Kirjallisuusjärjestö Nuoren Voiman Liitto hakee vakituista toiminnanjohtajaa ja tuottajaa. Hakuaikaa tehtäviin on 21.7. saakka. Hakuaikaa on jatkettu 25.7. saakka.
Haluatko päästä tekemään kirjallista tulevaisuutta? Nuoren Voiman Liitto etsii toiminnanjohtajaa
Nuoren Voiman Liitto ry (NVL) on satavuotias kirjoittavien ihmisten yhteisö. Liitto tarjoaa kirjoittajakoulutusta, julkaisee kirjalliseen kulttuurin keskittyvää Nuori Voima -lehteä sekä tuottaa monipuolista tapahtumatoimintaa kuten Runokuu-festivaalia. NVL:n toiminta on valtakunnallista ja kansainvälistä.
Pitkäaikaisen toiminnanjohtajamme siirtyessä muihin tehtäviin etsimme vakituista toiminnanjohtajaa 2.10. alkaen tai sopimuksen mukaan.
Tarjoamme monipuolisen tehtävän arvostetun ja laajasti verkostoituneen liiton johdossa. Nuoren Voiman Liitossa saat suoran kosketuksen kirjallisuuskenttään ja pääset työskentelemään uusien tekijöiden, vaikutteiden ja virtausten keskellä. NVL on yksi Tekstin talon jäsenjärjestöistä. Etsimme tekijää, joka on kiinnostunut kehittämään liiton toimintaa uudessa toimintaympäristössä. Tukena työssäsi on sitoutunut hallitus sekä asiantunteva työyhteisö.
Etsimällämme henkilöllä on:
- Intoa ja valmiutta kirjallisuusjärjestön johtamiseen ja kehittämiseen
Kirjallisuuskentän tuntemusta ja ymmärrystä - Kokemusta rahoituksen hakemisesta ja taloushallinnosta
- Vastuullinen ja itsenäinen työote
Taitoa johtaa hankkeita ja verkostoja - Erinomaiset suulliset ja kirjalliset taidot suomeksi ja englanniksi
Toiminnanjohtaja vastaa Nuoren Voiman Liiton toiminnan suunnittelusta ja toimeenpanosta yhdessä muun henkilökunnan kanssa. Toiminnanjohtaja vastaa myös liiton kansainvälistä asioista, residenssitoiminnasta ja pitää yhteyttä sidosryhmien ja yhteistyökumppanien kanssa. Työnkuvaan kuuluvat esihenkilötehtävät, liiton talouden suunnittelu ja seuranta, rahoituksen hakeminen sekä käytännön taloushallinto, jossa johtajan apuna ovat tilitoimiston palvelut. Toiminnanjohtaja toimii tärkeänä yhdyshenkilönä liiton hallituksen ja toimiston välillä sekä hallituksen kokousten esittelijänä ja sihteerinä. Lisäksi toiminnanjohtaja toimii Nuoren Voiman Säätiön asiamiehenä.
Tehtävä edellyttää kokemusta kulttuurialalla tai järjestökentällä työskentelystä sekä talousvastuusta. Odotamme, että sinulla on kokemusta apurahojen ja avustusten hakemisesta, hallinnoimisesta ja raportoinnista sekä hankkeiden toteuttamisesta. Tunnet yhdistyslain perusteet ja omaat hyvät vuorovaikutus- ja työyhteisötaidot. Hallitset suuria kokonaisuuksia ja paineensietokykysi on hyvä. Arvostamme monipuolista kirjallisuuden tuntemusta, näkemyksellisyyttä sekä verkostoituneisuutta. Tehtävään liittyvä korkeakoulututkinto, laaja kielitaito ja johtamiskokemus luetaan eduksi.
Toiminnanjohtaja työskentelee tiiviisti työparina tuottaja-tiedottajan kanssa ja rekrytoimme molempiin tehtäviin samanaikaisesti. Työnkuvien sovitus valittujen henkilöiden osaamisten mukaan on mahdollista. Olemme avoimia myös yhteishakemuksille. NVL muuttaa osaksi Tekstin taloa syksyllä 2023 ja työntekijät pääsevät mukaan tekstialan yhteisön ensimetreille uudistamaan liiton toimintaa.
Työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva. Työaika on 37,5 h/vko. Työajat ovat joustavat ja käytössä on työaikapankki. Osittainen etätyö on mahdollista. Työhön kuuluu ajoittaisia ilta- ja viikonlopputöitä sekä satunnaisia työmatkoja. Työsuhteen alussa on kuuden kuukauden koeaika. Palkka on 3001,95 €/kk. Työsuhteen aloitus lokakuussa osa-aikaisesti (50 %) perehdytyksellä ja 1.11. alkaen 100 % työajalla tai sopimuksen mukaan.
Liitä hakemukseesi lyhyt (max. 2000 merkkiä) ennakkotehtävä, joka ilmentäisi viiden vuoden kuluttua kirjoittamaasi Nuoren Voiman Liiton juhlapuhetta. Puheessa kerrot, miten Nuoren Voiman Liitto on kehittynyt aikanasi. Voit soveltaa ennakkotehtävää oman näkemyksesi mukaisesti.
Hakemus, ansioluettelo ja ennakkotehtävä lähetetään 21.7.2023 25.7.2023 klo 23.59 mennessä osoitteeseen rekrytointi@nvl.fi. Haastattelut järjestetään 1.–3.8. Helsingissä. Haastatteluihin kutsuttaville ilmoitetaan viikolla 30. Valitun henkilön toivotaan aloittavan liukuvasti vs. toiminnanjohtajan kanssa lokakuussa, mutta aloitusajankohdasta ja perehdytyksestä voidaan sopia erikseen.
