kirjoittaminen

J.H. Erkon kirjoituskilpailun tuomariston esittelyt ja terveiset osallistujille

Vielä on maaliskuu aikaa osallistua J.H. Erkon kirjoituskilpailuun! Tässä koottuna somekanavissamme nähdyt esittelyt tuomaristosta sekä kannustuslauseet kaikille kirjoittajille. Kilpailuohjeet ja osallistumislinkin löydät sivulta erkonkilpailu.net

Pauliina Haasjoki

”Jokainen runoilija luo oman poetiikkansa, ja se solmiutuu toisiin poetiikkoihin. Ei ole välttämätöntä kyetä kuvailemaan sitä; mitä tekee, kun tekee. Anna kielen viedä sinua niiden asioiden luokse, joita haluat runoudella ajatella tai tehdä.” 

Pauliina Haasjoki on runoilija, esseisti ja kustannusosuuskunta Poesian aktiivijäsen. Hänet on palkittu Einari Vuorela -runopalkinnolla vuonna 2014. Pauliina on myös suomentanut yhdessä Peter Mickwitzin kanssa Gunnar Björlingin runoteoksen Auringonvihreä (2015, Solgrönt, 1933). Hänen viimeisimmät teoksensa ovat vuonna 2019 ilmestyneet runoteos Promessa ja esseeteos Himmeä sininen piste.  

Deria Kurkan 

“Kirjoittaminen on tanssia merkityskerrosten viidakossa. Kirjoittaminen on dialogia ajan ja yhteiskunnan kanssa. Kirjoittamalla voi kurottaa kohti, koskettaa. Kirjoittamalla voi erottaa, hajottaa, rakentaa uudelleen. Kirjoittamalla voi luoda maailmoja, jotka vuotavat paperin kulmien yli.” 

Deria Kurkan on abiturientti Kallion lukiosta. Hän on muun muassa esiintynyt Helsingin Kirjamessujen KirjaKallio-lavalla ja ollut mukana kirjoittamassa Sankaritarinoita nuorilta nuorille -kirjaa. Hänen runojaan on julkaistu kirjallisuus- ja kulttuurilehti Särössä. 

Juho Kuusi 

“Sinussa olevat runot ansaitsevat mahdollisuuden pulputa maailmaan. Ja ne ansaitsevat tulla kohdatuiksi lunastaakseen koko potentiaalinsa. Päästä ne hieromaan älynystyröitä, kolkuttelemaan sydämien kaukaisimpia kolkkia, kurkistamaan kulmien taa joita et tullut ajatelleeksi.” 

Juho Kuusi on Helsingissä majaileva (lava)runoilija, muusikko ja sanataideohjaaja. Hän on kaksinkertainen poetry slamin suomenmestari ja vuoden 2020 Talent Suomi -kilpailun finalisti, joka on esittänyt runouttaan yli kymmenen vuotta niin pienillä kuin isoilla lavoilla sekä Suomessa että ulkomailla. Hänen esikoisrunokirjansa ”Piukkaan paikkaan lupa lyyä” (Enostone kustannus) julkaistiin viime syksynä.  

Simo Ollila 

”Mitä enemmän maailmassa kirjoitetaan runoja sen parempi. Pieniä runoja, loputtomia eepoksia tai jotain näiden väliltä. Maailmasta tulee parempi paikka kun runot keskustelevat keskenään, tulevat luetuiksi, lausutuiksi ääneen, verratuiksi, pohdituiksi. Runot suojelevat sitä mikä meissä on parasta. Siis: kirjoita, kerro siitä meille ja lisää oma äänesi runouden virtaan.” 

Simo Ollila on tamperelainen kulttuurialan ammattilainen. Hänet tunnetaan Annikin Runofestivaalin perustajana ja pitkäaikaisena festivaalituottajana. Hän oli mukana perustamassa Suomen ensimmäistä runouden verkkolehti Janoa, jonka designer ja verkkotoimittaja hän on edelleenkin. Simon aloitteesta Tampereelle toteutettiin viime kesänä jo maamerkiksi muodostunut Mirkka Rekolan runoutta sisältävä Runopuu-muraali. Viime ajat hän on ahkeroinut myös Mäntän kuvataideviikkojen tiedottajana.

