nuoren voiman liitto

Nuoren Voiman Liiton uusi hallitus

Nuoren Voiman Liiton uusi hallitus on valittu 24.3.2022 NVL:n vuosikokouksessa. Hallitukseen valittiin Milka Luhtaniemi, Klaus Maunuksela, Henrik Pathirane, Katja Raunio, Stina Saari, Saara Kanerva Tamminen, Jouni Teittinen, Eeva Turunen, Taneli Viljanen ja Maaria Ylikangas. Liiton puheenjohtajaksi valittiin Reetta Pekkanen ja varapuheenjohtajaksi Tuukka Pietarinen. Onnea valituille!

Haku NVL:n kaikille avoimiin työryhmiin on auki – tervetuloa mukaan suunnittelemaan toimintaa

Kiinnostaako sinua osallistua NVL:n toiminnan suunnitteluun? Liiton piirissä toimii neljä avointa työryhmää kaudella 2021-2022. Työryhmät kokoontuvat vuoden aikana muutaman kerran. Jokaiseen työryhmään voidaan valita enintään 10 henkilöä. Ryhmiin kuuluu vapaaehtoisten lisäksi NVL:n työntekijöitä ja hallituksen jäseniä ja niihin voidaan myös kutsua asiantuntijoita.

Kirjoittajakoulutuksen työryhmä suunnittelee kursseja ja tapahtumia, jotka liittyvät luovaan kirjoittamiseen ja sen opettamiseen. Tapahtumatyöryhmä ideoi ja suunnittelee Runokuu-festivaalia ja liiton säännöllisiä klubeja. Kansainvälisten asioiden ryhmä suunnittelee ja kehittää mm. Villa Sarkia -residenssin toimintaa ja Runokuun ulkomaisia esiintyjävieraita. CROWD-työryhmä puolestaan suunnittelee kansainvälistä kirjallisuushanketta.

Tapaamiset järjestetään etäyhteyden välityksellä. Vapaamuotoisen, max. A4-sivuisen hakemuksen voi lähettää toiminnanjohtaja Laura Serkosalolle, laura.serkosalo@nvl.fi 6.10. mennessä. Valituille ilmoitetaan 8.10. Kerro hakiessasi mihin työryhmään haet ensisijaisesti, mikä sinua motivoi ja millaista kokemusta sinulla on työryhmän aiheesta.

Työryhmien kokousajat syksylle 2021:
13.10. klo 14 Tapahtumatyöryhmä
14.10. klo 14 Koulutustyöryhmä
8.11. klo 14 Kansainvälisten asioiden työryhmä
17.11. klo 14 CROWD-työryhmä

Vuoden 2020 jäsenedut – mukana mm. teattereita ja festivaaleja

Nuoren Voiman Liiton jäsenenenä saat paitsi kurssimme, arvostelupalvelumme ja Nuoren Voiman tilauksen jäsenhintaisina, myös muita yhteistyökumppaniemme myöntämiä etuja. Tässä kaikki upeat etumme:

HUOM! Koronaviruksesta johtuen tapahtumapaikat ovat valtaosin suljettuina ja suuria tapahtumia ei voida toistaiseksi järjestää. Tarkista tilanne etua myöntävän tahon nettisivuilta.

Annikin Runofestivaali 6.6.2020
Festivaali on peruttu, tilalla kaikille maksuton Suora lähetys Annikin puutalokorttelista 6.6.

Festivaalin kotisivut: https://www.annikinkatu.net/runofestivaali/

Café Veranda, Finlandia-talo
Etu: Kahvi/tee ja pulla/pieni artesaanileipä 5€ tai lasi kuohuviiniä 5 € 
Finlandia-talon kahvilan, Café Verandan tilat tarjoavat viehättävän kohtaamispaikan. Nuoren Voiman Liiton jäsenkorttia näyttämällä saat etuja kahvilan ostoksista. Yhdellä jäsenkortilla edun voi lunastaa kahdelle hengelle.

