Uutiset

Uusi kirjoittajaryhmä yli 18-vuotiaille aloitteleville kirjoittajille

Aika: joka toinen maanantai 9.9.-2.12. klo 17-19.30
Paikka: NVL:n toimisto (Fredrikinkatu 23 D 4, Helsinki)
Hinta: 40 e (NVL:n jäsenet) / 60 e

NVL:n aloittelevien kirjoittajien ryhmä on uusi, yli 18-vuotiaille suunnattu kirjoittajaryhmä, joka tarjoaa säännöllisen paikan, ajan, ohjauksen sekä yhteisön kirjoittajille, jotka ovat kiinnostuneita astumaan luovan kirjoittamisen ja sanataiteen maailmaan.

Tapaamisissa keskustellaan kirjoittamisen riemuista ja haasteista, jaetaan omia kaunokirjallisia tuotoksia ja harjoitellaan palautteen antamista sekä vastaanottamista. Lisäksi luodaan teoreettista pohjaa kirjoittamiselle muun muassa tutustumalla kaunokirjallisuuden eri lajeihin ja genreihin. Kirjoitusteknisen osaamisen ohella ryhmässä vahvistetaan kunkin kirjoittajan omaa ääntä ja ilmaisua, etsitään itselle tärkeitä aiheita sekä jaetaan kaikkea ja mitä tahansa kirjoittamiseen liittyvää. Ennen kaikkea ryhmässä haetaan ja pidetään yllä kirjoittamisen iloa ja tutkitaan, miten monilla tavoin sanataiteilu voi rikastuttaa elämää.
 
Ryhmän ohjaajana toimii Nuoren Voiman Liiton pitkäaikainen sanataideopettaja Jenni Hurmerinta, jolla on yli vuosikymmenen kattava kokemus sanataiteen, luovan kirjoittamisen ja kirjallisuuden eri lajien opetuksesta. Lisäksi Jenni toimii kustannustoimittajana, kirjallisuusterapiaohjaajana ja kirjoittajana yrityksessään Sanattu.

Ilmoittautuminen:
Ryhmään otetaan 12 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä. Otsikoi sähköpostiviestisi ”Uusi kirjoittajaryhmä + oma nimesi”. Kerro viestissä nimesi, osoitetietosi, puhelinnumerosi, sähköpostisi ja syntymäaikasi. Voit liittyä samalla myös Nuoren Voiman Liiton jäseneksi (jäsenmaksu 20 e). Kerro myös jos olet jo jäsen. Ilmoittautumiset 28.8. mennessä osoitteeseen sofia.koistinen@nuorenvoimanliitto.fi.
 

Kirjoittamaan Villa Sarkiaan? – lue NVL:n toiminnanjohtajan vinkit residenssihakuun

Villa Sarkia on Nuoren Voiman Liiton ja Sysmän kunnan ylläpitämä idyllinen residenssi nuorille kirjailijoille. Residenssi on avoinna ensisijaisesti alle 40-vuotiaille kirjailijoille ja kääntäjille, ja mukaan voivat hakea myös työryhmät. Residenssiin voi hakea, vaikkei olisi vielä julkaissut kirjailija, ja moni onkin viimeistellyt residenssissä esikoisteostaan. Residenssi onkin sunnattu erityisesti nuorille kirjailijoille.

Tässä muutama vinkki hakuun Nuoren Voiman Liiton toiminnanjohtajalta:

Kunnollinen suunnitelma
”Erityisesti ei-julkaisseen kirjailijan kannattaa selittää selkeästi, että mitä on tekemässä ja täsmentää residenssiajan merkitystä valmisteilla olevalle työlle. Työsuunnitelmat hakemuksissa ovat toisinaan hyvin niukkoja, joten hakemuksessa kannattaa avata huolellisesti suunnitelman taustoja ja sitä, millä tavalla aiot työskennellä aiheen parissa”, vinkkaa Nuoren Voiman Liiton toiminnanjohtaja Laura Serkosalo.

