Nuoren Voiman Liiton toimisto siirtyy syys-lokakuun taitteessa Fredrikinkadulta uusiin tiloihin Tekstin taloon Helsingin Sörnäisiin.
Tekstin talon tilojen remontointia viimeistellään parhaillaan. Uusi postijakeluosoite päivitetään pian nettisivuillemme ja astuu voimaan viikolla 40. Käyntiosoite on Lintulahdenkatu 3, 00530 Helsinki.
Nuoren Voiman Liiton toimisto tulee sijaitsemaan rakennuksen 4. kerroksessa. NVL:n kanssa samaan kerrokseen muuttavat Kriittinen korkeakoulu, Nihil Interit, Poesia, Suomen arvostelijain liitto sekä Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto. Kerroksessa sijaitsee myös Tekstin talon yhteisiä kokoontumistiloja.
NVL:n toimisto on suljettu muuton vuoksi 11.9.-8.10. muilta kuin työntekijöiltä ja kirjoittajaryhmäläisiltämme.
kuva: Anton Hämäläinen
Toimistolla vierailevien kannattaa varautua siihen, että muutto ja Tekstin talon remontti vaikuttavat NVL:n toimintaan vielä marraskuulle asti. Ilmoitathan tulostasi etukäteen.
1.9.-18.9. välisenä aikana liiton tapahtumatuotantoon, kirjoittajakoulutukseen ja tiedotukseen liittyvät yhteydenotot tulee lähettää sähköpostilla osoitteeseen toimisto@nvl.fi. Runokuuhun liittyvät asiat osoitteeseen runokuu@nvl.fi. 18.9. alkaen yhteyttä voi ottaa NVL:n uuteen tuottajaan Kimmo Kallioon: kimmo.kallio@nvl.fi. Kaikissa kiireellisissä asioissa voi olla yhteydessä vs. toiminnanjohtaja Saara Tammiseen: saara.tamminen@nvl.fi.
Tekstin talon tilat ovat esteettömät ja tarjoavat hienot puitteet kirjallisuustapahtumien järjestämiseen, kirjoittajaryhmien kokoontumisiin ja monipuoliseen kurssi- ja lukupiiritoimintaan.
Tammikuussa 2024 on odotettavissa myös Tekstin talon avajaiset, jossa luvassa valtavasti erilaista ohjelmaa. NVL näkyy ja kuuluu avajaiskarkeloissa – niistä lisää muuton jälkeen!
P.S. Jos sinulla on lahjoittaa NVL:lle muuttoa varten laatikoita (muita kuin banaanilaatikoita), tai uusiin tiloihin hyväkuntoisia toimistokalusteita, nojatuoleja tai sohvaa, voit lähettää ehdotuksia meille kuvan kanssa osoitteeseen toimisto@nvl.fi. Kiitos jo etukäteen!
Kirjallisuusjärjestö Nuoren Voiman Liiton toiminnanjohtajaksi on valittu tradenomi YAMK, TaK Outi-Illuusia Parviainen ja tuottaja-tiedottajaksi HuK Kimmo Kallio.
Kallio aloittaa tehtävässään 18.9.2023 ja Parviainen 1.12.2023. Vs. toiminnanjohtaja Saara Tamminen hoitaa tehtäväänsä joulukuuhun saakka.
Outi-Illuusian kuva: Ville Koskinen / Kimmon kuva: Kimmo Kallio
Outi-Illuusia tulee Nuoren Voiman Liittoon luovan johtajan paikalta. Hän on paitsi ryhmien ja verkostojen johtaja, myös runoilija ja esiintyjä. Outi-Illuusian koulutustaustaan sisältyy niin taiteen, muotoilun kuin johtamisenkin opintoja mm. Lapin yliopistossa ja Laurea-ammattikorkeakoulussa. Viimeiset viisitoista vuotta hän on työskennellyt markkinoinnin, mainonnan ja kaupan parissa. Yhdistystyön osalta Parviainen on kouliintunut Helsinki Poetry Connectionin hallitustyössä 2016-2019 sekä Nuoren Voiman Liiton hallituksessa 2017-2018.