Helsinki Lit 15.-16.5.
Etu: täsmentyy myöhemmin

Kansainvälinen kirjallisuusfestivaali Helsinki Lit tarjoaa edun NVL:n jäsenille.

Meidän Festivaali
Etu: Liput opiskelijahintaan
Meidän Festivaali on ennakkoluuloton, kulttuurielämää uudistava, yhteiskunnallisesti valveutunut ja poikkitaiteellisista tempauksista tunnettu kamaritaidefestivaali Tuusulanjärvellä. NVL:n jäsenet saavat liput opiskelijalipun hinnalla. Jäsenyys todistetaan paikan päällä lippua ostettaessa tai ovella ennakkolippua näytettäessä.

Kansallisteatteri
Etu:  Liput opiskelijahinnoin esityksestä riippuen noin 17-25 €

Kansallisteatterissa ensi-iltoja on vuosittain viitisentoista, ja ohjelmistossa kaikkiaan yli 30 eri esitystä. Liiton jäsenet saavat liput alennettuun hintaan Kansallisteatterin lipunmyynnistä jäsenkorttia näyttämällä.

KOM-teatteri
Etu: Liput opiskelijahintaan esityksestä riippuen n. 15 € 
KOM-teatteri on helsinkiläinen ammattiteatteri, joka sijaitsee Kapteeninkadulla Ullanlinnassa. Jäsentarjouksen voi lunastaa vain KOM-lipputoimistosta (Kapteeninkatu 26), p. 09 6841 841 ja lippua lunastettaessa tulee esittää NVL:n jäsenkortti. 

Liikkeellä marraskuussa -festivaali
Etu: 
Täsmentyy myöhemmin
Liikkeellä marraskuussa -nykytanssifestivaali järjestetään marraskuussa Helsingissä. Festivaalin nettisivut: www.liikkeellamarraskuussa.fi 

Ryhmäteatteri
Etu: Liput alennushintaan esityksestä riippuen n.12-14€

Helsinkiläinen Ryhmäteatteri on Suomen vanhin vapaa teatteriryhmä. NVL:n jäsenet saavat kaksi alan hintaista lippua per ostokerta, eli voit ottaa myös kaverin mukaan samalla edulla. Alan lippuja voi varata vain teatterin omasta lipunmyynnistä, Helsinginkatu 25 ja puh. (09) 718 622. Jäsenyys todistettava lunastusvaiheessa.

SVYL:n kirjakauppa
Etu: 
täsmentyy myöhemmin
Vuonna 1991 perustettu Suomen Viro-yhdistysten liitto (SVYL) on valtakunnallinen kansalaisjärjestö, joka haluaa syventää Suomen ja Viron välisiä suhteita. Liiton SVYL-Verkkopuodista voi ostaa Viro-aiheista sekä virosta suomennettua kirjallisuutta ja virolaista musiikkia.

Vastapaino
Etu: -15% alennus kirjoista
Vastapaino  kustantaa yhteiskuntatieteellistä ja humanistista kirjallisuutta niin akateemisen yhteisön kuin laajemmankin yhteiskunnallisen keskustelun tarpeisiin. Vastapaino tarjoaa Nuoren Voiman Liiton jäsenille 15% alennuksen kirjoista Vastapainon verkkokaupassa ja myyntitapahtumissa. Verkkokaupassa alennuksen saa käyttämällä ostoskorissa koodia NVL.

Werner & Jarl -kirjakauppa
Etu: Alennus -20 %

Kirjakauppa sijaitsee osoitteessa Lönnrotinkatu 21. Valikoimista löytyvät WSOY:n, Kustannusosakeyhtiö Tammen ja Johnny Knigan uutuuskirjat. Alennuksen saa niin kivijalkakaupasta kuin verkkokaupastakin koodilla WJ25.  

