runous

Nuoren Voiman Säätiön apurahat 2021 haettavissa 30.9.-31.10.

Nuoren Voiman Säätiön apurahat 2021 

Nuoren Voiman Säätiö julistaa Jouko ja Johanna Arolan rahaston apurahat nuorille kirjailijoille vuodelle 2021 haettaviksi. Apurahojen hakuaika on 30.9.-31.10.2021. Apurahat ovat työskentelyapurahoja, ja niitä voivat hakea alle 40-vuotiaat suomeksi kirjoittavat kirjailijat. Apurahoja voivat tänä vuonna hakea vuonna 1981 ja sen jälkeen syntyneet kirjailijat. Apurahoja voivat hakea vain yksityishenkilöt eikä niitä myönnetä työryhmille.  Apurahoja voi hakea ainoastaan ammattimaiseen kaunokirjalliseen työskentelyyn.  Esseet kuuluvat haettavien apurahojen alaan, tietokirjallisuus ei.  Apurahaa ei myönnetä sosiaalisin tai taloudellisin perustein. 
   
Vuonna 2021 myönnettävien apurahojen kokonaissumma on 6000 euroa ja se jaetaan 1000-2000 euron suuruisina työskentelyapurahoina. Apurahansaajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti 17.11.2021 mennessä. Apurahansaajien nimet ja jaetut summat julkistetaan Nuoren Voiman Liiton 100-vuotisjuhlatapahtumassa ja Nuoren Voiman Liiton verkkosivuilla 4.12.2021. Mikäli nimeäsi ei saa julkaista nettisivulla, pyydämme ilmoittamaan siitä. Säätiö ei perustele päätöksiään eikä kielteisistä päätöksistä ilmoiteta. 

Johanna ja Jouko Arolan rahaston apurahat ovat tuottoa testamenttilahjoituksesta, jonka Nuoren Voiman Liitto sai vuonna 1989 pitkäaikaiselta aktiiviselta jäseneltään Johanna Arolalta. Arolan testamentin tarkoituksena oli taata liitolle toimitilat ja tukea sen toimintaa. Nuoren Voiman Säätiö perustettiin 1992 hallinnoimaan testamentattua omaisuutta. Säätiön tarkoituksena on tukea Nuoren Voiman Liitto ry:n toimintaa sekä taiteen, taiteiden tutkimuksen ja kritiikin tekijäin työtä ja edellä mainittujen alojen koulutusta ja harrastustoimintaa.   
   
Nyt jaettavat apurahat ovat lahjoitetun omaisuuden sijoitustoiminnan tuottoa. Jaettavista apurahoista ja niiden summasta päätetään vuosittain säätiön varallisuustilanteen mukaan. Apurahoja on jaettu vuodesta 2011 alkaen ja niitä voivat hakea hakuvuonna alle 40-vuotiaat suomeksi kirjoittavat kirjailijat.  

Päätöksen apurahoista tekee Nuoren Voiman Säätiön hallitus: Riikka Pelo, Eino Santanen, Laura Lindstedt, Marjo Niemi ja Sonia Meltti. 

Hakuohjeet 

Apurahaa haetaan sähköisesti. 

Hakemuslomakkeen ohessa toimitetaan liitteet pdf-muodossa:   
 
– Ansioluettelo (pakollinen) 
Ansioluettelossa olennaista on merkitä esiin kirjoittamiseen liittyvät opinnot ja meriitit. 
 
– Työsuunnitelma (pakollinen) 
Työsuunnitelman tarkoitus on välittää apurahalautakunnalle käsitys siitä, millaista työtä / teosta varten hakija hakee apurahaa. Työsuunnitelmassa selvitetään työn alla olevan kokonaisuuden luonne, työn vaihe sekä se, miten apuraha auttaisi sen toteutumisessa. Työsuunnitelman maksimipituus on yksi liuska. 
 
