Vuoden 2023 J. H. Erkon kirjoituskilpailun on voittanut helsinkiläinen Hermanni Härmälä. Raadin mukaan Härmälän runoissa ”kokemuksellisuus, omalakinen suhde kieleen ja ekokriisiteeman käsittely yhdistyvät kiinnostavan nipistävästi toisiinsa”.
Toiselle sijalle sijoittuivat Henri Parski Turusta ja Heini Hermunen Helsingistä, ja jaetulle kolmannelle sijalle Lassi Sippola Tampereelta ja Pyry Rämö Espoosta.
J. H. Erkon kirjoituskilpailu järjestettiin tänä vuonna 67. kerran, kirjallisuuden lajina oli tänä vuonna runous. Kilpailuun osallistui 161 alle 30-vuotiasta kirjoittajaa. Palkinnot myönnettiin Helsingin kirjamessuilla Töölö-lavalla torstaina 26.10.2023.
Kilpailuraadin muodostivat tänä vuonna kirjailijat Mikael Brygger, Tiina Lehikoinen, Kallion lukion opiskelija Sade Alanko sekä raadin päätuomari, kirjailija Maria Matinmikko.
Voittajat esittäytyvät
1. sija, Hermanni Härmälä
Kuva: Hermanni Härmälä
Kuvaile itseäsi kirjoittajana.
Pidän siitä, kun maailma väistyy lukiessa. Kirja häviää ja alan nähdä jotain muuta. Kai sekin nähty on osa tätä maailmaa. Tiedän vain olevani ahnas tällaiselle luetusta nousseelle kuvallisuudelle. Sama voi tapahtua toisinkin aistein. Eiväthän näkyvän piiriin kuuluvat ilmiöt ole lopulta meille pelkästään silmin. Haen kirjoittaessa näitä kohtia, joissa kirjoitus muuttuu kokemukseksi. En ole varma miten sen teen tai löydän, mutta suuri osa siitä lienee kielen kuuntelua. Se voi tapahtua lukemalla muita tekstejä tai pelkästään aikailemalla yksittäisen sanan äärellä. Teksti ikään kuin hakee itse itseään. Kun materiaalia on, alkaa kirjoittavan ihmisen kauhein aika – editoiminen. Sattuu selkään ajatella, että tekstiä pitäisi saattaa valmiiksi ja väittää tietävänsä, miten muut sitä tulevat lukemaan. Editointivaiheessa olen niin tuomittu pelkistämään, että luulen pitäväni runsautta kiinnostavana vain, jos se on ruhjottu ja rajattu taiten. Valkoinen tila runojen ympärillä voi olla epäonnistunutta samoin kuin itse teksti. Lopulta on unohdettava kaikki totutut mieltymykset, sillä kirjoittaminen on myös tutuille kirjoitusasennoille allergisoitumista, jotta jokin ennenlukematon voisi saada tilaa kehkeytyä. On luotettava koettamiseen ja epäröitävä. On luettava uudestaan.
Miksi kirjoitat juuri runoja?
Se mitä minä ymmärrän runoudeksi, aiheuttaa aistiharhoja sekä muutoksia havainnossa, ajattelussa, tunteissa ja tajunnantilassa. Tuo lajityyppi on siis aineeton hallusinogeeni, joka voi ottaa silti materiaalisen muodon. Kirjamuodossa se maksimoi lukijan tietämättömyyden seuraavan aukeaman sisällöstä. Runous on myös se kenttä, jossa kokeellisuus eniten ilakoi. Nämä kaikki ovat niitä jännitteitä, joiden takia kirjoitan juuri runoutta. Olkoonkin, että runoudeksi kutsumani on joskus joidenkin mielestä lyhytproosaa, aforistiikkaa tai fragmentteja.
Palkintoraati toteaa mm. näin: “runoissa kokemuksellisuus, omalakinen suhde kieleen ja ekokriisiteeman käsittely yhdistyvät kiinnostavan nipistävästi toisiinsa. Tekijä kuorii rajujen ja pehmeiden kielikuvien yhdistelmästä omaperäisen, tutun tuntemattoman maaston, jossa on tihkuvan lumoavaa kulkea.” Miten itse kuvailisit luonto- ja ekokriisiteeman merkitystä kirjoittamisessasi? Minkälainen vaikutus näillä teemoilla on käyttämääsi kieleen?