“NVL:ssa haluan vahvistaa sitä hyvää, missä yhdistys on omimmillaan: monitaiteisuutta, inklusiivisuutta ja ammattimaista otetta suomalaiseen taide-elämään”, Outi-Illuusia visioi.
Kimmo Kallio on toiminut kirjallisuuskentällä monenlaisissa tehtävissä viidentoista vuoden ajan. Osuuskunta Poesian jäseneksi Kimmo tuli vuonna 2010. Poesian tuottajana Kimmo on ollut mukana ideoimassa, käynnistämässä ja toteuttamassa Poesian kehittämiä konsepteja kuten popup-kauppa Runoaluetta sekä Poesiavihkoja. Hän on toiminut myös mm. freelancer-kustannustoimittajana, Tiede & edistys -lehden toimitussihteerinä sekä kuulunut runoyhdistys Nihil Interitin ja Tutkijaliiton hallituksiin. Kimmo on opiskellut yleistä kirjallisuustiedettä, suomen kieltä ja matematiikkaa Helsingin yliopistossa sekä käännöstutkimusta Dublin City Universityssä.
”Olen tehnyt vuosien varrella paljon läheistä yhteistyötä Nuoren Voiman Liiton kanssa ja liitto tuntuu jo nyt ammatilliselta kodiltani. Odotan innolla ja jännityksellä tulevia töitäni NVL:n tapahtuma- ja koulutustoiminnan parissa”, Kimmo kuvailee.
Henkilövaihdoksen ja muuton myötä NVL:n toimisto on suljettu 11.9.-8.10. muilta kuin työntekijöiltä ja kirjoittajaryhmäläisiltämme. 1.9.-18.9. välisenä aikana liiton tapahtumatuotantoon, kirjoittajakoulutukseen ja tiedotukseen liittyvät yhteydenotot tulee lähettää sähköpostilla osoitteeseen toimisto@nvl.fi. Runokuuhun liittyvät asiat osoitteeseen runokuu@nvl.fi. Kaikissa kiireellisissä asioissa voi olla yhteydessä vs. toiminnanjohtaja Saara Tammiseen: saara.tamminen@nvl.fi.
Nuoren Voiman Liitto ry (NVL) on 102-vuotias kirjoittavien ihmisten yhteisö. Liitto tarjoaa kirjoittajakoulutusta, julkaisee kirjalliseen kulttuuriin keskittyvää Nuori Voima -lehteä sekä tuottaa monipuolista tapahtumatoimintaa kuten Runokuu-festivaalia. NVL:n toiminta on valtakunnallista ja kansainvälistä.
Lisätietoja:
vs. toiminnanjohtaja Saara Tamminen
saara.tamminen@nvl.fi
044 207 4650
Kimmo Kallion yhteystiedot 18.9.2023 alkaen Sähköposti: kimmo.kallio@nvl.fi Puhelin: +358 44 207 4651
Tekstin talo on uusi kirjallisuusyhteisö, joka kokoaa monia kirjallisen kentän toimijoita kattonsa alle. Myös NVL muuttaa osaksi Tekstin taloa tänä syksynä.
Tekstin talo kerää nyt tietoa jäsentoimijoidensa tapahtumien yleisöiltä. Jos siis olet käynyt jossakin NVL:n järjestämässä tapahtumassa, kuten klubeillamme, julkkareissamme, Runokuu-festivaalilla tai keskustelutilaisuuksissamme, toivomme vastauksiasi! Kyselyn tarkoituksena on kartoittaa potentiaalisten yleisöjen toiveita, jotta Tekstin talolla voitaisiin järjestää entistä kiinnostavampia ja saavutettavampia tekstipohjaisia tapahtumia erilaisille yleisöille.
Vastausaikaa on 27.8. saakka, ja lyhyetkin vastaukset auttavat. Vastaajien kesken arvotaan pääsy Tekstin talon avajaisten kutsuvierastilaisuuteen tammikuussa 2024. Pääset vastaamaan kyselyyn tästä linkistä.