– Tekstinäyte (pakollinen) 
Tekstinäytteen tarkoitus on antaa apurahalautakunnalle käsitys hakijan kirjallisesta työstä sekä mahdollisesti tulevasta projektista. Mukaan voi liittää otteen jo julkaistusta tekstistä tai näytteen työn alla olevasta kokonaisuudesta. Tekstinäytteen sivut numeroidaan, maksimipituus on viisi sivua. 
 
– Suositus (vapaaehtoinen) 
Suosituksesta voi olla apua etenkin kirjallista uraansa vasta aloitteleville hakijoille. 
 
Lähetä hakemus liitteineen pdf-muodossa 31.10.2021 klo 23.59 mennessä hakulomakkeella. Ainoastaan ohjeiden mukaisesti lähetetyt hakemukset ja liitteet käsitellään. 

Lisätietoja 
 
Säätiön asiamies Laura Serkosalo, laura.serkosalo@nvl.fi.  

  

Koettelevan kirjallisuuden klubin avantgarde-teemainen teoshaku avoinna 3.10. saakka – kuraattoreina Sofia Blanco Sequeiros ja Johanna Osváth 

Teoshaku: Avantgarden perilliset 

Tiivistämöllä 10.11.2021  järjestettävä Koettelevan kirjallisuuden klubi etsii kahta esittävää teosta. Klubin teemana on “Avantgarden perilliset”. Tarkoituksena on tutkia avantgardea ja sitä, miten se on suomalaisessa taiteessa, erityisesti kirjallisuudessa, esiintynyt ja millaisia muotoja se ottaa tänään. 

Avantgarde vastustaa normeja eikä säästele mitään. Se on todiste demokraattisen yhteiskunnan toimivuudesta, se koettelee kokeilevan rajoja. Kritiikki suuntautuu taiteen perinteisiin ja instituutioihin sekä enemmistöjen oikkuihin. Avantgardistinen kapina syntyi 1900-luvun alussa ja elää yhä – vai elääkö? Klubilla nähdään! 

Etsimme klubillemme  

  1. RUNO- TAI TEKSTIPERFORMANSSIA. Performanssin suositeltu kesto on noin 15-25 minuuttia, mutta myös lyhyempiä ja pidempiä teoksia saa ehdottaa. Etsimme ensisijaisesti teosta, jossa teksti on pääosassa, mutta performanssi voi ehdottomasti sisältää myös ääntä, valoa, rekvisiittaa, ja muuta vastaavaa. 

Kerro hakemuksessa teoksen nimi, esiintyjät, ja arvioitu kesto. Kuvaile performanssia, sen toteutustapaa ja teemoja. Mainitse esityspaikkaan liittyvät vaatimukset: tila, rekvisiitta, valot ja ääni tai muu teknologia. Kerro lyhyesti, millä tapaa performanssi suhteutuu klubin teemaan –  voit etsiä luovia yhteyksiä! Hakemuksen maksimipituus on yksi sivu. Jos sinulla on portfolio/materiaalia aiemmista teoksistasi, liitä ne ihmeessä mukaan. Muista lisätä myös yhteystietosi. 

  1. MUSIIKKIESITYSTÄ. Musiikkiesityksen kesto  on noin 30-45 minuuttia, mutta myös lyhyempiä ja pidempiä kokonaisuuksia saa ehdottaa. Etsimme ensisijaisesti keikkatyylistä esitystä, jossa musiikki on pääosassa. Musiikkiesityksen on tarkoitus päättää ilta, joten meininki voi olla mitä tahansa avantgardistisista nyyhkyballadeista megabailaavaan tanssimusaan. Voit esimerkiksi versioida panhuilulla John Cagen teosta 4:33. 

Kerro hakemuksessa kokoonpanosi nimi, esiintyjät ja arvioitu kesto. Kuvaile esitystä: mitä soitat(te), miten, miksi? Mainitse esityspaikkaan liittyvät vaatimukset: tila, rekvisiitta, valot ja ääni tai muu teknologia. Kerro lyhyesti, millä tapaa performanssi suhteutuu klubin teemaan – voit etsiä luovia yhteyksiä! Hakemuksen maksimipituus on yksi sivu. Jos sinulla on portfolio/materiaalia aiemmista teoksistasi, liitä ne ihmeessä mukaan. Muista lisätä myös yhteystietosi.  

