nvl

Saara Tamminen aloittaa elokuussa Nuoren Voiman Liiton vs. toiminnanjohtajana

Kesätauon jälkeen Nuoren Voiman Liitto vahvistuu uudella kasvolla, kun Saara Tamminen (TaM) aloittaa elokuussa toiminnanjohtajan viransijaisena. Saara pääsee heti mukaan Runokuun pyörteisiin!

”NVL on tullut jo tutuksi hallitustyöskentelyn kautta. Olin mukana liiton juhlavuosihankkeissa ja toisaalla olen työskennellyt mm. audioesseiden kuraattorina. Tekstin eri muodot ja ulottuvuudet ovat aina kiinnostaneet minua, viime vuosina erityisesti taidekirjoittaminen. Onkin etuoikeus päästä tekemään töitä kirjallisuuden ja ajattelun äärelle!

Uusien äänien kehittyminen vaatii yhteisön, jossa tutkia ja haastaa tekstin lisäksi myös vallitsevia käytäntöjä. Jo vuosisadan ajan Nuoren Voiman Liitto ja Nuori Voima -lehti ovat olleet monelle portti uusiin maailmoihin. Haluan, että voimme tarjota myös tulevaisuudessa kestävän alustan kaikenlaisille äänille aloittavista kirjoittajista ansioituneisiin ammattilaisiin. Pienlevikkisestä kirjallisuudesta on pidettävä huoli myös epävarmoina aikoina.

Olen tyhjentänyt viime viikot lapsuudenkotiani. Keskellä kaaosta olen unohtunut lattialle lukemaan Katri Valaa. Siinä me kaksi nuorvoimalaista olemme pohtineet, kuinka ”lakkaamatta iski Muodoton meitä”. Runous on ihmeellinen lahja, se vahvistaa herkistymisen avulla.”

Saara sijaistaa Tekstin talon pariin siirtyvää Laura Serkosaloa 31.12.2023 saakka.

Yhteystiedot 1.8. alkaen:

Sähköposti: saara.tamminen@nvl.fi
Puhelin: +358 44 207 4650

Kirjallisuussalonki Ääneen 17.6.

Kirjallisuussalonki Ääneen on uusi, noin kuukausittainen matalan kynnyksen kirjallisuustapahtuma Rosebud Sivullinen –kirjakaupassa (Kaisaniemenkatu 5). Salongit luovat ajankohtaista kirjallisuuskeskustelua, tuovat esiin tuoreita ääniä, kutsuvat vähälevikkisen kirjallisuuden äärelle ja keräävät kirjallisuuden ystäviä yhteen. Tapahtumissa keskustellaan ja luetaan ääneen.

Kesäkuun salongissa perjantaina 17.6. keskustellaan Pride-kuukauden hengessä queer-aiheista ja kirjallisuudesta. Keskustelua vetää kirjallisuuden väitöskirjatutkija ja kriitikko Joonas Säntti, ja vieraina ovat Taneli Viljanen, Dess Terentjeva ja Tiina Tuppurainen.

Taneli Viljanen (s. 1982) on kirjailija ja äänitaiteilija, joka on kiinnostunut genrejen, ilmaisutapojen, taiteenlajien, identiteettien ja merkitysten sekoittumisista, liukumista, törmäyksistä ja epävakaisuuksista. Hänen uusin kirjansa on lyyrinen esseeteos Varjoja, usvaa (2020); tällä hetkellä hän työstää esseististä runoteosta nimeltä Pimeä kuu.

Dess Terentjeva (s. 1992) on suomenvenäläinen kirjailija Tampereelta. Terentjeva kirjoittaa sekä aikuisille että nuorille – usein sateenkaarinäkökulmista – , ja hänen tuotantonsa teemoja ovat esimerkiksi toiseus, yhteisö, monikulttuurisuus ja traumat.
Terentjeva voitti WSOY:n Taajuus Z -kilpailun säeromaanillaan Ihana, joka oli myös 2021 Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia- sekä Tulenkantaja- ja 2022 Topelius-ehdokkaana.

Tiina Tuppurainen (s. 1982) on Helsingin yliopistosta valmistunut filosofian maisteri, kirjailija, journalisti ja tuottaja. Hän on käsitellyt romaaneissaan sateenkaariyhteisön elämää. Tuppurainen suhtautuu intohimoisesti queer-tarinoihin, yhdenvertaisuuteen ja aamukahviin.

Tapahtuma alkaa Rosebud Sivullinen -kirjakaupassa klo 17. Sisäänpääsy on ilmainen. Tapahtuma striimataan Rosebudin omalle YouTube-kanavalla Sivullinen_Stage:lle.

Sydämellisesti tervetuloa kuuntelemaan!