Lisätietoja tehtävästä antaa vs. toiminnanjohtaja Saara Tamminen ti 27.6. klo 10–12., 18.7. klo 12–14 ja 21.7. klo 10-12 puh. 044 2074650 ja saara.tamminen@nvl.fi
Nuoren Voiman Liitto etsii tuottaja-tiedottajaa
Sykkiikö sydämesi runoudelle? Etsimme kirjallisuusalan moniosaajaa, jolla on kokemusta erilaisten tapahtumien suunnittelusta ja toteuttamisesta!
Nuoren Voiman Liitto ry (NVL) on satavuotias kirjoittavien ihmisten yhteisö. Liitto tarjoaa kirjoittajakoulutusta, julkaisee kirjalliseen kulttuurin keskittyvää Nuori Voima -lehteä sekä tuottaa monipuolista tapahtumatoimintaa kuten Runokuu-festivaalia. NVL:n toiminta on valtakunnallista ja kansainvälistä.
Etsimme vakituista tuottaja-tiedottajaa 18.9. alkaen tai sopimuksen mukaan.
Tarjoamme työpaikan, jossa pääsee luomaan uutta kirjallisuuden kentälle ja verkostoitumaan laajasti. Saat luotsata kansainvälisesti arvostettua kirjallisuusfestivaalia näkemystesi mukaiseksi ja kehittää kirjoittajakoulutuksen tulevaisuutta. Nuoren Voiman Liitto on kirjallisuusyhteisö, jossa ideoidaan ja toteutetaan monipuolisia tapahtumia, kursseja ja hankkeita yhdessä. Yhdistyksen hallituksen ammattikirjailijat ja työryhmätoiminta ovat tukenasi suunnittelutyössä. NVL on myös yksi Tekstin talon jäsenjärjestöistä.
Etsimällämme henkilöllä on:
- Kiinnostusta nykyrunouteen ja kirjallisuuden uusiin ilmiöihin
- Aktiivinen työote ja valmius oppia uutta
- Kokemusta projektinhallinnasta ja budjetoinnista
- Valmiudet viestintä- ja markkinointitehtäviin
- Hyvät vuorovaikutus- ja kohtaamistaidot
- Erinomaiset suulliset ja kirjalliset taidot suomeksi ja englanniksi
Tuottaja-tiedottaja vastaa Nuoren Voiman Liiton tapahtumatoiminnan ja kirjoittajakoulutuksen suunnittelusta ja sisältöjen ideoinnista, tapahtumatuotannon toteutuksesta, kirjoittajakoulutuksen koordinoinnista sekä liiton viestinnästä. Lisäksi tuottaja-tiedottaja vastaa Runokuu-festivaalin sisällöstä ja tuotannosta. Työnkuvaan kuuluvat tapahtumatoiminnan suunnittelu ja budjetointi yhdessä toiminnanjohtajan kanssa, tuotantojen ja hankkeiden toteuttaminen ja kuluseuranta sekä liiton tiedotus ja markkinointi. Työhön kuuluu myös työryhmien koollekutsujana toimiminen sekä yhteistyö alan muiden toimijoiden kanssa.
Tehtävä edellyttää käytännössä hankittua kokemusta tapahtumatuotannosta ja nykykirjallisuuden harrastuneisuutta. Hallitset työssäsi sosiaalisen median eri kanavat ja taulukkolaskentatyökalut. Arvostamme kokemusta festivaalien tai tapahtumasarjojen järjestämisestä, idearikkautta ja monipuolisia viestintävalmiuksia. Soveltuva koulutus kuten tapahtumatuottajan koulutus ja kokemus apurahojen hakemisesta ja hankkeiden raportoinnista luetaan eduksi. Työskentelykokemus erilaisten kohderyhmien, kuten lasten ja nuorten kanssa on hakijalle eduksi.
Tuottaja-tiedottaja työskentelee tiiviisti työparina toiminnanjohtajan kanssa ja rekrytoimme molempiin tehtäviin samanaikaisesti. Työnkuvien sovitus valittujen henkilöiden osaamisten mukaan on mahdollista. Olemme avoimia myös yhteishakemuksille. NVL muuttaa osaksi Tekstin taloa syksyllä 2023 ja työntekijät pääsevät mukaan tekstialan yhteisön ensimetreille uudistamaan liiton toimintaa.
Työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva. Työaika on 37,5 h/vko. Työajat ovat joustavat ja käytössä on työaikapankki. Osittainen etätyö on mahdollista. Työhön sisältyy ajoittaisia ilta- ja viikonlopputöitä ja satunnaista matkustamista. Työsuhteen alussa on kuuden kuukauden koeaika. Palkkaus on 2680,65 €/kk. Työsuhteen aloitus 18.9. alkaen osa-aikaisesti perehdytyksellä ja 2.10. alkaen 100 % työajalla tai sopimuksen mukaan. Toivomme, että valittu henkilö vierailisi Runokuu-festivaaleilla 24.–27.8.
Liitä hakemuksesi mukaan lyhyt (max. 2000 merkkiä välilyönteineen) ennakkotehtävä, jossa esittelet unelmiesi kirjallisuustapahtuman. Hakemus, ansioluettelo ja ennakkotehtävä lähetetään 21.7.2023 25.7.2023 klo 23.59 mennessä osoitteeseen rekrytointi@nvl.fi. Haastattelut järjestetään 1.–3.8. Helsingissä. Haastatteluihin kutsuttaville ilmoitetaan viikolla 30.
Lisätietoja tehtävästä antaa vs. toiminnanjohtaja Saara Tamminen ti 27.6. klo 10–12., 18.7. klo 12–14 ja 21.7. klo 10-12 puh. 044 2074650 ja saara.tamminen@nvl.fi