Yksi esiintyjä, ryhmä tai kokoonpano voi hakea mutta ei tulla valituksi molempiin. Kummastakin esityksestä maksetaan palkkio esityksen pituuden ja työmäärän mukaan. Palkkiot ovat suuruudeltaan esityksen pituudesta riippuen 110-220 € per esiintyjä. Lähetä hakemuksesi osoitteeseen koetteleva@nvl.fi 3.10. mennessä.  

Tervetuloa Koettelevan kirjallisuuden klubille! Toivottavasti nähdään marraskuussa.  

Avantgardeterveisin, 
Sofia Blanco Sequeiros ja Johanna Osváth 

Yhteistyötä Liikkeellä marraskuussa -festivaaleilla – Elsa Töllin ja Veera Miljan lavarunotyöpaja 14.11.

Tervetuloa takaisin! Ehkä tanssit jonkun toisen jalkaterillä,
ehkä näit jonkun toisen silmillä, ehkä hetken koit niin paljon että unohdit?

Ajankohta: SU 14.11. klo 12:00

Inspiraation sulattelua -työpaja tarjoaa osallistujille tilan, jossa sulatella festivaalin aikana koettuja tunteita sekä nähdyistä esityksistä kumpuavia uusia, orastavia ideoita. Työpaja tarjoaa kehollisia ja runollisia työkaluja tähän sielunruuan sulatukseen. Työpajan ohjaavat lavarunoilijat Elsa Tölli ja Veera Milja, jotka ammentavat omasta lavarunollisesta praktiikastaan – kuinka muovata elettyä ja koettua joksikin uudeksi, aistivaksi ja liikkuvaksi. Työpajassa kokeillaan pieniä somaattisia harjoitteita, rentoutumisharjoituksia sekä luonnostellaan raakiletekstejä eri metodein ja jaetaan niitä ääneen, inspiraation lahjana toisille osallistujille. Syntyneitä tekstejä voi jatkokäyttää esimerkiksi omiin taiteellisiin tarkoituksiin. Osallistuminen ei vaadi aiempaa kokemusta lavarunoudesta tai tanssista. Työpajan kieli on suomi.

Lue lisää ja varaa lippusi täältä

Ohjaajien esittelyt:

Veera Milja on esiintyvä runoilija ja joogaopettaja. Hänen esikoisrunokokoelmansa ilmestyy keväällä 2022. Elsa Tölli on runoilija ja esiintyvä taiteilija, jonka esikoiskokoelma Fun Primavera ilmestyi 2020. Teos voitti Yleisradion Tanssiva Karhu -palkinnon historian ensimmäisenä omakustanteena. Yhdessä he ovat tutkineet kehon ja esitetyn runon rajapintoja yhteisessä esityksessään SOOMA (Runokuu-festivaali, 2020). Molemmat kuuluvat lavarunouden opetusta tarjoavan Lavarunoakatemian perustajajäseniin.

Kurssia tukee KSL.

Runokuu-kirjallisuusfestivaalilla uppoudutaan ympäristöteemoihin livenä ja striimaten

Runokuu-kirjallisuusfestivaali järjestetään 19.8.-24.8.2021 rajatuilla, noin 40 hengen yleisömäärillä keskustakirjasto Oodissa ja Suvilahden Tiivistämöllä. Miltei kaikki tapahtumat kuitenkin myös striimataan, joten tapahtumiin osallistuminen on mahdollista etänä. Jos koronatilanne huononee, tapahtumat voidaan striimata ilman yleisöä. Festivaalin valmisteluissa seurataan koronatilannetta tarkasti, ja järjestelyitä muutetaan tilanteen niin vaatiessa. 

