä, ja mikäli käännöksiä on saatavilla, niin myös muillakin kielillä, usein ainakin saksaksi tai englanniksi. Suomesta mukana ovat Inger-Mari Aikio, Jyrki Kiiskinen sekä monia muita. Palvelussa pystyy eri tavoin lajittelemaan maita ja runoilijoita – käy kuuntelemassa ja lukemassa vaikkapa uusiseelantilaista tai grönlantilaista runoutta! Sivusto täällä: https://www.lyrikline.org/en/home/

Versopolis on 15 eurooppalaisen runousfestivaalin yhteinen verkosto ja sivusto, jossa on runsaasti runoutta englanniksi ja alkukielellä. Runokuu liittyi viime vuonna verkoston kumppaniksi, ja jatkossa myös verkoston festivaalien suosittelemia runoilijoita nähdään keikoilla Suomessa. Suomalaisista runoilijoista mukana ovat Sanna Karlström, Niillas Holmberg ja Johanna Venho. Runoja voi käydä lukemassa osoitteessa https://www.versopolis-poetry.com/poets

Versopolis järjestää virtuaalifestivaalin Festival of Hope huhtikuun lopussa, linkki sivustolle täällä: https://www.versopolis.com/festival-of-hope

Kuvassa verkoston suomalainen kirjailija Sanna Karlström. Kuva: Otava

Nuoren Voiman Debytoi runoilijana -kilpailu auki 30.4. saakka

Nuori Voima -lehti järjestää jälleen perinteisen Debytoi runoilijana -kilpailun. Kilpailu järjestetään 26. kerran ja kilpailuun voivat osallistua kaikenikäiset tekijät, jotka eivät ole julkaisseet kaunokirjallista teosta tai joilla ei ole kustannussopimusta teoksen julkaisemisesta. Lehdissä julkaistut tekstit tai omakustanteet eivät ole este. Kilpailuun osallistuvien tekstien tulee olla ennen julkaisemattomia. Osallistua voi myös visuaalisella runolla tai äänitteellä. Kilpailuaika on 17.3.-30.4.2020.

Voittajien töitä julkaistaan Nuori Voima –lehden Möykky-numerossa (3-4/2020), jonka päätoimittavat esitystaiteilijat Emilia Kokko ja Elina Minn. Voittajat julkistetaan Runokuu-festivaalin yhteydessä elokuussa 2020.

Lue lisää kilpailusta ja kilpailuohjeet lehden nettisivuilta: https://nuorivoima.fi/lue/juttu/on-aika-debytoida-runoilija

PERUTTU Poetry Jam -klubin 17.3. teemana keho

13.3.2020 Tapahtuma on peruttu, siirretään myöhempään ajankohtaan.

Poetry Jam tulee taas! Tällä kertaa teemana on Keho, ja sitä manifestoivat illan kolme upeaa esiintyjää Sanni Purhonen, Pehmee ja kantaesitys Sooma, josta vastaavat lavarunoilijat Elsa Tölli ja Veera Milja. Levyjä soittaa DJ Berghollm. Jameilla on myös Keho-teemainen kuratoitu Open Mic -osuus, johon valitaan viisi runoilijaa. Mikäli haluat hakea Open Micciin, laita sähköpostia tuottaja Hanna Rentolalle (hanna.rentola@gmail.com) ja kerro millaisen runon haluaisit esittää. Runosi saa olla mitaltaan max 5 minuuttia.

Tapahtumassa noudatetaan turvallisemman tilan sääntöjä, jotka löytyvät HPC:n nettisivuilta: https://www.helsinkipoetryconnection.fi/hpcn-turvallisemman-tilan-periaatteet-safer-space-guidelines-of-hpc/ Emme hyväksy rasistista tai vähemmistöjä herjaavaa sisältöä. Siltasen tilat ovat esteettömiä ja sisäänkäynti tapahtuu ramppia pitkin Hämeentieltä. Tapahtuman tuottavat Helsinki Poetry Connectionin aktiivit Hanna Rentola ja Aleksi Salmela.

Vapaa pääsy! Tervetuloa!
Pehmeen kuva: Roza Coco Ninja

Esiintyjät:

Sanni Purhonen on runoilija, kriitikko ja aktivisti. Hänen teoksissaan ja muussa taiteellisessa työssää käsitellään usein kehollisuuden teemoja.

Pehmee on Meriam Trabelsista ja Caroline Suinnerista koostuva kollektiivi, joka asettaa marginalisoidut kehot keskiöön. Lupa olla oma itsensä ja ottaa tilaa väsyneiltä kauneusihanteilta inspiroi näitä lähiölapsista muka aikuisiksi kasvaneita ystäviä. Kollektiivi on olemassa ei määrittääkseen, mutta juhlistaakseen intersektionaalisuuden kauneutta.

