Runokuu-festivaalilla ennätykselliset 15 000 kävijää

Tiedote 9.9.2019

Kirjallisuusfestivaali Runokuu on tehnyt kävijäennätyksensä. Festivaalin tapahtumissa ja näyttelyissä kävi yhdentoista päivän aikana yli 15 000 kävijää. Tapahtumia oli yhteensä 45, ja niissä nähtiin yli 170 esiintyjää.

Festivaalia järjestävän Nuoren Voiman Liiton toiminnanjohtaja Laura Serkosalo on tyytyväinen kävijälukuun: ”Usein puhutaan, että runous on kriisissä. Runokuun tapahtumissa huomaa, että näin ei todellakaan ole. Runous elää monitaiteisissa runousesityksissä, keskittyneissä keskusteluissa, upeissa uusissa runoteoksissa, itse tekemisen riemua korostavissa työpajoissa sekä lavarunoudessa, spoken wordissa ja räpissä. Runous voi olla esillä niin baarissa kuin ratikassakin ja se voi olla hyvällä tavalla aivan arkinen juttu”, toteaa Serkosalo.

Runokuussa nähtiin myös suomalaiselle yleisölle uusia nimiä, kuten festivaalin päävieras, yhdysvaltalainen Renee Gladman sekä hollantilainen Anneke Brassinga. Festivaalilla olikin peräti 13 kansainvälistä vierasta.

”Festivaalin monipuoliset tapahtumat selvästi kiinnostivat yleisöä, ja kävijätutkimuksemme mukaan saimme paljon myös ensikertalaisia runoustapahtumien pariin. Tavoitteenamme onkin ollut järjestää matalan kynnyksen tapahtumia, jonne kaikki ovat tervetulleita, mutta kuitenkin pitää tapahtumien laatu korkeatasoisena. Kehitämme jatkuvasti myös uusia tapahtumakonsepteja. Esimerkiksi Viittomakielinen runoklubi loi uuden tavan tuoda kuuro ja kuuleva yleisö yhteen, mitä pidämme yhtenä merkittävimmistä onnistumisistamme. Kiitämme lämpimästi kaikkia kävijöitä, kymmeniä yhteistyökumppaneitamme sekä festivaalin upeita esiintyjiä”, toteaa festivaalin tuottaja Anna Borgman.

Runokuu-festivaalia järjestää kirjallisuusjärjestö Nuoren Voiman Liitto ja se järjestettiin viidettätoista kertaa 15.-25.8. teemalla aistit. Runokuu on myös Helsingin juhlaviikkojen yhteistyöfestivaali. Nuoren Voiman Liitto on kirjallisuusjärjestö, joka järjestää tapahtumia, kirjoittajakoulutusta sekä julkaisee Nuori Voima -lehteä.

Lisätiedot:

Anna Borgman
Tuottaja
Nuoren Voiman Liitto

puh. 044 207 4651
anna.borgman@nuorenvoimanliitto.fi