Zodiak
Etu: NVL:n jäsenkortilla liput hintaan 15 € + toimituskulut

Zodiak – Uuden tanssin keskus  on suomalainen ja kansainvälinen nykytanssin tuotanto-, esitys- ja tapahtumakeskus ja Helsingin tanssin aluekeskus. Zodiak toimii nykytanssin tekijöiden kokoavana toimintayhteisönä ja tuotanto-organisaationa. Zodiakista jäsenemme saavat kaikki liput hintaan 15 euroa.

Esseesalonki 11.3. NVL:n toimistolla

Tervetuloa esseesalonkeihin jälleen keväällä 2020!

Esseesalongissa käydään kohti kevättä Silvia Hosseinin ja Ville Hämäläisen johdolla. Ensimmäinen esseesalonki järjestetään 5.2., toinen 11.3. ja kolmas 13.5. klo 18-20.

Illan aikana luetaan niin tuoreita kuin vanhempiakin esseitä sekä suositun perinteen mukaisesti luetaan myös esseitä ääneen. Luettavaksi voi ehdottaa myös omaa esseetään, josta haluaa saada palautetta. Salongit pidetään NVL:n toimistolla osoitteessa Fredrikinkatu 23 D 4, 00120 Helsinki.

Vapaa pääsy, tervetuloa uudet ja vanhat salonkilaiset!

Lisätiedot ja ehdotukset luettaviksi esseiksi: ville.jo.hamalainen@gmail.com sekä silvia.hosseini@yahoo.com.

J.H. Erkon kirjoituskilpailu on käynnissä

J.H. Erkon kirjoituskilpailu uudistuu, sillä vuoden 2020 kilpailuun voi osallistua sähköisesti. Kilpailulajina on proosa ja aikaa osallistua on 31.3.2020 saakka. Raadin puheenjohtajana toimii kirjailija Elina Hirvonen ja jäseninä vaikuttavat kirjailija Jyrki Vainonen, informaatikko ja kirjabloggaaja Tuomas Aitonurmi, Kallion lukion opiskelija Ansa Kurola sekä Nuoren Voiman Liiton tuottaja Anna Borgman.

J.H. Erkon kilpailun järjestävät Suomen Nuoriso-opisto, Suomen Nuorisoseurat sekä Nuoren Voiman Liitto.

Kilpailun yhteystieto on muuttunut: kysymyksiä kilpailusta ja kilpailuosallistumiset voi lähettää osoitteeseen erkonkilpailu@nuorenvoimanliitto.fi.

Kilpailuohjeet 2020

Kilpailu järjestetään 64. kerran. Kilpailulajina on proosa. Osallistua voivat vuonna 1990 syntyneet tai sitä nuoremmat kirjoittajat, jotka eivät vielä ole julkaisseet omaa esikoisteostaan. Lähetettävän tekstin maksimimäärä on 15 liuskaa. Päivitys ohjeisiin 7.1.2020: riviväli 2 ja fontin koko 12.

Palkintosummat ovat 1 000 euroa, 700 euroa ja 500 euroa. Lisäksi jaetaan kunniamainintoja. Palkintosumman lisäksi kilpailussa sijoittuneille ja kunniamaininnan saaneille tarjotaan mestarikurssi Suomen Nuoriso-opistolla Mikkelissä marraskuussa 2020. Mestarikurssilla voittajatekstejä kehitetään eteenpäin asiantuntevassa ohjauksessa.

Toimita tekstilähetyksesi viimeistään 31.3.2020 osoitteeseen erkonkilpailu@nuorenvoimanliitto.fi pdf-muodossa. Mainitse sähköpostiviestissä nimimerkkisi, oikea nimesi, syntymäaikasi ja yhteystietosi. Sähköpostia lukee henkilö, joka ei ole tekemisissä kilpailun valintojen kanssa.