Elsa Tölli ja Veera Milja tuovat lavalle hengittävän kokoelman sotkuisia ja vahvoja runoja, jotka ruumiillistuvat kahteen rajoiltaan häilyvään kehoon teoksessaan SOOMA. Runoissa raajat tekevät kirjoittamisen mahdolliseksi, hermosto muistaa murheelliset tapahtumat ja hormonit saavat kehon viilettämään kaikesta huolimatta. Ja niin he viilettävät elämän mudasta kouliutuneina, ilmaan hälvenneiltä ihoilta, sisälmyksistä, juoksevat sairaaloista, adrenaliinihuuruista ja lupiininiityiltä, juoksevat sydän niin särkyneenä mutta toipuvan suurkaupungin elkein, ilon kautta, surun kautta, ja saavat puolikuolleenkin ruumiin laulamaan.

Poetry Jam – Keho (body) is coming! The evening will have three wonderful perfromances. Sanni Purhonen, Pehmee and SOOMA by Veera Milja and Elsa Tölli. DJ Berghollm will play some music. There will also be a curated Open Mic for 5 participants. If you wish to perform a poem with the theme body, you can mail hanna.rentola@gmail.com and tell about your poem. We will choose 5 people with a poem of maximum 5 minute duration.

Helsinki Poetry Connection’s events follow our safer space guidelines, which you can take a look at here: https://www.helsinkipoetryconnection.fi/hpcn-turvallisemman-tilan-periaatteet-safer-space-guidelines-of-hpc/

Uusi Koettelevan kirjallisuuden klubi alkaa 26.2. Lavaklubilla

Nuoren Voiman Liitto aloittaa uuden kirjallisuustapahtumien sarjan, jossa kirjallisuus kohtaa monet esittämisen tavat. Klubilla käydään perusteellista kirjallisuuskeskustelua, nähdään uusia esityksiä sekä kuullaan kirjallisuuskentän vaihtoehtoisia ääniä. Koetteleva kirjallisuus koettelee aina jotakin rajaa: kärsivällisyyden rajaa, käsityksen rajaa, tiedon rajaa, maun rajaa, moraalin rajaa, kuvittelun rajaa, unelman rajaa, aistien rajaa, järjen rajaa. Klubien vaihtuvina tuottajina nähdään kirjailijoita ja muita kirjallisuuden ammattilaisia.

Ensimmäinen klubi nähdään Kansallisteatterin Lavaklubilla 26.2. klo 19 alkaen. Klubilla esiintyvät filosofi Susanna Lindberg, kirjailija Eino Santanen, runoilija-dramaturgi Milka Luhtaniemi sekä äänitaiteilijat Jarmo Huhta & Joonas Alapoti  teoksellaan Balloons.

Klubin sisäänpääsymaksu on NVL:n jäsenille 4 euroa ja muille 5 euroa.

Ensimmäisen klubin ovat kuratoineet kirjailijat Tuukka Pietarinen ja Matti Kangaskoski, ja he myös juontavat illan.

KOETTELEVA KIRJALLISUUS: 12 ALUSTAVAA TEESIÄ 26.2. KLUBILLE
Tuukka Pietarinen ja Matti Kangaskoski

1. Koettelevuus on lukijan ja teoksen suhde.

2. Koettelevassa suhteessa lukija ja teos ovat molemmat sekä koettelevia että koeteltavia.

3. Koetteleva suhde on kosketus, joka sysää liikkeeseen. Kosketus synnyttää jotakin uutta, mutta koettelevuus ei vaadi jatkuvan uuden keksimistä ja tuottamista.

4. Koetteleva suhde ei synny itsestään, vaan koettelu vaatii jotakin. Alttiutta, panostusta, viitsimistä; kirjallisuutta, joka kutsuu koetteluun ja kestää koettelua.

5. Koettelevassa suhteessa teoksen automaattinen vastaanotto keskeytyy.

6. Automaatio tarkoittaa sitä, että teos näyttäytyy lukijalle jo koeteltuna.

7. Koettelu on tietoista työtä, jonka kesto ja lopputulos ovat ennalta määräämättömiä.

8. Koeteltavan rajoja uhataan. Kärsivällisyyden raja, käsityksen raja, tiedon raja, maun raja, moraalin raja, kuvittelun raja, unelman raja, aistien raja, järjen raja. Tämä voi tuntua epämukavalta, tylsältä, hitaalta, mauttomalta, järjettömältä.

9. Toisaalta: kun raja aukeaa tai siirtyy, tilaa tulee lisää; lisää vapautta ja avaruutta.

10. Koetteleva suhde on paikallinen katkos tuotannon ja vastaanoton automatisoitumisessa; takaisinsyöttösilmukan löystyminen. Paikallisen katkoksen ala voi olla suuri tai pieni, toisin sanoen,

11. koetteleva kirjallisuus ei ole kertaräjähdys, joka yhtäkkiä asettaisi kaiken uuteen asentoon ja jonka jälkeen asiat hoituisivat kuin itsestään.

12. Koettelun vaatimus ei tyhjene eikä täyty.