Nuoren Voiman julkkarit Sörkan Ruusussa 30.3. klo 19

Nuori Voima -lehden tuoretta numeroa juhlitaan torstaina 30.3. klo 19 alkaen Sörkan Ruusussa (Pääskylänrinne 3, Helsinki). Tervetuloa tutustumaan lehden sisältöihin, tapaamaan tekijöitä ja viettämään rattoisaa iltaa yhdessä! Myynnissä uusinta numeroa julkkarihintaan, ja myös vanhoja numeroita voi ostaa vitosella kappale. 

Vuoden ensimmäinen numero, Aivot kapitalismissa, tarkentaa katseensa nykyisen talousjärjestelmämme tapaan luikerrella mieleemme, kehoomme ja suhteisiimme. Numeron esseissä tartutaan oireiden ja häiriöiden tematiikkaan: Edna Huotari esimerkiksi kirjoittaa yöllisistä muutoksistaan stressaantuneeksi hampaiden kalisuttajaksi, ja Anssi Bwalya ruotii nykyistä tapaamme selittää käytöstämme ja tunteitamme yhä enenevissä määrin aivopuheella.  

Jantso Jokelinin, Katariina Yli-Malmin ja Laura Porolan novellit piirtävät tarkkasilmäisiä luonnehdintoja aikamme ihmisestä, joka taipuu, kangistuu kaavoihin tai kenties hekottelee ilman suurempia syitä.  

Lehdessä tarkastellaan sateen herkkää olemusta suomalaisessa nykyrunoudessa, pohditaan orkideoja, Ferdinand de Saussurea ja koko kehon sähköistävää rakkautta sekä inspiroidutaan 60- ja 70-lukujen Länsi-Euroopan uusvasemmistosta, jonka piirissä etsittiin yhteisöllisyyttä ja lohtua. 

Mukana ovat jälleen myös Queeria ennen kväärejä ja Kysy runoilijalta –palstat. Numeron runoilijoina Virpi Vairinen ja V. S. Luoma-aho, kansitaiteilijana Annamaari Hyttinen. Kritiikeissä varpaita, nuoruuden omakuvia, toimiston tuoksua ja paljon muuta! 

Koko lehden sisällöstä löydät tarkempaa tietoa täältä: https://nuorivoima.fi/lue/juttu/aivot-kapitalismissa-nuoren-voiman-uusi-numero-ulkona 

Sörkan Ruusuun ei ole esteetöntä sisäänkäyntiä. Pääsisäänkäynti on n. 60 cm leveä ja sen edessä on n. 20 cm askelma. Sivuovi on n. 55 cm leveä ja sen edessä on n. 20 cm askelma. Ovilla ei ole liuskoja. 
Wc:t ovat esteettömiä ja sukupuolineutraaleja. Tapahtumapaikalla on induktiosilmukka.