Koronarajoituksien vuoksi vaihtoehtoja festivaalin mahdollisimman turvalliseen järjestämiseen on pohdittu pitkään. Runokuun järjestelyissä on otettu turvallisuus huomioon mm. tiukoilla yleisömäärien rajoituksilla, hygieniatoimilla, maskisuosituksella ja kattavilla ohjeistuksilla. Tapahtumiin ilmoittaudutaan tai ostetaan lippu ennakkoon. Tarkemmat turvallisuusohjeistukset löytyvät Runokuun nettisivuilta: https://runokuu.fi/runokuun-turvallisuusohjeistus/  

Ajankohtaiset, ympäristöön ja ilmastokriisiin liittyvät teemat ovat vahvasti läsnä Runokuussa tämän vuoden metsä-teeman kautta. Luontosuhteeseen ja ympäristöahdistukseen pureudutaan esim. Luonnoton ihminen -teemaisella Nuori/Voima -klubilla pe 20.8., jossa mm. Niillas Holmberg ja Anni Kytömäki keskustelevat. Ympäristöaiheisiin pääsee uppoutumaan aiemmin samana päivänä myös Emma Puikkosen ja Selja Ahavan luotsaamissa eläimen, ihmisen ja maiseman risteymiä tarkastelevissa keskusteluissa. 

Runoilijat Julia Fiedorczuk (Puola), James Meetze (USA) ja Pauliina Haasjoki (Suomi) pohtivat ekokriisiä ja ei-inhimillisiä näkökulmia Planetaarisen kokemisen poetiikkaa -keskustelussa sunnuntaina 22.8. Kritiikki-iltapäivässä samana sunnuntaina puolestaan pohditaan, kuinka ekokriisi voisi tulla osaksi taidekritiikin ajattelua. Runokuun päätapahtuma Poetry Mixtape järjestetään lauantai-iltana 21.8., jolloin myös Tanssiva karhu -runopalkinnon voittaja selviää. Festivaalin päätöstilaisuudessa, Kasvusto-klubilla ti 24.8., käsitellään ympäristöä laajalla skaalalla huonekasveista luontosuhteen ristiriitoihin. 

Digitaalisen kirjallisuuden yössä Cinema Orionissa torstaina 19.8. uppoudutaan digitaaliseen kirjallisuuteen. Illassa juhlistetaan viittä uutta digitaalisen kirjallisuuden teosta, jotka ovat valmistuneet osana Digitaalisen kirjallisuuden hankkeen työpajavaihetta kesällä 2021. Teokset ovat Puhu minulle, Socially Awkward System, Mukavalla asialla, <3 ja Railo. Tapahtumassa nähdään myös Cia Rinteen ja Nastja Säde Rönkön videoteokset. 

Koko ohjelma löytyy täältä: www.runokuu.fi/ohjelma/

Lisätiedot:   

Anna Borgman  
Ohjelmajohtaja  
Runokuu  
puh. 044 207 4651  
anna.borgman@nvl.fi  

Usva Torkki  

Apulaistuottaja, viestintä  
Runokuu  
p. 044 307 4675  
usva.torkki@nvl.fi  

Syksyn intensiivikursseina runouden kääntämistä, esseetä sekä elokuväkäsikirjoittamista nuorille

NVL:n kaikissa kirjoittajaryhmissä ja -kursseilla kiinnitetään paljon huomiota turvallisuuteen. Toivomme, että ryhmiimme ja kursseillemme tulijat tutustuvat etukäteen ohjeisiimme.

We pay attention to safety in our writing courses and groups. We hope that all participants will read our guidelines before attending.

Runouden kääntämisen kurssi 

Aika: 4.9., 2.10. ja 6.11. klo 11–17 
Paikka:  Bulevardi 31. Tila on esteetön. Tarvittaessa kurssi voidaan pitää etäyhteyden avulla
Hinta: 85 e (NVL:n jäsenille) / 105 e (hinnat sisältävät palvelumaksun) 
Ilmoittautuminen täällä 

Kurssilla runouden kääntämistä tarkastellaan käytännönläheisesti ja keskustellen. Tavoitteena on oppia kääntämään runoutta luovasti, haasteista inspiroituen. 