Tekstin voi lähettää myös postitse osoitteeseen Nuoren Voiman Liitto, J.H. Erkon kirjoituskilpailu, Fredrikinkatu 23 D 4, 00120 Helsinki. Viimeisen päivän postileima riittää. Ohje postitse lähetettäviin tekstilähetyksiin: Sulje tekstit isoon (A4) kirjekuoreen. Laita niiden mukaan myös pienempi kuori, jonka sisällä ovat nimesi, syntymäaikasi ja yhteystietosi. Pienet kuoret avataan vain, jos olet palkittujen joukossa. Merkitse lähettäjäksi itse keksimäsi nimimerkki, ja kirjoita oikeat yhteystietosi vain pienemmän kuoren sisällä olevalle lapulle. Nimimerkki voi olla mikä tahansa, ja sen tarkoitus on ainoastaan taata kilpailutöille nimetön ja tasapuolinen käsittely. Nimimerkkejä ei julkaista.

Jos haluat tekstistäsi maksullisen palautteen, kirjoita sähköpostin viestikenttään tai kuoren päälle sana ”Arvostelupalvelu”. Tarkemmat tiedot Nuoren Voiman Liiton arvostelupalvelusta löydät täältä: https://nuorenvoimanliitto.fi/kirjoittajakoulutus/arvostelupalvelu/

Kilpailutekstejä ei palauteta. Voittajatekstien mahdollisesta julkaisusta tiedustellaan palkituilta erikseen.  Palkinnot jaetaan lokakuussa 2020. Voittajiin otetaan yhteys henkilökohtaisesti elo-syyskuun 2020 aikana. Kilpailun kaikki tekstit talletetaan SKS:n kirjallisuusarkistoon.

Löytörunouskurssi yhteistyössä Taidehallin kanssa – ilmoittautuminen 11.2. mennessä

Lauantai 22.2. klo 11–17 (Helsingin Taidehalli)
Lauantai 29.2. klo 11–17 (Nuoren Voiman Liitto)
Lauantai 14.3. klo 11–17 (Nuoren Voiman Liitto)

Anu Tuomisen löydettyjä asioita esittelevään ja käsittelevään näyttelyyn pohjautuva kurssi etsii sanallisen ja visuaalisen materiaalin yhtymäkohtia ja kannustaa tarkastelemaan ympäriltämme löydettävissä olevien mieli- ja kielikuvien rikkautta. Kurssilla inspiroidutaan näyttelyn teemoista ja metodeista, opitaan löydetystä runoudesta lajina ja harjoitellaan itse etsimään, löytämään ja kirjoittamaan runoutta niin omasta itsestä kuin ympäriltä.

Kurssi koostuu yhdestä Helsingin Taidehallissa pidetystä ja kahdesta Nuoren Voiman Liiton tiloissa järjestetystä kurssipäivästä. Kurssiin osallistuminen ei vaadi minkäänlaista ennakko-osaamista tai tietämystä kuvataiteesta, luovasta kirjoittamisesta tai runoudesta. Työpajan ja kurssin ohjaa sanataideopettaja Jenni Hurmerinta.

Kurssille mahtuu 12 osallistujaa
Kurssimaksu: jäsenille 60€, ei jäsenille 80€
(huom. kurssimaksu sisältää Taidehallin pääsymaksun)
Ilmoittautuminen 11.2. mennessä: sofia.koistinen@nuorenvoimanlitto.fi

Kurssille valitaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Otsikoi sähköpostiviestisi ”Löytörunous + oma nimesi”. Kerro viestissä nimesi, osoitetietosi, puhelinnumerosi, sähköpostisi ja syntymäaikasi. Voit liittyä samalla myös NVL:n jäseneksi (jäsenmaksu 20€). Kerro myös jos olet jo jäsen.

Taidehalli järjestää myös maksuttoman työpajan lauantaina 8.2. klo 13–17. Lue lisää: https://taidehalli.fi/news/loytorunous-nonstop-tyopaja/

Kuva: Anu Tuominen: Räme