Nuoren Voiman Liitto täyttää sata vuotta – juhlavuoden ohjelmassa essee-elokuvia, luentosarja ja digitaalisen kirjallisuuden tapahtumia

Kirjallisuusjärjestö Nuoren Voiman Liitto täyttää sata vuotta. Nuorten harrastajien järjestöksi vuonna 1921 perustettu yhdistys on koonnut alusta alkaen yhteen kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta kiinnostuneita. Ensimmäisiin jäseniin kuuluivat esimerkiksi nuoret Olavi Paavolainen, Lauri Viljanen, Elina Vaara, Uuno Kailas ja Katri Vala. NVL:n alkuaikoina toiminta kattoi kuitenkin laajan kirjon eri harrastusaloja mehiläistenhoidosta esperantoon. Nykyään liitto järjestää kirjoittajakoulutusta, kirjallisuustapahtumia sekä julkaisee Nuori Voima -lehteä.  

”Yhteisöllisyys, tekemisen meininki ja innostus ovat leimanneet liittoa alusta saakka. Kun kulttuurin kentällä on havaittu sokea piste, on luotu uusia muotoja. Liiton ilmapiiri on rohkaissut nuoria tekijöitä leikkimään ja kokeilemaan jo sadan vuoden ajan. Sillä on ollut kauaskantoisiakin seurauksia, kuten vaikkapa Yleisradion synty, johon johti NVL:n radioamatöörien kerhon toiminta 1920-luvulla. NVL:n piiristä nousivat myös Tulenkantajat, jotka uudistivat koko kirjallisuuden kenttää”, toteaa Nuoren Voiman Liiton toiminnanjohtaja Laura Serkosalo.  

Juhlavuoden aikana monipuolista ohjelmaa

Juhlavuoden ohjelma suuntautuu liitolle ominaisesti erityisesti nuoriin tekijöihin, uusiin muotoihin ja yhteistyöhön. Juhlavuoden ohjelmassa nähdään muun muassa Digitaalisen kirjallisuuden hanke, essee-elokuvien sarja ja liiton historiaa tuoreella otteella käsittelevä luentosarja. Juhlavuonna liitto tuottaa myös sanataiteen osuuden Porissa järjestettäville, nuorille suunnatuille Nuori Kulttuuri -festivaaleille toukokuussa. Vuoden huipentaa juhlatapahtuma 4.12. 

Satavuotias liitto on valinnut digitaalisen kirjallisuuden keskeiseksi teemakseen. Digitaalisen kirjallisuuden hankkeessa nähdään kaikille avoin Avauksia digitaalisesta kirjallisuudesta -webinaari 26.3 sekä digitaalisen kirjallisuuden tekemisestä kiinnostuneille suunnattu Digital Literature Hackathon 16.-18.4. Digitaalisesta kirjallisuudesta julkaistaan myös podcast-sarja. Hankkeen verkkosivut on avattu osoitteessa www.digitaalinenkirjallisuus.fi, ja niistä rakentuu hankkeen aikana digitaalisen kirjallisuuden tietopankki. Hankkeen tavoitteena on lisätä tietoisuutta digitaalisesta kirjallisuudesta ja tukea uusien digitaalisten kirjallisuusteosten tuotantoa. Hankkeessa ovat mukana Nuoren Voiman Liiton lisäksi Elävän kuvan keskus Elke ry, Aalto-yliopiston Aalto Studios, Taideyliopiston kirjoittamisen maisteriohjelma ja Runoyhdistys Nihil Interit ry:n Nokturno.fi-verkkolehti.  

Essee-elokuvia ja luentosarja

Metropolian elokuvan ja television koulutusohjelman opiskelijat tekevät essee-elokuvien sarjan Nuoren Voiman Liittoon liittyvän monipuolisen dokumenttiaineiston pohjalta alkuvuodesta 2021. Opiskelijat työskentelevät aineistojen inspiroimina ja tuloksena on kokeellisia lyhytelokuvia. Kaikille avoin luentosarja NVL:n historian vaiheista järjestetään puolestaan marras-joulukuussa yhteistyössä Helsingin yliopiston kotimaisen kirjallisuuden ja yleisen kirjallisuustieteen oppiaineiden kanssa. Luentosarja laajenee tarkastelemaan NVL:n kautta koko maan kirjallisuus- ja kulttuurihistoriaa. 

“Juhlavuoden tapahtumissa ollaan skarpisti kiinni tässä päivässä ja hetkessä. Samalla kuitenkin vaalitaan ja tehdään näkyväksi sitä ylisukupolvista kulttuurista tietoa, jota liitolla on valtavat määrät ja jota on tärkeää myös välittää eteenpäin. Esimerkiksi luentosarja tulee olemaan tähän hieno panostus”, toteaa Nuoren Voiman Liiton puheenjohtaja, runoilija Reetta Pekkanen.  

Vakituiset tapahtumasarjat jatkavat

Vuoden mittaan liiton vakituisessa ohjelmassa ovat klubisarjat Koettelevan kirjallisuuden klubit sekä Nuori Voima -lehden teemojen ympärille järjestettävät Nuori/Voima -klubit. Lisäksi liitto on mukana järjestämässä lavarunotapahtuma Poetry Jameja sekä Nykyaika-ajattelutapahtumaa. Syyskauden tapahtumista järjestetään klubisarjojen lisäksi Runokuu-festivaali elokuun lopulla. Tapahtumat järjestetään koronaturvallisesti striimaten ja ilman yleisöä niin kauan kuin kokoontumisrajoitukset jatkuvat.  

Juhlavuoden tapahtumien päivämäärät

10.2. Koettelevan kirjallisuuden klubi 
3.3. Nuori/Voima-klubi: Limbo 
26.3. Avauksia digitaalisesta kirjallisuudesta -webinaari 
16.-18.4. Digital Literature Hackaton 
12.5. Nuori/Voima -klubi: Ofelia  
21.-23.5. Nuori kulttuuri -festivaali Porissa, NVL mukana 
2.6. Koettelevan kirjallisuuden klubi  
19.-24.8. Runokuu-festivaali 
5.11.-3.12. Juhlavuoden luentosarja 
4.12. Juhlatapahtuma 

Muutokset aikatauluihin ovat mahdollisia.

Lisätiedot juhlavuodesta

Toiminnanjohtaja  
Laura Serkosalo 
Laura.serkosalo@nvl.fi 
puh. 044 207 4650 
 
Tiedottaja 
Anna Borgman 
anna.borgman@nvl.fi 
puh. 044 207 4651