Yhteistyössä Nuoren Voiman Liitto, Rosebud, Helsingin kaupunki. Kirjakaupan tapahtumatoimintaa tukee Kordelinin säätiö.

Kirjallisuussalonki Ääneen 27.5.

Kirjallisuussalonki Ääneen on uusi, noin kuukausittainen matalan kynnyksen kirjallisuustapahtuma Rosebud Sivullinen –kirjakaupassa (Kaisaniemenkatu 5). Salongit luovat ajankohtaista kirjallisuuskeskustelua, tuovat esiin tuoreita ääniä, kutsuvat vähälevikkisen kirjallisuuden äärelle ja keräävät kirjallisuuden ystäviä yhteen. Tapahtumissa keskustellaan ja luetaan ääneen.

Toukokuun salongissa (27.5.) paneudutaan runouteen ja sen kääntämiseen. Keskustelua vetää kriitikko Vesa Rantama ja vieraina ovat Mika Kukkonen, Aura Nurmi sekä Pauli Tapio.

Mika Kukkonen (s. 1977) työskentelee ulkoministeriössä yksikönpäällikkönä. Vapaa-aikanaan hän lukee ja kirjoittaa proosaa, toimii ateljeekriitikkona ja valokuvaa lintuja. Kukkonen on toimittanut edesmenneen kääntäjä Tarja Roinilan ennen julkaisemattomia tekstejä sisältävän esseekokoelman Samat sanat: Kirjoituksia kääntäjän elämästä (2022, Teos).

Aura Nurmi (s. 1988) on runoilija, Lukukeskuksen Mun tarina -hankkeen taiteellinen suunnittelija ja yksi Helsinki Poetry Connection -yhdistyksen perustajajäsenistä. Nurmi on kääntänyt amerikkalaisen runoilija-aktivisti Amanda Gormanin teoksia yhdessä Laura Eklund Nhagan kanssa.

Pauli Tapio (s. 1986) on Helsingissä asuva, Oulussa syntynyt runoilija, kääntäjä, kriitikko ja runouslehti Tuli&Savun entinen toimittaja. Hän on opiskellut kirjallisuutta ja venäjää. Tapio kääntää erityisesti venäläistä kirjallisuutta – niin proosaa kuin runouttakin.

Tapahtuma alkaa klo 17. Sisäänpääsy on ilmainen. Tapahtuma striimataan Rosebudin omalle YouTube-kanavalle, Sivullinen_Stage:lle (https://www.youtube.com/c/SivullinenStage)

Lämpimästi tervetuloa kuuntelemaan!

Kesäkuussa luvassa vielä yksi salonki ennen kesälomia (päivä tarkentuu myöhemmin).

Yhteistyössä Nuoren Voiman Liitto, Rosebud, Helsingin kaupunki. Kirjakaupan tapahtumatoimintaa tukee Kordelinin säätiö.

WSOY:n kirjallisuussäätiöltä 9000€:n apuraha Sanapajoihin ja Nutakirjastoihin

Nuoren Voiman Liitto on saanut WSOY:n kirjallisuussäätiöltä 9000€:n apurahan monikielisten Sanapajojen ja Nutakirjasto-hankkeen järjestämiseen syksylle 2022 ja keväälle 2023!

Sanapaja -hanke käynnistettiin vuonna 2019 WSOY:n kirjallisuussäätiön tuella. Sanapajan toimintaperiaate on, että monikielisessä ryhmässä voi kirjoittaa millä tahansa kielellä ja ohjausta saa suomen ja englannin kielillä. Ryhmään on tervetullut kuka tahansa, ja ryhmässä rakennetaan vuoropuhelua erilaisten ihmisten välille yhdessä kirjoittaen. Ryhmään voi osallistua niin monelle kerralle kuin haluaa ja sinne on vapaa pääsy.

Nutakirjastot ovat vuoden 2019 puolella alkanut hanke, jossa Helsingin kaikille nuorisotaloille hankitaan 20 uutta nuortenkirjaa. Nutakirjasto on tarkoin kuratoitu kokonaisuus, joka sisältää monenlaista kirjallisuutta nuortenromaaneista tietokirjoihin. Hankkeen koordinaattorina toimii Juho Kuusi. Ensimmäinen Nutakirjasto avattiin syksyllä 2020 Vuosaaressa. Pandemia hidasti Nutakirjastojen avaamista, mutta vuonna 2022 uusia Nutakirjastoja on tarkoitus avata eri puolilla Helsinkiä. Kirjat ovat nuorisotaloilla vapaasti luettavissa kaikille, myös heille, joille kirjastoon menemisen kynnys on syystä tai toisesta korkea.