Tekstin talossa toimivat Helsinki Poetry Connection, Kriittinen korkeakoulu, Kulttuuri-, Mielipide- ja Tiedelehtien liitto Kultti, Mad House Helsinki, Nihil Interit, Nuoren Voiman Liitto, Osuuskunta Poesia, Suomen aforismiyhdistys, Suomen arvostelijain liitto (SARV), Suomen kirjailijaliitto, Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto, Suomen näytelmäkirjailijat ja käsikirjoittajat, Suomen PEN, Suomen tietokirjailijat ja Tutkijaliitto.
Runokuun sivut ovat nyt auki osoitteessa www.runokuu.fi ja iltaklubien lipunmyynti on alkanut!
Runokuu järjestetään Tiivistämöllä Suvilahdessa 24.-27.8., minkä lisäksi edeltävällä viikolla nähdään etko-ohjelmaa Rosebud Sivullisen lavalla. Seitsemän taiteilijan ”Kottaraiset, tragediat” – runouden ryhmänäyttely on esillä Yö Galleriassa 17.-27.8., ja näyttelyn avajaisia vietetään 16.8.
Runokuun kansainvälisiä vieraita vuonna 2023 ovat virolainen runoilija Elo Viiding, Versopolis-runofestivaaliverkoston lähettiläät Ásta Fanney Sigurðardóttir (Islanti) ja Anthony Vahni Capildeo (Trinidad-Tobago/Iso-Britannia) sekä saksalainen kirjailija Susanne Stephan.
Runokuun yhteydessä järjestetään jälleen Runoja raiteilla –tempaus, jossa kuuden nykyrunoilijan runoja näytetään HSL:n kulkuvälineiden infotauluilla. Runoilijat nähdään esiintymässä festivaalin käynnistävässä Runokimarassa torstaina 24.8.
Torstai-iltana on ohjelmassa myös Helsinki Poetry Connectionin kanssa yhteistyössä tuotettu Poetry Jam, jonne sisäänpääsy on maksuton. Perjantai-illan kotimaista nykyrunoutta juhlistavan Elävän runouden illan (25.8.) ja lauantai-illan monitaiteisen Yhteys-klubin (26.8.) liput ovat myynnissä.
Keskusteluohjelmassa luvassa on mm. Suuri runouskeskustelu, jossa ei tarvitse enää ihmetellä, elääkö suomalainen runous – se elää kyllä, mitä seuraavaksi? Syväsukellus runouteen –keskustelussa vieraana on Tomi Kontio. Festivaalin päätöksenä nähdään esitystaiteita ja runoutta yhdistelevä 300 merkintää rakkaudesta –esitys.
Ohjelma ja esiintyjäkattaus täydentyy kesän mittaan. Nähdään elokuussa!
Nuoren Voiman Liiton ja Tutkijaliiton toimistoa odottaa syksyllä muutto Fredrikinkadulta uusiin tiloihin Tekstin taloon. Jätämme haikeita jäähyväisiä Punavuorelle Fredantorilla perjantaina 9.6. klo 16 alkaen toritapahtuman merkeissä. Luvassa on kesäistä yhdessäoloa, kevyttä nostalgiaa ja pieniä taiteellisia esityksiä.
Tutkijaliiton kirjoja on myynnissä varastontyhjennyshengessä. NVL myy mm. vanhoja Nuoren Voiman numeroita. Jaossa on joitakin kirjastomme poistokirjoja.
Samalla kertaa juhlistamme myös Nuori Voima -lehden uusimman numeron julkaisua. Tunnelmaltaan rennot matalan kynnyksen julkkarit jatkuvat toritapahtuman jälkeen NVL:n toimistolla. Omia eväitä saa ottaa mukaan.
AIKATAULU
16:00 alkaen saa tulla torille kirja- ja lehtiostoksille
18:00 alkaen pieniä esityksiä: esiintymässä NVL:n hallituksestakin tutut runoilijat Taneli Viljanen, Milka Luhtaniemi ja Tuukka Pietarinen sekä uusimpaan Nuoreen Voimaan kirjoittanut kuvanveistäjä ja kirjoittaja Iisa Lepistö
19:00 ohjelma päättyy torilla
ESIINTYJÄMME
Taneli Viljanen (s. 1982) on muunsukupuolinen kirjailija ja äänitaiteilija. Hän on julkaissut useita eri lajeja ja lajien välisiä tiloja edustavia kaunokirjallisia teoksia. Lisäksi hän on julkaissut kokeellisia musiikkijulkaisuja, tehnyt kirjallisuuden, ääni- ja esitystaiteen rajoilla liikkuvia esityksiä ja ollut mukana poikkitaiteellisissa ja kirjallisissa yhteistyöprojekteissa.
