Tänä vuonna 69. kertaa järjestetyn J. H. Erkon kirjallisuuskilpailun on voittanut turkulainen Matilda Kirvelä. Kilpailulajina oli runous, ja mukaan lähetettiin tänä vuonna kaikkiaan 179 tekstiä.
Kilpailuraati kuvaa, että Kirvelän poetiikkaa voi luonnehtia “ajatus edellä virtaavaksi älyn runoudeksi, jossa läikähtelee tunne ja välillä jopa katurunouden ruumiillinen henki röökeineen ja eritteineen”.
Toiselle sijalle sijoittui helsinkiläinen Emma Kurvi ja kolmannelle sijalle helsinkiläinen Anna Kallio.
Kunniamaininnan kilpailussa saavat Antti Lauronen Tampereelta,
Vilma-Elviira P. Helsingistä ja Kirmo Komulainen Helsingistä.
Tulokset julkistettiin Helsingin Kirjamessuilla Töölö-lavalla torstaina 23.10.2025.
Raadin mukaan kilpailun teksteissä on runsaasti tyylillistä ja kokemuksellista hajontaa, mikä kielii monipuolisesta kirjoittajakunnasta. Kilpailutöiden kokonaisuutta kuvataan laadukkaaksi, ja runouden tilaa kilpailuannin perusteella hyvinvoivaksi.
Kilpailuraadin muodostivat tänä vuonna runoilijat Risto Oikarinen, Virpi Alanen, Jonna Nummela eli Nihkee sekä Kallion lukion opiskelija Senja Ollikainen.
J. H. Erkon kirjoituskilpailuun voivat osallistua alle 30-vuotiaat kirjoittajat, jotka eivät ole vielä julkaisseet esikoisteostaan. Kilpailua järjestävät yhteistyössä Suomen Nuoriso-opisto, Suomen Nuorisoseurat ja Nuoren Voiman Liitto.
1 Sija: Matilda Kirvelä
Kuvaile itseäsi kirjoittajana.
Ranskalaiskirjailija Annie Ernaux on sanonut, että jos hän ei kirjoita asioista, niitä ei ole viety loppuun, vaan ne on pelkästään eletty. Suhtaudun itsekin kirjoittamiseen tällaisena viimeistelynä, maailmassa olemisen tapana ja elintoimintona. Jos elämä (tai se mitä meille tapahtuu) on hengenveto, vaaditaan kirjoittamista, jotta hengenveto asettuu keuhkoihin ja toisaalta myös pääsee ulos sieltä. (Ernaux ei ilmaisisi tätä näin monimutkaisesti, mutta minäpä ilmaisen.)
Pidän siitä, miten kirjoittaminen mahdollistaa parhaimmillaan mitä tahansa ja tulkinnat vievät erilaisiin rinnakkaistodellisuuksiin. Nautin kielen kanssa toimimisesta ja haluan kokeilla sen ja ennen kaikkea ajattelun rajoja sekä samalla myös esimerkiksi luonnon ja kulttuurin keinotekoisia rajoja. Elämme kenties eräänlaista post-ironian aikaa, jossa kaikki on niin ironista, että se alkaa menettää tehonsa ja siksi haluan tuoda ironian rinnalle ikään kuin vakaviakin väitteitä. Pidän konkretian, paikoin ällöttävienkin kuvien ja filosofian vuorottelusta ja limittymisestä. Kirkas, mutta abstrakti ajatus vaatii viereensä kirkkaan lasin, sellaisen konkreettisen maailman. Ajattelen, että kirjoitan tavallaan oman sukupolveni kokemuksesta, mutta samaan aikaan haluan nöyrästi kirjoittaa niin hyvin, että se puhuttelee muitakin kuin omaa kuplaani ja tuo tunteen samaistumisesta, vaikka ei istuisikaan iltaa kuppilassa tai lukisi Deleuzea. Kirjoittamisen ytimessä on nimenomaan kirjoittaminen, joka on ajaton, sukupuoleton ja pidättelemätön. Haluan rakentaa rihmastoja, jotka ovat sekä potentiaalisesti humoristisia että äkkisyviä, niin iskevän kantaaottavia kuin sanoilla maalaileviakin.
Kirjoitatko myös muita lajeja, kuten proosaa, näytelmiä tai esseitä?