Kuvat: Zine Kurkan, Kimmo Kallio, Laura Vanzo, Anna Nuutinen

Write your stories into the world – Tania Nathanin kurssilla voi kirjoittaa millä kielellä tahansa, opetuskielet englanti ja suomi

Time: Sat. 13.3., 27.3. and 17.4.  12-18. Includes 1 hour lunch break.  
Place: Update 26.2.: The course is held via Zoom. 
Course fee: NVL members 60€, non-members 80€.  
Registration: https://ilmoittaudu.nuorenvoimanliitto.fi/event/je4Ar/EN 

The ’Write your stories’ course is for everyone looking for their own voice as they create. Writer, poet and journalist Tania Nathan helps writers find their true inner voice through a variety of methods in order to create stories or poems that are authentically their own. This course includes physical theater, soundscapes, stimulation of the senses, games, writing prompts and exercises plus in depth discussions on issues that may affect the inner voice.

The course is suitable for all age groups and backgrounds. This course also observes safer spaces policies and is especially suitable for racialized Finns and Persons of Color, first time writers that need a safe space to create, and an inspiring and gentle writing space. The language of instruction is English and Finnish, though participants may write in any language they wish. The course will be conducted online if necessary and if so, a quiet space and access to laptop / computer would be necessary for participation. Welcome!  

Aika: lauantaisin 13.3., 27.3. ja 17.4. klo 12-18
Kurssipäivät sisältävät 1h omakustanteisen ruokatauon.  
Paikka: Päivitys 26.2.: Kurssi järjestetään etäyhteydellä. 
Kurssimaksu: NVL:n jäsenille 60€, ei jäsenille 80€.  
Ilmoittautuminen:  https://ilmoittaudu.nuorenvoimanliitto.fi/event/je4Ar 

Kirjoita tarinasi -kurssi on kaikille, jotka etsivät omaa ääntään. Kirjailija, runoilija ja journalisti Tania Nathan auttaa sinua löytämään sisäisen äänesi kirjoittamiseen hyödyntämällä monipuolisia lähestymistapoja. Kurssiin sisältyy fyysisen teatterin ja äänimaisemien käyttöä, aistien stimulointia, pelejä, kirjoitusharjoituksia ja keskusteluja.

Kurssi sopii ihmisille kaikista ikäryhmistä ja taustoista. Sovellamme turvallisemman tilan periaatteita, joten kurssista voivat hyötyä erityisesti rodullistetut suomalaiset ja ne, joiden juuret ovat muualta, ensi kertaa kirjoittamista kokeilevat ja ne, jotka kaipaavat turvallista ja inspiroivaa kirjoittamisympäristöä. Opetuskielinä englanti ja suomi, mutta osallistujat voivat kirjoittaa millä kielellä hyvänsä. Kurssi järjestetään tarvittaessa etäyhteyksien avulla, ja silloin osallistujalla tulee olla pääsy tietokoneelle sekä rauhallinen tila käytössään.  Tervetuloa! 

Haluatko kirjailijaksi -seminaari 23.1. Youtubessa

Haluatko kirjailijaksi -seminaari on tilaisuus kirjailijanurasta ja kirjoittamisesta kiinnostuneille.

Paikka: Työväenopiston Youtube-kanava
Päivitys 11.1. Tilaisuus järjestetään ainoastaan Youtubessa, joten tapahtumaa ei voi tulla seuraamaan paikan päälle. Kysymyksiä voi esittää puhujille ennakkoon Nuoren Voiman Liiton somekanavissa yksityisviestillä tai sähköpostitse osoitteeseen anna.borgman@nvl.fi 20.1. mennessä. NVL:n FB-sivu: https://www.facebook.com/nvlry
NVL:n Instagram-sivu: https://www.instagram.com/nuorenvoimanliitto/


Aika: 23.01.2021 klo 13:00 – 16:15. Tallenne ei ole katsottavissa myöhemmin.