Milka Luhtaniemi (s. 1992) on Helsingissä asuva runoilija, esitystaiteilija ja kriitikko. Hän on valmistunut dramaturgiksi Teatterikorkeakoulusta ja työskentelee kirjallisuuden, esittävien taiteiden sekä kuvataiteiden kentillä ja välitiloissa. Hänen esikoisteoksensa Kirnu julkaistiin vuonna 2021.
Iisa Lepistö (s.1994) on helsinkiläinen kuvanveistäjä ja kirjoittaja. Viime vuosien ajan työ on keskittynyt pääosin kiveen, jonka työstön laatu nostaa praktiikan keskiöön toiston, kuuntelemisen ja kehollisen muistin. Hänen veistoa käsitteleviä tekstejään on julkaistu mm. Nuoressa Voimassa, Mustekalassa sekä Astrassa.
Tuukka Pietarinen (s. 1996) on helsinkiläinen runoilija, jolta on julkaistu kaksi teosta: Yksin ja toisin (WSOY 2018) sekä Lukematon (WSOY 2021). Hän on opettanut luovaa kirjoittamista Kriittisen korkeakoulun Kirjoittajakoulussa vuodesta 2021. Hänet valittiin Nuoren Voiman Liiton hallituksen puheenjohtajaksi vuonna 2023.
Kuvassa Laura Serkosalo Nuoren Voiman Liiton hallituksen entisten puheenjohtajien ympäröimänä. Vasemmalta: Laura Lindstedt, Marjo Niemi, Eino Santanen, Aina Bergroth, Riikka Pelo ja Reetta Pekkanen.
(Shortly in English below.)
Virkavapaalla ollut Laura Serkosalo jää pois NVL:n palveluksesta siirtyessään Tekstin talon toiminnanjohtajaksi. NVL käynnistää lähikuukausina rekrytoinnin vakituisen toiminnanjohtajan palkkaamiseksi. Vs. toiminnanjohtaja Saara Tamminen hoitaa tehtävää siirtymäajan.
Nuoren Voiman Liitto kiittää Lauraa täydellä sydämellä ja hartiavoimin tehdystä työstä liiton toiminnan kehittämiseksi. Ilman Lauran omistautunutta työpanosta ei liittoa olisi olemassa sellaisena kuin sen tänä päivänä tunnemme. Toivotamme onnea ja menestystä Tekstin talon toiminnanjohtajana!
Laura Serkosalo, our Executive Director since 2008, has resigned from her position in Nuoren Voiman Liitto. She will continue to work in the literary field as Executive Director of House of Text, opening in Helsinki in Autumn 2023. NVL will begin a recruitment process for permanent Executive Director in the coming months. Deputy Executive Director Saara Tamminen holds the position during transitional period.
Nuoren Voiman Liitto is grateful for Laura’s fond and passionate work in developing our organization and its mission. Without her dedicated contribution, NVL would not exist as we know it today. We wish Laura good luck and success in her new position!
Liittoa pitkään luotsanneelle Lauralle ehti kertyä NVL:n palveluksessa lähes 16 vuotta. Vuosien varrella liitto on kasvanut ja kehittynyt monin tavoin. Mukaan on mahtunut kaikkea mahdollista arkisista hallintohommista villeihin ulkomaankiertueisiin. Ennen kaikkea aika liitossa on opettanut, miten moninaista kirjallisuus, teksti ja taide voi olla. Haastattelimme Lauraa lyhyesti ajasta liitossa ja tulevaisuudennäkymistä Tekstin talossa.
*
Millaisia olivat ensiaskeleesi Nuoren Voiman Liitossa?
