Nykyaika: ajattelutapahtuma uteliaille 9.4.

Nykyaika tulee taas! Ajattelutapahtuma Nykyajassa tieteen ja taiteen asiantuntijat etsivät keskustelun kautta yhteyksiä ja uusia näkökulmia aikamme ilmiöihin. Tällä kertaa Nykyajan kaksi keskustelukokonaisuutta käsittelevät taidetta ja ruokaa. Lisäksi tapahtuman lomassa nähdään myös Ylioppilasteatterin työryhmän performanssi. Tapahtuma järjestetään lauantaina 9.4. klo 14-20.

Ensimmäisessä osassa keskustelemassa ovat itselleen soittamista Taideyliopistossa tutkiva kansanmuusikko Johanna Tarkkanen, musiikintutkija ja taidekriitikko Sini Mononen sekä laulaja-lauluntekijä, lauluntekemisen opettaja Laura Sippola.

Illan toisessa keskustelussa kuullaan ajatuksia Oma Maa -ruokaosuuskunnassa toimivalta Ruby van der Wekkeniltä, vegaaniutta koskevaa affektiivista yhteiskunnallista keskustelua Helsingin yliopistossa tutkineelta yliopistonlehtori Kuura Irniltä sekä vastuullista yritystoimintaa edistävän kansalaisjärjestö Finnwatchin ilmastoasiantuntijalta Lasse Leipolalta.

Tapahtuman juontavat Saara Tamminen ja Sofia Blanco Sequeiros.

Tapahtuman tuottavat yhdessä Nuoren Voiman Liitto, Ylioppilasteatteri ja Kriittinen Korkeakoulu.

Tapahtuma on maksuton.

Aikataulu:

klo 14:00 Keskustelu 1: Taide. Keskustelemassa Johanna Tarkkanen, Sini Mononen ja Laura Sippola.

klo 16:15 Keskustelu 2: Ruoka. Keskustelemassa Ruby van der Wekken, Kuura Irni ja Lasse Leipola.

klo 18:15 Yhteinen kokoava keskustelu

SAAPUMINEN
Ylioppilasteatterin Studio
Aleksanterinkatu 23, Helsinki
sisäänkäynti rautaportista Kolmen sepän aukiolta

SAAVUTETTAVUUS
Ylioppilasteatterin tila on valitettavasti esteellinen. Tilassa ei ole myöskään esteetöntä vessaa. Kahdesta sisäänkäynnistämme Kaivopihan puoleinen on kuitenkin saavutettavissa avustajan kanssa.
Ylioppilasteatterilla ei ole käytössä induktiosilmukkaa eikä esityksiä tai keskusteluja ole tekstitetty.
Esteellinen pääsisäänkäynti Kolmen sepän aukiolta: Opasteena kyltti rautaportin edustalla. Teatterille on kolmen kerroksen verran porrasnousua. Jokaisen nousun kohdalla on käsijohde vaihtelevin puolin. Matkalla ylös on kaksi väliovea, joissa on kynnykset.

Esteettömämpi sisäänkäynti Kaivopihalta: Sisäänkäynnille oven ulkopuolelle tuodaan ennen esitystä esitysjuliste telineessä. Ulko-ovelle johtavat ulkoportaat, sekä n. 20 metrin päässä luiska. Rappukäytävässä on hissi, joka johtaa teatterille (4 krs.). Teatterin sisäoven kynnys on korkea.

Ilmoitathan lippuvarausta tehdessäsi, mikäli tarvitset pyörätuolipaikan ja jos mukanasi tulee avustaja. Avustaja pääsee näytökseen ilmaiseksi. Avustaja- ja opaskoirat ovat tottakai tervetulleita Ylioppilasteatterille. Mahdollisesta saapumisaikataulusta ja järjestelyistä voi olla hyvä sopia etukäteen lippuvarauksen yhteydessä, sillä avustajan kanssa saavutettavissa oleva Kaivopihan puoleinen sisäänkäynti ei ole yleisessä käytössä ja sisäovi saattaa olla lukossa.

Ylioppilasteatterilla ei ole omia autopaikkoja. Lähin esteetön pysäköintipaikka on Q-park Stockmannin pysäköintilaitos. Esteettömiä parkkiruutuja on 12 kpl, 1 kpl jokaisessa kerroksessa jokaisen hissin (4kpl) luona. Stockmannin pääovilta on Ylioppilasteatterin Kaivopihan puoleiselle sisäänkäynnille n. 50 m:n matka.

(Q-park Stockmann tarjoaa liikuntarajoitteisille 3 tuntia maksutonta pysäköintiaikaa. Etuun oikeuttavan kertaluonteisen pysäköintilipun saa vammaisen pysäköintiluvan näyttämällä Stockmannin tavaratalon neuvonnasta (1. kerros), kanta-asiakaspalvelusta tai palvelupisteestä (8. kerros) sekä Stockmann Q-Parkin P1-tason palvelupisteestä.)

TURVALLISEMPI TILA
Noudatamme Ylioppilasteatterilla kaikissa tapahtumissamme turvallisemman tilan periaatteita.
Tutustuthan periaatteisiin tästä linkistä:
https://ylioppilasteatteri.fi/wp-content/uploads/2020/12/Turvallisemman-tilan-periaatteet-Ylioppilasteatterissa.pdf