Tapahtumat

Runokuun päävieraaksi esseen, scifin ja kuvataiteen rajoja koetteleva yhdysvaltalaiskirjailija Renee Gladman

Tiedote 5.6.2019
Nuoren Voiman Liitto
Vapaa julkaistavaksi

Runokuun päävieraaksi esseen, scifin ja kuvataiteen rajoja koetteleva yhdysvaltalaiskirjailija Renee Gladman

Kansainvälinen kirjallisuusfestivaali Runokuu järjestetään 15.8.-25.8. teemalla aistit. Runokuu juhlistaa viidettätoista vuottaan monitaiteisilla tapahtumilla ja poikkeuksellisen mittavalla ulkomaisten esiintyjien kaartilla. Festivaalilla nähdään kirjailijoita yli kymmenestä maasta, mm. Yhdysvalloista, Hollannista, Ranskasta, Islannista ja Kanadasta.

Päävieraaksi saapuu ensimmäistä kertaa Suomessa vieraileva yhdysvaltalainen Renee Gladman. Renee Gladman (s.1971) on monipuolinen taiteilija, jonka tuotannossa yhdistyvät kokeellinen proosa, visuaalinen runous ja henkilökohtaiset esseet. Hänen teoksiaan ovat mm. kuvan ja kielen yhteyksiä tutkiva Prose Architectures (2017) sekä kuvitteelliseen Ravicka-kaupunkiin sijoittuva spekulatiivisten scifi-romaanien sarja (2010-2017). Viimeisin teos on rikosromaaniksikin luonnehdittu Morelia (2019). Lisäksi kerronnan ja kielen rajoja koetteleva kirjailija on julkaissut chapbookeja ja zinejä.

Gladman on opettanut useissa yhdysvaltalaisissa yliopistoissa ja toiminut luovan kirjoittamisen professorina Brownin yliopistossa 2006-2014. Suomessa Gladman esiintyy Runokuun päätapahtumassa 24.8. sekä keskustelee lyyrisestä ajattelusta ja tekstin arkkitehtuurista yhdessä Maria Matinmikon ja Taneli Viljasen kanssa 19.8. Lisäksi Gladman vierailee Kallion ilmaisutaidon lukiossa.

Runokuun muita kansainvälisiä vieraita ovat mm. hollantilaisen kirjallisuuden kärkinimiin lukeutuva Anneke Brassinga sekä ranskalainen runoilija, muusikko Yekta sekä pohjoismaiset kirjailijat Kristín Ómarsdóttir (Islanti), Jack Hildén (Ruotsi), Jonas Eika (Tanska). Virosta Helsinkiin saapuu kirjailija, dramaturgi Andra Teede ja Liettuasta kokeileva runoilija Aušra Kaziliūnaitė.

Runokuun päätapahtumapaikkana toimii Kansallisteatterin Lavaklubi, joka tarjoaa koko festivaaliviikon ajan muun muassa keskusteluja ja monipuolisia kirjallisuusklubeja. Kaikkiaan Runokuussa on yli 40 moniaistista tapahtumaa ympäri Helsinkiä. Valtaosa tapahtumista on maksuttomia.

Runokuu on Helsingin juhlaviikkojen yhteistyöfestivaali. Festivaalin muita yhteistyökumppaneita ovat mm. HSL, Kansallisteatterin Lavaklubi, Meidän festivaali, Helsinki Poetry Connection sekä erilaiset instituutit, yhdistykset ja yhteisöt. Festivaalin järjestää kirjallisuusjärjestö Nuoren Voiman Liitto. Runokuun ohjelma löytyy osoitteesta www.runokuu.fi.

Lisätietoja:
Anna Borgman
tiedottaja, tuottaja
Nuoren Voiman Liitto
puh. 044 207 4651
anna.borgman@nuorenvoimanliitto.fi

Nuoren Voiman siivouspäivä 21.5.

NVL ja Nuori Voima -lehti järjestävät siivouspäivän 21.5., jonka aikana jaamme vanhoja Nuori Voima -lehtiä ilmaiseksi! Kahvipannu on myös kuumana koko iltapäivän ajan. Tule hakemaan lehtiä ja tutustumaan toimistoomme

Pst. 110-vuotisjuhlanumeroa on myös myynnissä siivouspäivähinnalla!

Tervetuloa!

Esseesalongin vieraana Jaana Seppänen 23.5.

Paikka: Kriittinen korkeakoulu, Albertinkatu 27 a B 12
Klo 18-20

Esseesalonki on tarkoitettu kaikille, jotka haluavat keskustella esseistä, niiden lukemisesta ja kirjoittamisesta ja koko lajityypistä. Salonkeja luotsaavat Silvia Hosseini ja Ville Hämäläinen. Kevään viimeisellä kerralla vieraanamme on esseisti Jaana Seppänen, jonka uusin esseeteos Outokuoriaiset on juuri ilmestynyt WSOY:ltä.