Uudet Versopolis-runoilijat on valittu

Meillä on ilo ja kunnia esitellä uudet suomalaiset Versopolis-runoilijat Maria Matinmikko ja Susinukke Kosola! Versopolis-verkoston kautta luvassa on ainakin uusia käännöksiä eri kielille ja mahdollisia ulkomaanvierailuja.

Versopolis on vuodesta 2014 toiminut eurooppalainen runoushanke, joka nostaa ja tukee uusia eurooppalaisia runoilijoita mm. julkaisemalla ja kääntämällä heidän töitään sekä auttamalla heitä verkostoitumaan ja pääsemään esille Euroopan eri maissa. Mukana hankkeessa on 30 eurooppalaista runofestivaalia, mukaan lukien Runokuu. Nuoren Voiman Liitto on ollut mukana hankkeen toiminnassa vuodesta 2019. Viemme vuosittain Versopolikseen kaksi suomalaista runoilijaa ja saamme kaksi ulkomaista vierasta Runokuu-festivaalin ohjelmaan.

Versopoliksen nettisivuille on koottu laaja valikoima projektiin osallistuneiden runoilijoiden tekstejä laadukkaine käännöksineen. Aiemmin Suomesta valituista runoilijoista Versopoliksessa on jo mukana Niillas Holmberg, Johanna Venho, Sanna Karlström, Eino Santanen ja Pauli Tapio.

Maria Matinmikko (s. 1983 Oulu) on Turussa asuva runoilija ja prosaisti. Hän on valmistunut filosofian maisteriksi Helsingin yliopistosta pääaineenaan estetiikka. Hänet tunnetaan mm. kolmiosaisesta teoskokonaisuudesta, johon kuuluvat teokset Valkoinen (ntamo, 2012), Musta (Mahdollisen kirjallisuuden seura, 2013) ja Värit (Siltala, 2017). Matinmikon uusin teos on Runeberg-ehdokkaana ollut runoromaani Kolkka (Siltala, 2020). Matinmikko on voittanut mm. Yleisradion Tanssiva karhu –palkinnon ja Kalevi Jäntin kirjallisuuspalkinnon.

Daniil Kozlov (s. 1991), taiteilijanimeltään Susinukke Kosola on pietarilaissyntyinen, Turussa asuva kirjoittaja ja kirjallisuusalan sekatyöläinen. Häneltä on julkaistu kolme runokirjaa ja yksi runoutta, esseistiikkaa ja säeromaanimuotoa yhdistävä genrehybriditeos, Turkoosi vyöhyke – Tutkielma yksinäisyyden väriopista (Sammakko, 2021). Kosola tunnetaan myös runouteen ja yhteiskunnalliseen kirjallisuuteen keskittyvän Kolera-kollektiivi-kustantamon perustajana ja lavarunoilijana, sekä kansallisen Runografi-hankkeen ideoijana ja vetäjänä. Taiteellisen työskentelyn lisäksi hän toimii lyriikan kirjoittamisen opettajana muun muassa Turun yliopistossa ja työskentelee aktiivisesti alueensa kirjallisella kentällä.

Kirjallisuussalonki Ääneen kirjakauppa Sivullisessa 22.4. – mukana Johannes Ekholm, Kaj Korkea-aho ja Matias Riikonen

Kirjallisuussalonki Ääneen on uusi, noin kuukausittainen matalan kynnyksen kirjallisuustapahtuma Rosebud Sivullinen –kirjakaupassa (Kaisaniemenkatu 5). Salongit luovat ajankohtaista kirjallisuuskeskustelua, tuovat esiin tuoreita ääniä, kutsuvat vähälevikkisen kirjallisuuden äärelle ja keräävät kirjallisuuden ystäviä yhteen. Tapahtumissa keskustellaan ja luetaan ääneen. 

Huhtikuun salongissa 22.4. on proosan vuoro. Lavalla nähdään kirjailijat Johannes Ekholm (Karmakooma, 2022), Kaj Korkea-aho (Punainen huone, 2021) ja Matias Riikonen (Matara, 2021), joiden teosten pojat ja miehet kulkevat hämärissä miljöissä ja syvissä vesissä. Keskustelun juontaa Nuori Voima-lehden päätoimittaja Taija Roiha.

Tapahtuma alkaa klo 17. Sisäänpääsy on ilmainen. Tapahtuma striimataan Rosebudin omalle YouTube-kanavalle, Sivullinen_Stage

Sydämellisesti tervetuloa kuuntelemaan!  

Keväällä on luvassa salongit vielä toukokuussa (27.5.) ja kesäkuussa (päivä tarkentuu myöhemmin).  

Yhteistyössä Nuoren Voiman Liitto, Rosebud, Helsingin kaupunki. Kirjakaupan tapahtumatoimintaa tukee Kordelinin säätiö.