Tunnistan miksi palkintoraati luonnehtii runojen käsittelevän ekokriisiä, mutten koskaan kirjoittanut siitä. Uskon, että se on kirjoitusprosessin ulos pakottama teema. Selvemmin sanottuna osan kirjoitusprosessiani voi ymmärtää kuvanveistona; materiaalien yhteyksiä on punnittava, eikä edeltäkäsin voi estää itseään saattamasta jotain yhteen. Aihe siis aiheutuu. Täten runoissa inhimillisen törky ja hurma on luonnon lävistämää ja toisinpäin. Ehkä joskus opimme hengittämään muovia. Osaammehan jo pukeutua siihen.
On vielä kysyttävä: Vaatiiko tämänkaltaisen runouden kirjoittaminen vahvaa luontosuhdetta? Onko juuri kieli se mekaniikka, joka antaessaan nimen asioille, etäännyttää meidät maailmasta? Eikö silloin juuri kielen kautta voisi löytää sellaisia kohtia, jotka syöksevät meidät takaisin maailmaan? Voisiko runous uudelleenohjelmoida meidät kiinni kestävämpään luontosuhteeseen? Kysyn, enkä ehkä halua edes tietää. Omakin luontosuhteeni on niin nurja, että suurin luontokokemukseni sijoittuu avohakkuulle. Luulen, ettei tämä kerro pelkästään minusta vaan meistä.
Jaettu 2. sija, Henri Parski
Kuva: Taru Puustjärvi
Kuvaile itseäsi kirjoittajana.
Kirjoittajana työskentelen useanlaisten projektien, versioiden ja päivitysten äärellä.
Nautin/Kärsin kirjoittaessani pääosin eriasteisesta hyperfokuksesta. Luovat prosessit saavat tukea lisäksi akateemisista opinnoista ammattikirjailijoiden ohjauksessa. Kirjoittamisen viimeisimmät vaiheet ovat tuottaneet tekstikokonaisuuksia, joita työstän parhaillani käsikirjoituksiksi.
Miksi kirjoitat juuri runoja?
Runouden suhteen omat lähtökohtani kiertävät mutkaa itä-Suomen lähiöistä eräänlaisena sivutuotteena opitun räppäilyn, musiikin ja ehkäpä kuvataiteen harrastamisen kautta.
Filosofisesti ideoiden assosiatiivinen muille jakaminen on hyvä syy kirjoittaa.
Runoudessa merkityksiä voidaan kommunikoida rikkomalla kielenkäytön vakiintuneita käytänteitä. Senkaltaisesta vapaudesta on opittavissa jotain myös runoutta laajemmalle kirjoittamiseen, liekkö elämiseen.
Palkintoraati toteaa runoistasi näin: “eheä kokonaisuus on ajassa kiinni läikehtivää, käsitteellistä, taidokkaasti tehtyä visuaalista runoutta. Sarja reflektoi olemista viruksen näkökulmasta yhdistäen kehollisia havaintoja, toimintoja ja elämää koskevia suuria kysymyksiä tietokone-estetiikkaan ja ohjelmointikieltä muistuttavaan ilmaisuun.” Avaa hieman lähtökohtiasi visuaalisen runouden kirjoittamiseen – millainen kirjoitusprosessi oli, ja kuinka päädyit käyttämään ohjelmointikieltä muistuttavaa ilmaisua tekstisi tematiikkojen tutkimiseen?
Teos on ottanut muotonsa Pythonilla kirjoittamistani koodirunoista. Lukuisten päivitysten myötä tekstin rakenne kehittyi ennen kaikkea luettavaan muotoon, jossa erilaiset komennot, muuttujat ja funktiot sekoittuvat ei-kielellisten symbolien taakse kuin intuitiivisesti.
Teos päivittyy edelleen.
Jaettu 2. sija, Heini Hermunen
Kuva: Heini Hermunen
Kuvaile itseäsi kirjoittajana.
Olen remix-tyyppi – muotoilen ruumiillista, märkää ja kokemuksellisesti tuntuvaa teksti-kuva-materiaa asioista, joita kuulen, näen ja tunnen tapahtuvan ympärilläni. Kirjoittaessani kysyn:
Miten olla vahvistamatta valtakulttuuriin normittuneita sortavia sisäistyksiä ja arvoja?
Miten tehdä se juuri tästä, valkoista etuoikeutta nauttivasta, ei-binäärisen ruumiin positiosta käsin? Mitä on tärkeää toistaa, olla toistamatta tai toistaa toisin?
Kirjoittamalla harjoittelen olemaan jotain muuta kuin heteromonogamian lävistämän kolonialistisen ja kapitalistisen järjestelmän pleaser.