Hyvin valittu tekstinäyte
”Tekstinäytteeksi riittää noin 20 liuskaa. Ei siis ole tarkoituksenmukaista lähettää koko romaania tai toisaalta vain yhtä liuskaa. Parikymmentä sivua on sopiva määrä, eikä sen tarvitse olla välttämättä samasta tekstistä”, Serkosalo kertoo.

Muista suositukset
”Suosituksista voi olla apua. Jos olet aloitteleva kirjailija, on ihan hyödyllistä pyytää suositusta esimerkiksi tulevalta kustantajaltasi, luovan kirjoittamisen ohjaajalta tai muulta luottolukijalta, joka osaa kertoa kirjailjanlaadustasi ja osaa suositella sinua”

+ Kansainvälinen residenssi
”Vinkkinä kerrottakoon myös se, että Villa Sarkia on kansainvälinen residenssi, jossa pääset tutustumaan ulkomaisiin kollegoihin ilman lentopäästöjä. Residenssiin voivat siis hakea niin Suomessa kuin muuallakin asuvat kääntäjät ja kirjailijat”, vinkkaa Serkosalo.

Lähetä hakemuksesi 30.4. mennessä. Lue tarkemmat hakuohjeet täältä:
https://whm1.suomicom.fi/~nuoren/residenssi Hakuohjeet englanniksi täällä:
https://nuorenvoimanliitto.fi/in-english

NVL mukana Runoilijat Gretan kanssa -mielenilmauksessa

Vaikuttava joukko suomalaisia runoilijoita kokoontuu perjantaina 29.3.2019 klo 9-12 Eduskuntatalon portaille lukemaan oman runonsa ilmastolakkolaisten tueksi. Edustettuina ovat suomalaisen runouden eri sukupolvet pitkän uran tehneistä aivan uusiin tulokkaisiin. Runoilijat Gretan kanssa on osa Eduskuntatalolla perjantaisin järjestettävää, Greta Thunbergin inspiroimaa Perjantait Gretan kanssa -mielenilmaussarjaa.

Tilaisuudessa esiintyvät mm. Claes Andersson, Anja Erämaja, Aulikki Oksanen, Helena Sinervo, Jyrki Kiiskinen, Saila Susiluoto, Pauli Tapio ja Tuukka Pietarinen.

Kaikki runoilijat esiintyvät korvauksetta ilmastolakkolaisten tueksi. Tilaisuus järjestetään yhteistyössä Helsinki Poetry Connectionin, Kriittisen korkeakoulun, Nihil Interitin, Nuoren Voiman Liiton ja Osuuskunta Poesian kanssa. Tilaisuus taltioidaan.

Tämän lisäksi kirjailijat Pauliina Haasjoki, Sirpa Kyyrönen, Emma Puikkonen ja Antti Salminen keskustelevat ilmaston ja kulttuurin muutoksesta Oodin Kirjataivaassa keskiviikkona 3.4.2019 Klo 18. Henriikka Tavi juontaa tilaisuuden.  

Lisätietoja:

Henriikka Tavi

Kirjailija, tilaisuuden koordinaattori
puh. 041 5360184
henriikka.tavi@gmail.com

Mielikuvitus, elonkehä, ilmakehä – kirjailijat ja ilmastonmuutos

https://www.facebook.com/events/394602254676492/

Mielikuvitus, elonkehä, ilmakehä – kirjailijat ja ilmastonmuutos

Runoiljat Gretan kanssa -esiintyjät:

Riikka Ala-Hakula
Claes Andersson
Veera Antsalo
Tatjana Brandt
Kjersti Bronken Senderud
Mikael Brygger
Muhaned Durubi
Agneta Enckell
Anja Erämaja
Zoila Forss
Pauliina Haasjoki
Janette Hannukainen
Jyrki Heikkinen
Elina Laine
Jyrki Kiiskinen
Miia Kontro
Karri Kokko
Satu Koskimies
Juha Kulmala
Juho Kuusi
Noora Kuusisto
Sirpa Kyyrönen
Silene Lehto
My Lindelöf
Janne Löppönen
Maria Matinmikko
Marko Niemi
Juho Nieminen
Jenni Nikinmaa
Risto Oikarinen
Aulikki Oksanen
Tuukka Pietarinen
Juha Rautio
Hanna Rentola
Henrika Ringbom
Stina Saari
Kasper Salonen
Eino Santanen
Helena Sinervo
Saila Susiluoto
Pauli Tapio
Henriikka Tavi
Tuomas Taskinen
Olli-Pekka Tennilä
Petri Turunen
Virpi Vairinen

Mukana tukemassa myös (lista päivittyy)

Tomas Mikael Bäck
Rita Dahl
Jonimatti Joutsijärvi
Riina Katajavuori
Riika Kotka
Kaisa Kuurne
Miira Luhtavaara
Kati Neuvonen
Jamie Rämä
Anna Mari Räsänen
Antti Salminen
Kalle Talonen

Tekstihaku Koettelevan kirjallisuuden klubia varten avattu

Haemme tekstejä uudenlaiselle kirjallisuusklubille, jonka ensimmäinen kerta nähdään Runokuussa 2019. Uudenlaisen klubin tarkoituksena on esitellä eri tavoin koettelevaa kirjallisuutta lukemisen, keskustelun ja esitysten kautta. Ensimmäisen klubikerran kuratoivat ja juontavat kirjailijat Matti Kangaskoski ja Tuukka Pietarinen.

Nyt haemme koettelevaa tekstiä, jonka kirjoittaja esittelisi ja lukisi Lavaklubilla 21.8. järjestettävässä klubi-illassa. Koettelevuuden voi ymmärtää monella tavalla: esimerkiksi kirjallisuuden, ajattelun, kokemuksen tai lukijan ennakko-oletusten, ymmärryksen, kärsivällisyyden ja totuttujen lukutapojen koettelemisena. Teksti voi kuulua mihin tahansa kirjalliseen lajiin, ja hakea voi millä taustalla tahansa. Toivomme kirjoittajalta valmiutta keskustella kirjoittamastaan tekstistä, sen taustoista ja siinä vaikuttavista poetiikoista yleisön sekä juontajien kanssa.

Lähetä tekstisi osoitteeseen koetteleva@nuorenvoimanliitto.fi 8.4. mennessä. Lähetettävän tekstin enimmäissivumäärä on 20 liuskaa. Ehdotuksesi voi olla myös muussa muodossa kuin tekstinä. Kaikenlaiset monimediaaliset ehdotukset ovat tervetulleita.

Kuva: Tuomas Timonen. Kuva on osa Timosen Instagram-projektia asetelmia_makulointi.

Runokuun talkoolaishaku auki toukokuun loppuun

Tervetuloa mukaan tekemään Runokuuta! Avaamme tuttuun tapaan talkoohaun kaikille kirjallisuusfestivaalin kulisseissa toimimisesta kiinnostuneille. Tarvitsemme talkoolaisia esimerkiksi näyttelyvalvontaan, roudaamiseen, esitejakeluun sekä kävijöiden opastamiseen. Kiinnostuitko? Ota yhteyttä Annaan, anna.borgman@nuorenvoimanliitto.fi 31.5. mennessä.

Kerro vapaamuotoisessa hakemuksessasi, oletko aiemmin ollut tapahtumatuotannoissa mukana joko järjestäjänä tai talkoolaisena. Lisäksi voit kertoa, että millaiset tehtävät sinua ensisijaisesti kiinnostavat. Mainitse myös viestissäsi, mikäli jotkut Runokuun päivistä 15.-25.8. eivät sovi kalenteriisi.