Kurssin tapaamiskerroilla ratkotaan käännöspulmia yksin ja ryhmänä. Kukin tapaamiskerta sisältää myös kulloisiinkin teemoihin liittyviä alustuksia. Tapaamiskertojen välissä tehdään itsenäistä käännöstyötä itse valittujen tekstien ja kotitehtävien muodossa ja myös näistä keskustellaan ryhmässä. Näin ollen osallistujien henkilökohtainen harrastuneisuus tulee vaikuttamaan kurssin sisältöön. 

Kolmella tapaamiskerralla käsiteltäviä teemoja tulevat olemaan muun muassa runon muodon ja merkityksen kääntyminen, luovat ja kokeelliset käännösratkaisut, runon kääntämisen prosessi ja kääntämisen taustaoletukset ja -teoriat. 

Kurssin vetää runoilija ja kääntäjä Pauli Tapio

Luova kirjoittaminen ja elokuva -kurssi 

Kohderyhmä: 16–26-vuotiaat 
Aika: la 4.9., la 25.9., la 2.10. klo 10.30-15:30 sekä kolme elokuvanäytöstä festivaalien aikana 16.–26.9. 
Paikka: Rikhardinkadun kirjasto. Tarvittaessa kurssi voidaan pitää etäyhteyden avulla.
Hinta: 25 € (sis. elokuvaliput ja palvelumaksun)

Ilmoittautuminen ja ennakkotehtävän jättö 25.8. mennessä täällä. 

Rakastatko elokuvia ja kirjoittamista? Tämä on kurssi sinulle! Kurssi toteutetaan yhdessä Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaalin kanssa, ja sen aikana katsotaan valittuja elokuvia festivaalin ohjelmistosta. Elokuvien pääsyliput sisältyvät kurssimaksuun. Kurssia vetää kirjailija ja käsikirjoittaja Tua Harno

Kurssilla käydään läpi käsikirjoittamisen peruskäsitteitä, sekä perehdytään tekstin ja elokuvan eri keinoihin kertoa tarinoita ja välittää tunnelmia. Kurssilla kokeillaan, miten romaanikatkelma tai oma teksti taipuu elokuvakäsikirjoitukseksi, sekä harjoitellaan proosatekstin tuottamista elokuvien pohjalta. Kurssilla keskustellaan yhdessä nähdyistä elokuvista ja nivelletään niitä ajankohtaisiin aiheisiin. Kurssilaisia kannustetaan tiedostamaan omia mieltymyksiään niin kirjoittajina kuin elokuvankatsojina, ja sanallistamisen kautta vahvistamaan kykyä omannäköisten teosten luomiseen. Kurssilaisilla on halutessaan mahdollisuus saattaa tekstejään julkaistavaksi verkossa festivaalin yhteydessä. 

Kurssi sopii kaikille luovasta kirjoittamisesta kiinnostuneille, olipa omin laji sitten proosa tai käsikirjoittaminen. Kurssille valitaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Ennakkotehtävä: nimeä 3 lempielokuvaa ja 3 lempikirjaa ilmoittautumisesi ohessa. Voit halutessasi myös kertoa suosikeistasi enemmän. 

Toisenlaisia maailmoja -esseekurssi 

Aika: la 25.9., la 30.10. ja la 20.11. klo 11–17. HUOM. Muutos aikataulussa (päivitetty 16.8.) 
Paikka: Bulevardi 31. Tila on esteetön. Tarvittaessa kurssi voidaan pitää etäyhteyden avulla.
Hinta: 85 e (NVL:n jäsenet) / 105 e (hinnat sisältävät palvelumaksun) 
Ilmoittautuminen täällä. 

