Lavan kääntäjä

Miten runon materiaalisuus ja kääntäjän ruumis tulevat näkyviksi lavarunoa esitettäessä?

Matias Loikala kirjoittaa tutustumisestaan lavarunouteen ja sen kääntämiseen syksyn 2022 korkeakouluharjoittelunsa aikana.

Koska kielet ovat epäsymmetrisiä, jää kielten väleihin aina aukkoja, joista purkautuu yllätyksellisiä merkityksiä. Näin käännös koettelee sekä alkuperäistä runoa että kieltä, jolle runoa käännetään – käännös vääntää kummankin merkityssysteemejä odottamattomiin asentoihin. Lavaruno sen sijaan on lähtökohtaisesti esitys – sen konteksti on lava ja se hetki, jossa runo lausutaan, puhutaan ääneen. Se on siis tietyssä ajassa ja paikassa ilmentyvä tapahtuma, joka ei sinänsä toistu koskaan uudelleen, vaikka sen esittäisi sama ihminen samalla lavalla toisessa hetkessä. Tämä on toki totta myös kirjoitetun runon lukemisessa, sillä lukija on joka lukukerralla eri tilanteessa ja kokee sen eri näkökulmasta käsin. Lavarunouden parissa joutuu kuitenkin korostetun tapahtumallisuuden äärelle, jossa ruumis puhuu tilassa runoa ja on konkreettisesti kuultavissa ja nähtävissä. Miten kääntää tämä tapahtuma, laittaa ruumis puhumaan eri kieltä, kiertymään samaan runoon?

Vuoden 2022 Runokuu-festivaalin kynnyksellä löysin itseni tämän kysymyksen ääreltä. Lupauduin kääntämään Aatos Ketvelin, Unne Nirhamon ja Kirsi-Maria Mobergin runoutta suomesta englanniksi ja toisinpäin festivaali-iltamaa varten. En ollut aiemmin kääntänyt lavarunoutta, vaikka painetun runouden kääntämisestä minulla olikin jo kokemusta. En ollut koskaan edes itse kirjoittanut tai esittänyt lavarunoutta, ja sen logiikat olivat itselleni varsin vieraita. Hahmotin lavarunoudesta vain pääasian, eli tilassa tapahtuvan ruumiin ja äänen puheen. Aloitin siis omasta äänestäni. Tunnustelin ääneni avulla käännettävien runojen kaikupintoja ja rytmejä, jotta löytäisin ikään kuin siltoja, joita pitkin runo voisi kulkea kohti toisen kielen soinnullisuutta. 

Nirhamon feminististä halua ja raivoa tihkuvat runot yllättivät suomennettuina affektiensa voimakkuudella, kun taas Mobergin runoissa säilyi englanniksi niille ominainen rauhallinen ja kirkas tempo. Erityisesti Aatos Ketvelin kivuliaan etäisestä ihmissuhteesta kertova runo Kaunis mieli aiheutti äänteellistä päänvaivaa monituisine rytmityksineen ja puhekielisyyksineen. Päätin lukea Ketvelin käännökseni lavalla itse, muuttua lavarunouden ruumiiksi, mutta käännettynä, kääntyvänä.

Lavarunouden käännösprosessini oli sekä Ketvelin, Mobergin että Nirhamon runojen suhteen pitkälti tällaista kääntyilevää ja vääntelehtivää leikkiä: leikittelin runoilijoiden rytmien kanssa, taivuttelin omia käännöksiäni niiden liikkeisiin sopiviksi ja yllätin itseni niiden eriävillä kierteillä. Kääntäminen itsessään on tapahtuma, jossa kääntäjä tunnustelee runon säikeitä, kirjoo toista runoa, joka asettuu alkuperäisen vierelle. Kääntämisen tapahtumassa, kuten lukemisen tapahtumassa, on usein kyse erityisesti runon materiaalisuuden havainnoinnista — äänteistä, rytmin kuluista, Siru Kainulaisen sanoin runon “tuntutilasta”1 — sillä kääntäjä nimenomaan yrittää saada aikaisemman runon kaikumaan toiselle kielelle. Koska lavarunoudessa runo on lähtökohtaisesti kirjoitettu ääneen luettavaksi, ruumiin puhuttavaksi ja ruumiin kuultavaksi, on lavarunon kääntäminen siis erityisen ruumiillinen muoto tehdä runoutta, vuorovaikuttaa tekstin kanssa.