”Aloitin Runebergin päivänä 2007, juuri Pariisista paluumuuttaneena. Tulin työelämävalmennukseen tekemään tuottajan ja tiedottajan töitä. Sain pestin Suuren runokilpailun palkintojuhlassa sattumalta. Satu Manninen voitti sillä kertaa. Pian liitto sai lisärahoitusta ja tulin töihin puolipäiväiseksi tuottajaksi ja tiedottajaksi. Kun liiton silloinen toiminnanjohtaja Anu Laitila läksi toisiin tehtäviin, pyysi hallitus minua toiminnanjohtajaksi. Muodollinen haastattelu pidettiin ravintola Torissa Eino Santasen kanssa. Aloitin syyskuussa 2008. Pian päästiinkin etsimään uutta toimitilaa, suunnittelemaan uusia hankkeita ja Suomea kiertänyttä Kytkin-kiertuetta.”
Miten liitto on muuttunut aikanasi?
”Liitto on muuttunut valtavasti. Orgaanista muutosta ja uusiutumista tapahtuu kaiken aikaa, kun uusia ihmisiä ja ideoita virtaa toimintaan mukaan. Liitto on uusiutunut myös rakenteellisesti. Se on ammattimaistunut, laajentunut, luonut paljon uusia toimintamalleja ja yhteistyökuvioita. Tärkein on silti pysynyt: ihmisten yhteen tuominen, kirjallisuuden monitaiteinen esittely ja uuden etsiminen.”
Millaisia haastavia tilanteita matkan varrelle on mahtunut? Entä ikimuistoisia?
”Säästän ehkä myöhempiin muistelmiin öisen kohtaamisen Sysmän Michael Knightin kanssa, toimistojatkojen yllätyskäänteet, Runokuun päävieraan saattelemisen viisumitta rajan yli, ajoittaiset ihmissuhdedraamat ja muut kommellukset, joita on vuosiin mahtunut. Huippuhetkiä on niitäkin ollut paljon: Rappiotaiteen festivaali, Prosak-klubi, CROWD-kiertue, Suomi-palkinto…”
Mitä tärkeää aika liitossa on sinulle opettanut?
”Olen saanut liitolta valtavasti. Se on ollut kasvattajaseurani ja olen sille ikuisesti kiitollinen ammatillisen osaamisen karttumisesta ja monista ystävyyssuhteista. Liiton myötä olen nyt sellainen kuin olen. Työtunteja liitossa on tehty olan takaa, enemmän kuin kuluneiden viidentoista vuoden verran. Työ on kuitenkin ollut antoisaa, se on antanut vapauden kokeilla, tunnustella, opetella, luoda. Ennen kaikkea aika liitossa on opettanut minulle, miten moninaista kirjallisuus, teksti ja taide voi olla, ja miten erilaisia lähestymistapoja aiheisiin on.”
Millä mielellä siirryt uusien tehtävien pariin?
”Haikeana, mutta hyvillä mielin. En jätä liittoa taakseni, vaan saan olla tekemässä töitä koko tekstiskenelle, NVL mukaan luettuna. Se tuntuu mahtavalta mahdollisuudelta!”
Mitä toivot Nuoren Voiman Liitolle tästä eteenpäin?
”Toivon liitolle lisää huikeita käänteitä, uusia ihmisiä, joilla on intoa ja halua luoda uusia toimintamalleja sekä yleisöjä sisältöjen äärelle. Erityisen paljon toivon NVL:lle vankkaa rahoitusta perustoiminnan toteuttamiseen – toista tällaista liittoa näin laajalla tehtäväkentällä ei ole.”
Mitä jännittävää voimme odottaa Tekstin talolta seuraavaksi?
”Paljon on tulossa! Pyrimme saamaan syksyllä tilat auki kaikille tekstinystäville. Tiloja on moneen: on studioita, tapahtumatiloja, kokoustiloja, kirjakauppa ja ravintola. Uusissa upeissa tiloissa on tarjolla talon yhdistysten ja yritysten sisältöjä, sekä Tekstin talon omia monialaisia tapahtumasisältöjä. Talo tarjoaa kotipesän, toimintamahdollisuuksia ja yhteisöllisyyttä eri tekstilajien lukijoille, harrastajille ja tekijöille. Sisältökehittämiseen kutsumme myös yleisön mukaan, tästä lisää syksymmällä!”