Tilaisuuden suuntaa-antava ohjelma:

Klo 13 Kirjailijan oikeudet ja velvollisuudet, Kirjailija Jarkko Tontti, Suomen Kirjailijaliitto
Klo 14 Miten kustannuskynnys ylitetään? Kustantaja Anna-Riikka Carlson, WSOY.
Klo 15 Miten syntyi Tosi kivat juhlat -romaani? Kirjailija Tuomas Kokko.

Lopuksi käsitellään yleisön kysymyksiä.

Tapahtuman juontaa Anna Borgman Nuoren Voiman Liitosta. Tervehdyssanat FM Päivi Hytönen, Helsingin työväenopisto.
Tilaisuus on siirretty keväältä 2020.

Yhteistyössä Nuoren Voiman Liitto, Helsingin työväenopisto, Suomen Kirjailijaliitto, WSOY ja Kosmos.

Luovan tietokirjoittamisen kurssi -ohjaajana Tiina Raevaara

Luova tietokirjoittaminen -kurssi

HUOM. Kurssin päivämäärät ja tapaamispaikka ovat muuttuneet (29.1.)
Aika: lauantaisin 10.4., 24.4. ja 8.5. klo 12-18. Kurssipäivät sisältävät 1h omakustanteisen ruokatauon. 
Paikka: Ravintola Punavuoren Ahvenen kabinetti (Punavuorenkatu 12, Helsinki). Kurssi voidaan järjestää tarvittaessa etäyhteydellä.
Kurssimaksu: NVL:n ja Suomen Tietokirjailijoiden jäsenille 60€, ei jäsenille 80€. Ilmoittautuminen: https://ilmoittaudu.nuorenvoimanliitto.fi/luovatietokirjoittaminen 

Millaista on luova tietokirjoittaminen? Oletko kenties työstämässä käsikirjoitusta, ja haluaisit vinkkejä kaunokirjallisten keinojen hyödyntämiseen tietokirjassa? Tervetuloa ottamaan selvää NVL:n ja Suomen Tietokirjailijat ry:n yhteiskurssille! 

Voit olla joko pidemmälle ehtinyt tietokirjailija tai vasta tietokirjoittamisen maailmaan tutustuva kirjoittaja, mutta sinulla olisi hyvä olla jonkinlaista kokemusta tai tietämystä tietokirjoittamisesta.  

Kurssin ohjaa pitkän kokemuksen sekä kauno- että tietokirjoittamisesta omaava kirjailija Tiina Raevaara. Raevaara (s.1979) on Keravalla asuva kirjailija, tietokirjailija ja tiedetoimittaja. Hän on kirjoittanut kymmenkunta kaunokirjaa sekä tietokirjoja muun muassa tieteen yleistajuistamisesta (Tajuaako kukaan? Opas tieteen yleistajuistajalle, 2016) sekä tietokirjan tekemisestä (Tietokirjailijan kirja, 2019, yhdessä Urpu Strellmanin kanssa). Raevaara on koulutukseltaan geneetikko, FT, ja hän on toiminut myös työelämäprofessorina Turun yliopistossa. Hän kirjoittaa kolumneja muun muassa Suomen Kuvalehteen ja Turun Sanomiin.  

Ennakkotehtävä: Ilmoittautumisen yhteydessä liitä mukaan maksimissaan yhden liuskan kuvaus omasta tietokirjoittamisen vaiheestasi: onko sinulla esimerkiksi käsikirjoitus työn alla, mikä sen aihe on, miten se edistyy ja onko jokin erityinen asia, johon toivoisit kurssilta apua. Kerro myös, millainen kirjoittajan ura sinulla on takanasi.  

