Perjantaina 31.3. vietettiin NVL:n vuosikokousta ja valittiin liitolle uusi hallitus. Puheenjohtajaksi valittiin entinen varapuheenjohtaja Tuukka Pietarinen ja varapuheenjohtajaksi Milka Luhtaniemi. Muut uuden hallituksen jäsenet ovat Eeva Turunen, Henrik Pathirane, Jenna Viro, Jouni Teittinen, Katja Raunio, Maaria Ylikangas, Maija Alander, Matias Loikala, Stina Saari ja Taneli Viljanen. Lämpimät onnittelut ja inspiraatiota hallitustyöhön! Kiitämme myös väistyvää puheenjohtajaa Reetta Pekkasta ja vanhaa hallitusta arvokkaasta työstä.
Perjantaina myös Nuori Voima -lehden toimitussihteerinä työskennellyt Emma Hirvisalo siirtyi kohti uusia seikkailuja. Helmikuussa järjestösihteerin tehtävässä lopettaneen Usva Torkin tilalla on aloittanut Tuomas Vaahtoluoto, joka hoiteli järjestösihteerin tehtäviä jo viime kesänä sijaisen ominaisuudessa. Vahvuuteemme on lisäksi palannut vanhempainvapaalta Johanna Osváth, joka sijaistaa virkavapaalla olevaa Nuoren Voiman toista päätoimittajaa Vesa Rantamaa. Henkilöstön ajantasaiset yhteystiedot löytyvät verkkosivujemme Yhteystiedot-osiosta.