Miksi kirjoitat juuri runoja?
Kirjoittamiseni on fluidia – se liukuu lajityyppien väleissä ja kieltäytyy määrittymästä mihinkään tiettyyn mediumiin. Kiinnostavampaa on kysyä, mitä runoudeksi nimeäminen saa kirjoittamaan.
Määritelmiin kietoutuu aina valtaa. Mietin, mitä tapahtuu, jos tekstini nimetään runon sijaan hypoteesiksi tai tutkimusaineistoksi tai manifestiksi? Onko se toisin nimettynä vakavasti otettava, poliittisesti arveluttava tai helpommin lähestyttävä, ja kenen silmissä? Millaisia assosiaatioita se synnyttää ja mikä merkitys näillä mielleyhtymillä on niille (omalla kohdallani queer-) yhteisöille, joihin tekstini sisällöllisesti peilautuu?
Ehkä runojen kirjoittaminen mahdollistaa jonkinlaista rohkeutta lähestyä tabuaiheita. Ehkä runoudessa on tilaa uudelleen määrittelylle ja muodon vapaudelle silloin, kun muualta on haastavaa löytää muutosvoimaista liikkumatilaa.
3.Palkintoraati toteaa runoistasi näin: “poltetun umbran vaikuttava kuva- ja tekstikollaasi vyöryy ja syöpyy lukijan yli. Visuaalisesti näyttävä kokonaisuus on sukua Internet-taiteelle. Kokonaisuus on feministiseltä eetokseltaan uutta luova, intersektionaalinen, jopa häiritsevä, mutta juuri sellaisena tärkeä.” Miten näet kuvan ja tekstin suhteen runoissasi? Millaisia mahdollisuuksia esim. feminististen teemojen käsittelyyn käyttämäsi visuaaliset ja kollaasimaiset tekniikat tuovat verrattuna puhtaasti tekstimuotoiseen työskentelyyn?
Kuvan ja tekstin kerroksellinen yhteistoimijuus synnyttää tekstiruumiin, jolla on iho ja elimet, kuola ja kyyneleet. Tunnen tarvetta purkaa puhtauden ja eheyden ideologioita kirjoittamalla likaisesti ja epäsovinnaisesti ja niin kyltymättömän tuntuvasti, ettei queerien kokemusten olemassa oloa voida enää jättää tunnistamatta tai tunnustamatta. Toisinaan on oltava läpitunkeva saadakseen äänensä kuuluviin – ja samaan aikaan sen äänen on oltava attraktiivinen; vetovoimainen ja lumoava, jotta sitä ei voida hiljentää. Kollaasimainen moniulotteisuus on tapa olla suhteessa tähän paradoksiin.
Jaettu 3. sija, Lassi Sippola
Kuva: Jesse Sippola
Kuvaile itseäsi kirjoittajana.
Kirjoittajana olen kokeileva, tarkka ja analyyttinen. Minulle nautinnollisin vaihe kirjoittamisessa on valmiin tekstimassan muokkaaminen ja uudelleenjärjestely. Pohdin paljon, miten tekstin merkitys muuttuu esimerkiksi asettelua tai yksittäisiä sanoja vaihtamalla. Kirjoittamisessa minulle haastavinta on saada kiteytettyä jotain olennaista mahdollisimman tiiviiseen muotoon.
Miksi kirjoitat juuri runoja?
Nautin runojen kirjoittamisesta, koska mielestäni ne mahdollistavat hyvin monipuolisen itseilmaisun. Hyvä runo voi olla todella monipuolinen kokemus ja itseäni kiinnostaa hyvin paljon se, miten samasta runosta voi havaita erilaisia asioita vaihtamalla lähestymistapaa. Miten vahvasti visuaalisella asettelulla pelaava runo toimii esimerkiksi ääneen luettuna? Itselleni visuaalisuus on tärkeä osa kirjoittamista, ja runojen kirjoittaminen mahdollistaa loputtoman muodolla ja asettelulla leikittelyn.
Palkintoraati toteaa runoistasi näin: “Tekijä liikkuu leikkisästi, vakavasti ja hauskasti tärkeän aiheen äärellä. Hän hyödyntää oivaltavasti asettelun ja tyhjän tilan tarjoamia mahdollisuuksia sekä löydettyä materiaalia (kuten Kielitoimiston sanakirjaa, hakutuloksia, fraaseja). Kokonaisuus käyttää myös visuaalisen ja konkreettisen runouden keinoja sekä näytelmämuotoa.” Miten isyys valikoitui runojesi aiheeksi, ja kuinka päädyit käsittelemään aihetta mm. edellä mainittujen tekstuaalisten keinojen kautta?