Kurssilla tarkastellaan esseen mahdollisuuksia avoimesti ja tutustutaan esseen eri alalajeihin. Kurssille ovat tervetulleita kaikki lähtökohdista riippumatta. Erilaisista taustoista kumpuavien kokemuksien kautta voidaan saada vinoja ja yllätyksellisiä näkökulmia kirjoittamiseen. Myös eri kirjallisuuden lajit voivat punoutua yhteen samassa esseessä. Kurssin aikana kirjoitetaan essee, jossa on mahdollista kokeilla ohjaajien tuen avulla uudenlaista lähestymistä lajityyppiin. 

Kirjoittamisen lähtökohtana voi olla esimerkiksi elokuva, poptähti, punk-levy, runokirja, kuuluisa teoreetikko tai muodin suuntaus. Välillä teemme harjoituksia joissa lähestymme ei-inhimillistä maailmaa ja pohdimme, miten voisimme elää ja kirjoittaa yhteiselossa sen kanssa. Kurssin aikana tehtyjä harjoituksia voi käyttää osana omaa esseetä, mutta ne voi jättää siitä myös sivuun. 

Essee voi olla monikielinen ja yhdistellä eri kieliä. Samoin taiteenlajien ylitykset ovat tyypillisiä lajin piirissä. Tämän takia kurssin toisella kerralla graafinen suunnittelija Arja Karhumaa tulee puhumaan visuaalisista keinoista, joita voi hyödyntää kurssitehtävää kirjoittaessa. Esseen visuaaliset mahdollisuudet ovat runouden kanssa saman kaltaiset ja ainakin yhtä monimuotoiset. 

Otamme työtavoissa huomioon inklusiivisen feminismin periaatteet. Mukaan mahtuu 12 osallistujaa. Kurssin opetuskielet ovat suomi ja englanti. Jomman kumman kielen hallinta riittää.  

Ohjaajina toimivat esseisti, väitöskirjatutkija Riikka Ala-Hakula ja esseisti, kriitikko Maaria Ylikangas ja graafinen suunnittelija, Aalto-ylipiston apulaisprofessori Arja Karhumaa

Another Worlds essay course 

Dates: Sat 25.9., 30.10. and 20.11. at 11–17.  Bulevardi 31. The venue is accessible. Please note that the dates have been updated (16.8.). If necessary the course can be arranged online.
Languages: Finnish and English. You can participate if you can speak either one of the languages. 
Maximum amount of participants: 12 
Course fee: 85 e (members of NVL) / 100 e (the prices include a service fee) 
Course registration 

At Another Worlds course we research essay as a genre and take a look also to the different sub genres of the essay. Everyone can participate to the course, and participating is not depending on your background. On the contrary, one mission at this course is to have a different, surprising and queer angles to the creative writing. Also, different genres of the literature can be present at the same text. It´s possible for you to try different approaches to essay with teacher´s support. 

At the course we write an essay. At your essay you can write about anything: a movie, pop star, punk record, poetry book, famous theoretician or fashion. At the course we also think about how we can explore non human world and how we can live and write with it. You can use these exercises on your essay if you wish but you don´t have to.

You can write your essay at many languages if you like. Also, for an essay 
it´s typical to cross borders of different art genres. For this purpose, graphic designer Arja Karhumaa is an extra teacher of the course at the second class. Visual possibilities of an essay are similar and at least as diverse as for example in poetry. 

At the course take into account inclusive feminism´s principles.  

Teachers: essayist, doctoral researcher Riikka Ala-Hakula and essayist, critic Maaria Ylikangas and graphic designer Arja Karhumaa.  