Salongin tapaamiset ovat vapaamuotoisia ja vapaasti muotoutuvia: kuka tahansa voi ehdottaa yhteisesti luettavaa esseetä tai tarjota omaa kirjoitustaan paneutuvalle palautteenantajajoukolle. Suurta suosiota saanut perinteemme on ollut lukea esseitä ääneen.

Vapaa pääsy, tervetuloa!

Yhteistyössä WSOY

Poetry Jam -lavarunousklubi 30.5.

To 30.5. klo 19 Mascot Bar & Live Stage, Neljäs Linja 2

Helsinki Poetry Connectionin toukokuun Poetry Jam -klubi kääntää katseen kohti Valtaa: Miten se oikein pitäisi jakaa? Kuka täällä määrää? Kenellä on ääni ja kenellä ei? Samalla se on myös ensimmäinen uudistettu Poetry Jam -tapahtuma. Tästä alkaen klubi järjestetään aiemman kuuden sijaan neljä kertaa vuodessa.

Jokaisella klubilla nähdään jatkossa myös kantaesitys, joka tilataan tilaisuutta varten kahdelta tai useammalta lavarunoilijalta.
Toukokuun klubilla kantaesityksenä nähdään kahden lavarunouden suomenmestarin, Nihkeen Akan ja Juho Kuusen yhteinen lavarunoesitys ”Ilman vettä ei”. Esitys on vesiteemainen dialogiruno lempeydestä, ja se on kirjoitettu kahden runoilijan pullopostikirjeenvaihtoon.

Klubilla esiintyvät lisäksi drag-artisti Miss Vinyl Envynäkin tunnettu esiintyvä runoilija Mira Eskelinen sekä rap-artisti Ilkka Kalevi Tillanen, Uncle Herbie ja Mesikon Miika, joilta kuullaan ensimmäisen ja viimeisen kerran livenä koettava suomenkielisen hip hopin kulttiklassikko “Se Unkarin tapaus”. Levyjä soittaa KiviMediasta tuttu Miika Turunen. Tapahtuman juontavat Hanna Rentola ja Veera Milja.

Kuva: Juho Kuusi ja Nihkee Akka

Nuori/Voima -klubilla Joose Keskitalo 17.5. + liput Helsinki Lit-festivaalille alehintaan jäsenille

Merkkaa kalenteriin Nuori/Voima -klubi 17.5. klo 19.30 alkaen! Pyhiinvaellus-teemaisella klubilla esiintymässä Joose Keskitalo, ja keskustelussa matkustamisesta nähdään Monika Fagerholm, Sara Ehnholm Hielm sekä Hannele Mikaela Taivassalo. Keskustelu käydään ruotsiksi ja se käännetään osittain suomeksi. Luonteita-esitys puolestaan nähdään runoilija V.S. Luoma-aholta ja dj:nä toimii Oskari Onninen. Avantgarde-teemaisessa kriitikkobattlessa mittelevät Sini Mononen, Ilja Lehtinen ja Antti Hurskainen. Liput 10/12 euroa.

Klubi järjestetään Korjaamon Vintillä, osoite Töölönkatu 51 A–B, 00250 Helsinki

Helsinki Lit on myös NVL:n jäsenetu! Ohjeet alennuslipun hankkimiseksi: Valittuasi lipputyypin, merkitse kampanjaksi Nuoren Voiman Liitto. Kampanjakoodi: Kampanjakoodi normaalihintaiselle lipulle: Nuori Voima Kampanjakoodi alennusryhmänlipuille (opiskelijat, eläkeläiset, työttömät jne.): Nuori Voima1. Liput voi hankkia täältä.

Klubin yhteistyössä Helsinki Lit, Teos, Förlaget ja SARV.

Haluatko kirjailijaksi?-tapahtuma Oulussa

Haluatko kirjailijaksi?
Seminaari
Ti 28.5. klo 17–20
Valvesali, Oulu
Vapaa pääsy
 
Haluatko kirjailijaksi? -seminaarissa tutustutaan kirjailijan työn eri puoliin. Mukana ovat kirjailija Marjo Heiskanen Kirjailijaliiton johtokunnasta (kuvassa), kirjailija Siiri Enoranta sekä kirjailija ja kustannustoimittaja Niina Miettinen. Seminaarissa puhutaan kirjailijaksi tulemisesta, kirjailijan oikeuksista ja velvollisuuksista sekä esimerkiksi kustannusprosessista.

Haluatko kirjailijaksi? -tapahtuma on kaikille kiinnostuneille avoin ja ilmainen. Nouda vapaalippusi Valveen lippumyymälästä 27.4. alkaen. Tapahtuma on osa Lumotut sanat -sanataideviikkoja.

Yhteistyössä WSOY, Lumotut sanat ja Kirjailijaliitto. Tervetuloa!

Lumotut sanat: http://www.lumotutsanat.fi/