Kurssille otetaan 12 henkilöä ilmoittautumisjärjestyksessä. Huomioithan myös, että kurssi järjestetään ainoastaan lähiopetuksena. Mikäli koronatilanne ei salli kokoontumista keväällä, kurssi siirretään myöhempään ajankohtaan. Kurssi on suunnattu yli 18-vuotiaille.  Yhteistyössä Suomen tietokirjailijat. 

Kuva: Jussi Helttunen

Sanapaja/Wordshopit syksyllä 2020 – monikielisille nuorille suunnattuja ilmaisia kirjoittajaryhmiä

Sanapaja/Wordshop nuorille Vuotalolla ja Stoassa
keskiviikkoisin 16.9.-2.12. klo 17-19, Vuotalo, kokoushuone 2
torstaisin 17.9.-3.12. klo 17-19, Stoa, kerhohuone
Hinta: ILMAINEN

Tervetuloa monikielisten nuorten kirjoittajaryhmiin! Maksuttomiin työpajoihin on tervetullut kuka tahansa aiemmasta kirjoituskokemuksesta riippumatta, eikä tarkkoja ikärajoja ole. Pajoihin saa osallistua vaikka joka viikko. Työpajojen puhekielenä ovat suomi ja englanti ja kirjoituskieli voi olla mikä tahansa. Osallistujien olisi siis hyvä osata vähintään suomen tai englannin kielen alkeet. Pajaan ei tarvitse erikseen ilmoittautua. Työpajoja ohjaavat sanataideopettaja Jenni Hurmerinta Vuotalolla sekä Juho Kuusi ja Hanna Rentola Stoassa .

Yhteystiedot
Jenni Hurmerinta: jenni.hurmerinta@sanattu.fi
Juho Kuusi: juhokuusi@hotmail.com

Sanapaja/Wordshop – workshops for young writers in Vuotalo and Stoa
Wednesdays 16.9.-2.12. at 17-19, Vuotalo, meeting room 2
Thursdays 17.9.-3.12. at 17-19, Stoa, club room
Price: Free of charge

The Wordshop groups are dedicated for young people who have grown up among many languages. Anyone is welcome to join the groups, you need no experience about writing and there are no specific age limits. If you feel like it, you can join the workshops every week, or every now and then. In the groups we talk in Finnish and English, but you can write in whatever language you please. It would be preferable, if the participants had at least the basics skills in Finnish or English. You don’t need to sign in beforehand. The workshops in Vuotalo are led by Jenni Hurmerinta and Juho Kuusi and Hanna Rentola in Stoa.

Contact:
Jenni Hurmerinta: jenni.hurmerinta@sanattu.fi
Juho Kuusi: juhokuusi@hotmail.com

Saila Susiluodon runokokoelmakurssi syksyllä

Aika: lauantaisin 31.10., 14.11., 28.11. klo 11-17
Paikka: NVL:n toimisto (Fredrikinkatu 23 D 4, 00120 HKI) tai tarvittaessa Zoomissa.
Kurssimaksu: NVL:n jäsenille 60€, ei jäsenille 80€
Ilmoittautuminen ja maksu 21.10. mennessä tämän linkin kautta

Millainen on hyvä runokokoelma? Onko sinulla pöytälaatikossa runoja, joista voisi muodostua kokonaisuus? Tervetuloa mukaan runoilija Saila Susiluodon ohjaamalle kokoelmakurssille! Kurssilla keskitytään runokokoelman koostamiseen, järjestyksen ja rytmin etsimiseen. Kurssilla tehdään myös harjoituksia, jotka vahvistavat kokoelmaa ja omaa ääntäsi. Kurssille otetaan 12 henkilöä ilmoittautumisjärjestyksessä.

NVL:n intensiivikurssit on suunnattu yli 18-vuotiaille. Ilmoittautumiset kurssille 21.10. mennessä.

Tervetuloa!

Kuva: Otava