kansainvälisyys

Tule mukaan suunnittelemaan kansainvälistä kirjallisuustapahtumaa!

CROWD on eurooppalainen kirjallisuushanke, jonka ensimmäinen osa toteutettiin vuonna 2016. Tapahtumissa oli mukana yli 100 kirjailijaa, ja hankkeen tapahtumia oli 12 eri maassa. Nyt suunnittelemme uutta CROWD-hanketta vuosille 2021-2023. NVL on hankkeen pääjärjestäjä, ja vastaa myös Suomen tapahtumasta. Mukana on viisi muuta järjestäjää viidestä eri maasta, Saksasta, Unkarista, Serbiasta, Itävallasta ja Kyprokselta. Hanke pyrkii maiden välisen kirjallisuusvaihdon lisäämiseen ja helpottamiseen, ja keskittyy kirjallisuuden sekä ympäröivän yhteiskunnan suhteeseen sekä uusiin kirjallisuuden muotoihin.

Haluamme suunnitella Suomen tapahtumaa yhdessä kirjailijoiden, kirjallisuusaktiivien, yhdistysten ja muiden toimijoiden kanssa. Mitä kiinnostavaa tapahtuu kirjallisuuden marginaaleissa juuri nyt ja mitkä ilmiöt puhuttavat? Mistä teemoista pitäisi puhua enemmän? Miten kirjallisuuskenttä Suomessa ja muualla Euroopassa voisi huomioida paremmin kirjailijan ja kääntäjän työolot? Millaista on kansalliset rajat ylittävä kirjallisuus?

Ensimmäinen keskustelu- ja ideointitapaaminen järjestetään perjantaina 5.6. klo 15-16 Zoom-etäkokouksena (päivitetty kellonaika 27.5.)

Tapaaminen on vapaamuotoinen eikä osallistuminen sido mihinkään.
https://us02web.zoom.us/j/81627550432pwd=S09ING94cERlRndJaWNIaGIrT1FnUT09
Meeting ID: 816 2755 0432
Password: 364739

Tervetuloa!

CROWD is a European literary project that began in 2016. It covered events in 12 countries and featured over one hundred writers from around Europe. Now we are planning the second chapter of CROWD for the years between 2021 and 2023. Nuoren Voiman Liitto is the main organiser of the project and it manages all CROWD events within Finland. The other organising partners are located in Germany, Hungary, Serbia, Austria and Cyprus. The project aims at increasing and facilitating international literary exchanges. It focuses on the relation between literature and the societies surrounding it, as well as new literary forms.

We wish to plan the Finnish part of CROWD together with writers, foundations and others active in the literary field. What is happening in the margins of literature at the moment? What are the topics literary field is interested in? What should be talked about more? How could the literary field in Finland and Europe better deal with the working conditions of writers and translators? What would border-transcending literature look like? The first meeting to discuss and brainstorm will be held on Friday the 5th of June at 15-16 as a Zoom video conference. The meeting is informal and non-binding. Join us through the link below.

https://us02web.zoom.us/j/81627550432pwd=S09ING94cERlRndJaWNIaGIrT1FnUT09
Meeting ID: 816 2755 0432
Password: 364739

You are welcome to join!