Esityksellisen lavarunon kääntäminen tuo pintaan runoudessa ylipäätään lymyilevän ruumiillisuuden. Käännetyn lavarunouden kautta runous konkretisoituu sekä esiintyvään ruumiiseen että kieleen puhuttuina äänteinä, jotka elävät ja tuntuvat erilaisilta eri kielissä. Lavarunoa kääntäessä runon merkityksen huomaa yhä selvemmin rakentuvan paitsi abstrakteista merkityksistä, myös kielen liikkeestä suussa, sen tavoista muotoilla ääniaaltojen massaa.  Samalla huomaa että ruumiillisuus on keskeistä myös kirjoitetussa, kirjainten symboleihin perustuvissa runouden muodoissa. Runon lukeminen kirjoitettuna tekstinä on yhtä lailla tapahtuma. Siinäkin ruumis lukee kieltä, leikkii kielen materian keskellä.

Kääntäjä on sen sijaan sellainen ruumis, joka kokoaa muita (lava)runouden ruumiita yhteen ja toimii niiden solmukohtana, polttopisteenä. Lavarunon kääntäjän ruumiissa risteytyvät alkuperäisen lavarunon kirjoittajan esiintyvä ja puhuva ruumis; esitetty runo ajassa ja paikassa tapahtuvana ruumiina; tämän tapahtuman uudelleenajattelu toisella kielellä, josta muodostuu uusi tekstuaalinen ruumis; ja lopulta käännetyn lavarunouden esittäjän ruumis, joka palauttaa runon lavalle, uudeksi tapahtuvaksi ruumiiksi. Tässä tapauksessa, Runokuun elokuisella lavalla, esiintyvä ruumis oli lisäksi minun ruumiini. 

Ketvelin runoa esittäessäni kaikki tämä kiertyi yhteen kimppuun – minuun, lavalla, kädessäni käännökseni ja vieressäni kääntämäni runoilija. Lavalla oli kaiken kaikkiaan kaksi lavarunon ruumista — Kaunis mieli ja A Beautiful Mind — ja kaksi lavarunoa esittävää ruumista. Oli kummallista tuntea muitten lavarunon ruumiitten kiertyvän minuun lukiessani. Ketvelin läsnäolo vierelläni tuntui vain korostavan sitä, kuinka kannoin hänen ääntään, puhetapaansa ja elekieltään mukanani omassa luennassani. Samalla käännöksessäni kaikuivat hänen alkuperäisen runonsa koukeroiset rytmit ja sanastot. Tilanteessa konkretisoituivat kääntämiseen liittyvät tekijyyden jännitteet — kenen kielestä on kysymys, millä tavoin teksti ja kirjoittaja eriytyvät toisistaan, mitä ylipäätään on kirjoittajuus. Nämä jännitteet eivät synnyttäneet lavalla minkäänlaista kitkaa meidän välillämme. Koin meidän asettuvan jonkinlaiseen yhteiseen lavarunon leikkiin, jossa eri ruumiillisuudet, tekstilliset ja inhimilliset, vuorovaikuttivat keskenään. Aivan kuin olisimme yhdessä muodostaneet jonkin vielä suuremman kokonaisuuden, hetkellisen mutta moneen suuntaan kaikuvan lavan ruumiin.

________________________
1Siru Kainulainen, 2015: Runon tuntu, s. 22

Teksti on osa Nuoren Voiman Liiton lavarunouden kehittämishanketta. Nuoren Voiman Liiton lavarunouden kehittämishanke 2022 sai tukea Suomen Kulttuurirahastolta.

Etusivun artikkelikuvassa Aatos Ketvel esiintyy Runokuussa 2022. Kuvan on ottanut Saara Tamminen.