Nuoren Voiman Säätiö julistaa Jouko ja Johanna Arolan rahaston apurahat nuorille kirjailijoille vuodelle 2019 haettaviksi. Apurahojen hakuaika on 1.-31.10.2019. Apurahat ovat työskentelyapurahoja, ja niitä voivat hakea alle 40-vuotiaat suomeksi kirjoittavat kirjailijat. Apurahoja voivat tänä vuonna hakea vuonna 1979 ja sen jälkeen syntyneet kirjailijat. Apurahoja voivat hakea vain yksityishenkilöt eikä niitä myönnetä työryhmille. Apurahoja voi hakea ainoastaan ammattimaiseen kaunokirjalliseen työskentelyyn. Esseet kuuluvat haettavien apurahojen alaan, tietokirjallisuus ei. Apurahaa ei myönnetä sosiaalisin tai taloudellisin perustein.
Vuonna 2019 myönnettävien apurahojen kokonaissumma on 5000 euroa ja se jaetaan 1000-2000 euron suuruisina työskentelyapurahoina. Apurahan saajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Päätökset julkistetaan 13.12.2019 Nuori/Voima -klubilla sekä Nuoren Voiman Liiton verkkosivuilla nuorenvoimanliitto.fi. Kielteisistä päätöksistä ei ilmoiteta eikä säätiö perustele päätöksiään.
Hakuohjeet
Apurahaa haetaan sähköisesti.Hakemuslomakkeen ohessa on toimitettava vaaditut liitteet pdf-muodossa:
– Ansioluettelo
– Työsuunnitelma
– Tekstinäyte
Lomakkeen löydät täältä.
Tekstinäytteen
maksimipituus on viisi liuskaa. Hakija voi valita tekstinäytteen hakemuksen
kannalta relevantiksi katsomastaan tekstistä, joko tekeillä olevasta teoksesta
tai aiemmin julkaistusta.
Lähetä hakemus liitteineen pdf-muodossa 31.10.2019 mennessä osoitteeseen: nvsaatio@nuorenvoimanliitto.fi.
Viestikenttään kirjoitettua informaatiota ei huomioida hakemusta käsiteltäessä.
Ainoastaan ohjeiden mukaisesti lähetetyt hakemukset ja liitteet käsitellään.
Taustaa
Johanna ja Jouko Arolan
rahaston apurahat ovat tuottoa
testamenttilahjoituksesta, jonka Nuoren Voiman Liitto sai vuonna 1989
pitkäaikaiselta aktiiviselta jäseneltään Johanna Arolalta. Arolan testamentin
tarkoituksena oli taata liitolle toimitilat ja tukea sen toimintaa. Nuoren
Voiman Säätiö perustettiin 1992 hallinnoimaan testamentattua omaisuutta.
Säätiön tarkoituksena on tukea Nuoren Voiman Liitto ry:n toimintaa sekä
taiteen, taiteiden tutkimuksen ja kritiikin tekijäin työtä ja edellä
mainittujen alojen koulutusta ja harrastustoimintaa.
Nyt jaettavat apurahat ovat lahjoitetun omaisuuden sijoitustoiminnan tuottoa.
Jaettavista apurahoista ja niiden summasta päätetään vuosittain säätiön
varallisuustilanteen mukaan. Apurahoja on jaettu vuodesta 2011 alkaen ja niitä
voivat hakea hakuvuonna alle 40-vuotiaat suomeksi kirjoittavat kirjailijat.
Apurahat on tarkoitettu kaunokirjalliseen työskentelyyn.
Päätöksen apurahoista tekee Nuoren Voiman Säätiön hallitus: Peter Mickwitz, Riikka Pelo, Ari Hirvonen, Laura Lindstedt ja Eino Santanen.
Lisätietoja
Säätiön asiamies Laura Serkosalo, laura.serkosalo@nuorenvoimanliitto.fi.
Kuva: Flickr/ Branko Collin
Lupa: https://creativecommons.org/licenses/by-sa/2.0/