Talkoolaiset saavat työstään korvaukseksi ruokailun talkoopäivinä, Nuori Voima -lehden vuosikerran sekä työtodistuksen. Tervetuloa mukaan!

25-vuotias Debytoi runoilijana -kilpailu uudistuu

Runoutta ei laadita pelkästään tekstinä paperille, vaan esiintyvän runouden muodot näkyvät yhä vahvemmin. Siksi Nuori Voima -lehden Debytoi runoilijana -kilpailu avautuu myös äänitteille.

Kilpailuun voivat osallistua kaikenikäiset tekijät, jotka eivät ole julkaisseet kaunokirjallista teosta tai joilla ei ole kustannussopimusta teoksen julkaisemisesta. Lehdissä julkaistut tekstit tai omakustanteet eivät ole este. Kilpailuun osallistuvien tekstien tulee olla ennen julkaisemattomia. Kilpailuaika on 1.3.-30.4.2019.

Voittajien töitä julkaistaan Nuori Voima -lehdessä, ja voittajat julkistetaan Runokuu-festivaalin yhteydessä elokuussa 2019. Palkinnoksi voittajat saavat livepalautetta kilpailun tuomareilta. Tuomareina toimivat Nuoren Voiman päätoimittajat, Vesa Rantama ja Maaria Ylikangas, molemmat runouden parissa pitkään toimineita kriitikoita.

Kilpailuohjeet

Voit osallistua teksteillä, visuaalisilla runoilla tai äänitteellä. Tekstien ja äänitteiden tulee olla suomenkielisiä, mutta kilpailutyösi voi olla myös kieletöntä, visuaalista tai kieliä sekoittavaa runoutta.

Kilpailuun osallistutaan nimimerkillä, mikä takaa tekstien puolueettoman käsittelyn. Kilpailuun voi osallistua sähköisesti tai postitse. Kilpailutyöt on lähetettävä 30.4. mennessä. Kirjeitse saapuviin töihin riittää ko. päivän postileima. 30.4. jälkeen saapuvia sähköpostiviestejä ei huomioida.

Yhteydenotot 1.3. alkaen osoitteeseen debytoi@nuorenvoimanliitto.fi. Voittajille ilmoitetaan toukokuun loppuun mennessä.

Sähköinen osallistuminen

Lähetä enintään 15 liuskaa pitkä tiedosto pdf-muodossa osoitteeseen debytoi@nuorenvoimanliitto.fi
Nimeä tiedosto seuraavasti: nimimerkkisi_debykisa2019.
Älä kirjoita nimeäsi itse tiedostoon, riittää kun yhteystietosi löytyvät sähköpostista.

Äänitteet

Korkeintaan 10-minuuttinen äänite lähetetään mp3-tiedostona osoitteeseen debytoi@nuorenvoimanliitto.fi
Nimeä tiedosto seuraavasti: nimimerkkisi_debykisa2019
Äänitteitä emme ota vastaan postitse.

Postitse osallistuminen

Koneella tai käsin kirjoitetun tekstin voit lähettää myös postitse osoitteeseen:
Nuori Voima
”Debytoi runoilijana”
Fredrikinkatu 23 D 4
00120 Helsinki

Merkitse oma nimimerkkisi runojesi yhteyteen. Liitä lähetykseesi erillinen kirjekuori, jonka päällä lukee nimimerkkisi ja jonka sisältä löytyvät oikeat yhteystietosi: nimi, osoite, puhelinnumero ja sähköpostiosoite.

Postitse lähetettyjä töitä ei palauteta.

Arvostelupalvelu

Mikäli haluat Nuoren Voiman Liiton arvostelupalvelusta maksullisen arvioinnin tekstistäsi, mainitse sähköpostiviestissäsi tai kirjoita nimimerkkikuoren päälle sana ”arvostelupalvelu”. Arvostelun hinta on Nuoren Voiman Liiton jäsenille 40 €, muille 60 €.