Perjantaina 9.12. vietettiin NVL:n pikkujouluja, ja siellä julkistettiin Nuori Voima –palkinnon saaja. Lisäksi tilaisuudessa juhlistettiin Nuoren Voiman säätiön apurahansaajia sekä Nuoren Voiman avustajapalkinnon voittajia.
Nuori Voima -palkinto myönnetään tänä vuonna Mervi Kantokorvelle elämäntyöstä kirjallisuuskriitikkona.
Mervi Kantokorpi on kirjallisuuskriitikko, vapaa kirjoittaja ja merkittävä kirjallisuusalan vaikuttaja. Kantokorven kriitikonura alkoi 1980-luvulla, ja hän on kirjoittanut kritiikkejä Helsingin Sanomiin 2000-luvun alusta lähtien. Hän myös tehnyt pitkän uran kotimaisen kirjallisuuden tutkijana ja opettajana Helsingin yliopistossa, ja toiminut lisäksi taidehallinnossa kirjallisuustoimikunnassa. Kantokorpi on ollut mukana mm. Helsingin Sanomien esikoiskirjailijapalkinnon, Kalevi Jäntin palkinnon ja Runeberg-palkinnon raadeissa. Vuonna 2003 hän valitsi kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon saajan.
Palkintoperusteissa sanotaan:
”Pitkäjänteisellä kriitikontyöllään Helsingin Sanomissa Kantokorpi on pitänyt uuden kirjallisuuden puolta. Hän on laatinut harkittuja, oivaltavia ja kirjallisesti ansiokkaita arvosteluja, joita on ilo lukea.
Kantokorpi on myös johdonmukaisesti toiminut tasa-arvon puolesta kirjallisuuskentällä. Kaudellaan kirjastoapurahalautakunnassa Kantokorpi on painottanut nuorten kirjailijoiden urien tukemista.
Kantokorven kriitikontyö on tuonut herkkävireisellä, huolellisella ja tarkalla tavalla 2000-luvun suomalaisen kirjallisuuden poetiikkojen monimuotoisuutta näkyväksi valtamedian ytimessä. Tässä(kin) suhteessa se on ollut suorastaan ainutlaatuista. Monet monimuotoistuneen ja monimuotoistuvan kirjallisuutemme ilmiöistä ja tekijöistä ovat saaneet ensimmäisen ymmärtävän ja kriittisen mediatilansa Kantokorven ansiosta. Hänen kirjoituksiaan luonnehtiva, moniin suuntiin avautuva uteliaisuus ja avoimuus on hyvin todennäköisesti osaltaan tarjonnut hedelmällistä kasvupohjaa myös kirjallisten muotojen kasvavalle, kunnianhimoiselle moninaistumiselle. Lisäksi se on tarjonnut tilaa sivistyneelle ja luovalle kirjallisuuskritiikille.”
Nuori Voima – tunnustuspalkinto jaetaan vuosittain ansioituneesta toiminnasta kirjallisuuden ja kulttuurin alalla. Palkintoa on jaettu vuodesta 1993 lähtien, ja sen myöntää kirjallisuusjärjestö Nuoren Voiman Liitto. Palkintosumma on 500 euroa.
Nuori Voima -lehden avustajapalkinnotmyönnettiin tänä vuonna Niina Holmille ja Carlos Lievoselle. Nuoren Voiman toimitus luonnehtii sekä Holmia että Lievosta lahjakkaiksi, paneutuneiksi ja näkemyksellisiksi tekijöiksi, joiden työn jälkeen voi aina luottaa. Nuoren Voiman avustajapalkintoa on jaettu vuodesta 1997 lähtien. Sen arvo on yhteensä 1 000 euroa.
Nuoren Voiman säätiön vuoden 2022 apurahat myönnettiin Elina Airiolle, Atte Koskiselle ja Sini Silverille. Hakijoita oli tänä vuonna 80. Apurahan suuruus on yhteensä 6000 euroa. Vuonna 1992 perustettu Nuoren Voiman Säätiö myöntää vuosittain nuorille kirjailijoille tarkoitettuja työskentelyapurahoja. Säätiön tarkoitus on tukea Nuoren Voiman Liiton toimintaa.