J.H. Erkon kirjoituskilpailun tuomariston esittelyt ja terveiset osallistujille

Vielä on maaliskuu aikaa osallistua J.H. Erkon kirjoituskilpailuun! Tässä koottuna somekanavissamme nähdyt esittelyt tuomaristosta sekä kannustuslauseet kaikille kirjoittajille. Kilpailuohjeet ja osallistumislinkin löydät sivulta erkonkilpailu.net

Pauliina Haasjoki

”Jokainen runoilija luo oman poetiikkansa, ja se solmiutuu toisiin poetiikkoihin. Ei ole välttämätöntä kyetä kuvailemaan sitä; mitä tekee, kun tekee. Anna kielen viedä sinua niiden asioiden luokse, joita haluat runoudella ajatella tai tehdä.” 

Pauliina Haasjoki on runoilija, esseisti ja kustannusosuuskunta Poesian aktiivijäsen. Hänet on palkittu Einari Vuorela -runopalkinnolla vuonna 2014. Pauliina on myös suomentanut yhdessä Peter Mickwitzin kanssa Gunnar Björlingin runoteoksen Auringonvihreä (2015, Solgrönt, 1933). Hänen viimeisimmät teoksensa ovat vuonna 2019 ilmestyneet runoteos Promessa ja esseeteos Himmeä sininen piste.  

Deria Kurkan 

“Kirjoittaminen on tanssia merkityskerrosten viidakossa. Kirjoittaminen on dialogia ajan ja yhteiskunnan kanssa. Kirjoittamalla voi kurottaa kohti, koskettaa. Kirjoittamalla voi erottaa, hajottaa, rakentaa uudelleen. Kirjoittamalla voi luoda maailmoja, jotka vuotavat paperin kulmien yli.” 

Deria Kurkan on abiturientti Kallion lukiosta. Hän on muun muassa esiintynyt Helsingin Kirjamessujen KirjaKallio-lavalla ja ollut mukana kirjoittamassa Sankaritarinoita nuorilta nuorille -kirjaa. Hänen runojaan on julkaistu kirjallisuus- ja kulttuurilehti Särössä. 

Juho Kuusi 

“Sinussa olevat runot ansaitsevat mahdollisuuden pulputa maailmaan. Ja ne ansaitsevat tulla kohdatuiksi lunastaakseen koko potentiaalinsa. Päästä ne hieromaan älynystyröitä, kolkuttelemaan sydämien kaukaisimpia kolkkia, kurkistamaan kulmien taa joita et tullut ajatelleeksi.” 

Juho Kuusi on Helsingissä majaileva (lava)runoilija, muusikko ja sanataideohjaaja. Hän on kaksinkertainen poetry slamin suomenmestari ja vuoden 2020 Talent Suomi -kilpailun finalisti, joka on esittänyt runouttaan yli kymmenen vuotta niin pienillä kuin isoilla lavoilla sekä Suomessa että ulkomailla. Hänen esikoisrunokirjansa ”Piukkaan paikkaan lupa lyyä” (Enostone kustannus) julkaistiin viime syksynä.  

Simo Ollila 

”Mitä enemmän maailmassa kirjoitetaan runoja sen parempi. Pieniä runoja, loputtomia eepoksia tai jotain näiden väliltä. Maailmasta tulee parempi paikka kun runot keskustelevat keskenään, tulevat luetuiksi, lausutuiksi ääneen, verratuiksi, pohdituiksi. Runot suojelevat sitä mikä meissä on parasta. Siis: kirjoita, kerro siitä meille ja lisää oma äänesi runouden virtaan.” 

Simo Ollila on tamperelainen kulttuurialan ammattilainen. Hänet tunnetaan Annikin Runofestivaalin perustajana ja pitkäaikaisena festivaalituottajana. Hän oli mukana perustamassa Suomen ensimmäistä runouden verkkolehti Janoa, jonka designer ja verkkotoimittaja hän on edelleenkin. Simon aloitteesta Tampereelle toteutettiin viime kesänä jo maamerkiksi muodostunut Mirkka Rekolan runoutta sisältävä Runopuu-muraali. Viime ajat hän on ahkeroinut myös Mäntän kuvataideviikkojen tiedottajana.

Kuvat: Zine Kurkan, Kimmo Kallio, Laura Vanzo, Anna Nuutinen