Kilpailuun lähettämäni runot saivat alkunsa ihan arkipäivän havainnoista. Kiinnitän usein huomiotani siihen, miten eri rooleista ja niihin kohdistuvista odotuksista kirjoitetaan mediassa tai internetin keskustelualustoilla. Vanhemmuutta koskevassa keskustelussa äidin ja isän roolit näyttäytyvät huomattavan erilaisena. Isyyttä käsitellään usein isyyden tunnustamisen, elatuksen ja niihin liittyvän lainsäädännön kautta. Koin, että tästä aiheesta kirjoittamalla voisin tuoda suppeasti nähtyyn isyyteen uusia näkökulmia. Runomuoto oli mielekäs tapa kirjoittaa aiheesta, koska mielestäni runouden keinoilla kykenen tarkastelemaan kokonaisuutta moninaisemmin kuin kirjoittamalla vaikkapa blogitekstin aiheesta. Tekstuaalisia keinoja käyttämällä pyrin tuomaan runoihin moniäänisyyttä ja korostamaan sitä, että aiheeni ei ole mitenkään niin yksiselitteinen, kuin helposti ajatellaan. Mikä paikka esimerkiksi hoivalla, rakkaudella, velvollisuudella tai vaikeuksilla on isyydessä, ja millä tavoilla meidän pitäisi niistä puhua?
Jaettu 3. sija, Pyry Rämö
Kuvaaja: Petra Lehtinen
Kuvaile itseäsi kirjoittajana.
Löytötavaratoimistoetsiväpalvelu?
2 Miksi kirjoitat juuri runoja?
Koen houkuttelevaksi ajatella, että runous, erotuksena muista taiteen
muodoista, mahdollistaa huomionarvoisella tavalla eräiden taiteen piirteiden toteutumisen, joista satun tällä hetkellä olemaan kiinnostunut.
Esimerkiksi kielen suhteen sisäsyntyiset, vaikkapa kielen materiaalisuu-
desta ikään kuin löydetyt oivallukset tuntuvat toimivan juuri runoudessa
erityisen mielekkäällä tavalla. Runoudella on itselleni merkitystä myös
sen vuoksi, että vaikka se ei taiteena ehkä rakenna Mustia Joutsenia,
lajille ominainen ajattelu ja ilmaisu on mielestäni tapa havaita maailmasta
jotakin hyvin epätodennäköistä mutta koettavaa ja koskettavaa. Siksi
kirjoitan juuri runoja.
3 Palkintoraati toteaa mm. näin: “runoissa havainnot, komiikka, kipu ja äärettömyys kietoutuvat kielen pitsiksi.Yllätyksellisyys ja omaperäinen kielentaju ihastuttavat. Ihmisen kuuluminen elolliseen ja elottomaan ympäristöönsä tuntuu ilmavan juurevasti.” Miten itse hahmotat ihmisen suhteen “elolliseen ja elottomaan ympäristöönsä” runoissasi? Mistä saat inspiraatiota ja millainen kirjoitusprosessisi on?
Tekstissä ihminen on kategorioidensa suhteen ehkä vangituimmillaan, mutta kiinnostavaa kyllä, kuvittelukykynsä varassa lukeva ei parhaassa tapauksessa tajuakaan miettiä, että jokin esimerkiksi elottomaksi käsitetty toimiikin suhteellisen intuitionvastaisesti ja hyväksyy sen. Kilpailu tekstini näkökulma on ihmisen noin 175-senttimetrinen havaintokalusto,jonka lyhyenläntyyttä eri teknologiat, ja toisaalta verevää liikapituutta muut elämänmuodot täydentävät. Suhde on sikäli epätoivoisen riippu vainen, mikä tuntuu imelällä tavalla totuutta vastaavalta mitä en tarkoita.
Itselleni inspiraatio tarkoittaa “innoittuneisiin tiloihin hakeutumista”, minä
toimii usein esimerkiksi vain kävelylenkki. Itselle ikään kuin opetetut nnrinkääntämiset ja toisinaan sattuvat oivallukset saavat jatkamaan.
Kirjoitusprosessini liikkuu tiedostosta toiseen suunnilleen kerran kuussa. Uuteen tiedostoon uskaltaa sijoittaa vain “hyviä” juttuja, ja epävarma odottaa editointikierroksia kulloistakin nykyistä edeltävässä.