Työstän parhaillaan lyriikan ohella pidempää tekstikokonaisuutta, jossa pyrin painamaan harvemmin enteriä ja tuomaan osin kilpailutyössänikin käsittelemääni tematiikkaa romaanin muotoon. Minulle kirjoittaminen on itseisarvoista riippumatta siitä, lukeeko sitä kukaan, saako siitä rahaa ja ylipäätään riippumatta mistään itse tekstin ulkopuolisesta. Aina sitä ei ole yhtä helppo muistaa, sillä elämme systeemissä, jossa laskut on pakko maksaa eikä taidekaan ole riippumatonta kaupallisuudesta. Palaan kuitenkin ajatukseen kirjoittamisen itseisarvoisuudesta aina ja siksi myös kirjoitan niin kuin kirjoitan. Runous ei ehkä ole tällä hetkellä myyvin kirjallisuudenlaji nopeassa ajassa, jossa etsitään helppoja maaleja ja pikaista dopamiinia, mutta juuri siksi sitä on kirjoitettava. Myös proosassa(ni) on aina jotain lyyristä: sirpaleita, kuvia, aukkoja. Haluan kirjoittaa niin lyriikkaa kuin proosaakin väkevästi, puhuttelevasti ja herättelevästi.
Raadin mukaan kilpailutyösi “poetiikkaa voi luonnehtia ajatus edellä virtaavaksi älyn runoudeksi, jossa läikähtelee tunne ja välillä jopa katurunouden ruumiillinen henki röökeineen ja eritteineen”. Kerro hieman kilpailutyöstäsi ja sen kirjoittamisesta. Minkälaista kaunokirjallista tekstiä lähdit kirjoittamaan ja minkälainen siitä tuli?
Minulla on kirjoittajana oikeastaan kahdenlaisia prosesseja: on niitä, joita hiotaan loputtomiin, mietitään yksittäisiä sanoja, pilkkujen paikkoja ja kokeillaan eri mahdollisuuksia sekä niitä, joissa teksti vyöryy yli ja on jo heti valmiimpaa. Molemmilla on paikkansa, mutta kilpailuun lähettämäni kokonaisuus Se ei viittaa mihinkään tarkkaan edustaa jälkimmäistä ja vahvaa tunne edellä menemistä.
Suhtaudun kirjoittamiseen niin, että se on tavallaan työ siinä, missä vaikka lattioiden lakaiseminenkin – se pitää tehdä – mutta toisaalta taiteen tekeminen on aivan oma maailmansa. Se ei viittaa mihinkään tarkkaan lähti tietystä ajatuksesta: halusta kuvata jotain epämääräistä, sitä, mistä ei oikein tiedä mitä se on, mutta jonka tuntee eri tavoin sekä henkilökohtaisesti että kaduilla. Tunnistan raadin kuvauksen runoistani, sillä en pyri kirjoittamaan miellyttävästi, vaan likaisesti, ruumiillisesti ja savuisesti. Kuuntelen paljon rap-musiikkia, josta ammennan myös omaan kirjoittamiseeni. Räpissä asioita heitetään ilmoille, syljetään ja katsotaan mitä tapahtuu. Mielestäni se on kiinnostava kontrasti pitkällisemmän ja paikoin akateemisenkin pohdinnan rinnalla.
Tekstinäyte
Selkäranka mutkalla, laita nolot kirjat päällekkäin (Foucault, Bukowski, Foster Wallace)
Toista ihmistä ei tunne ennen kuin on lukenut miesten kirjoittamia kirjoja hänen kanssaan
Älä oksenna kaikkea, voi vain pahoin
ja muista viisi minuuttia, ettei kannata juoda
(niin siis vettä)
Kaikkeen tulee käänne ja samea tiskivesi:
tottuminen
Se voi olla ihan valtava nautinto, ettei ole mitään, vaan saa valua viemäriin ja
etsiä merkityksiä siitä
Maataan tässä vähän aikaa ja pelätään ihan kaikkea
On korruptoitunutta olla pettymättä koko ajan
2 Sija: Emma Kurvi
Kuvaile itseäsi kirjoittajana.
Miellän usein kirjoittamistani keräilyn kautta. Keräilen ajatuksia, tuntemuksia ja mielleyhtymiä ympäriltäni, mikä toimii perustana teksteilleni, olkoon sitten kyse rehevistä tai minulta piilossa majailleista sanoista, vastaantulijan terävästä ylähuulen kaaresta, paikkasidonnaisista minuuden näyttämöistä, tai kuinka räsymaton reunan nuput limittyvät ja ovat taitettuja. Nautin rajattomasti siitä, että keräilyni on useimmiten salaista, ja saan kellua välitilassa, jossa itse tiedän, mistä ajatukseni ovat kimmonneet, mutta tieto ei välttämättä välity tekstistä. Liikun usein omakohtaisuuden ja fiktiivisen kerronnan rajapinnoilla, jossa itse en kuitenkaan ole minä, vaan kirjallinen vastikkeeni. Oma keräilyni kohde, joka paisuu ja kasvattaa uudet kasvot. Fragmentaarisuus, aiheettomuus ja runon puhujuus kiinnostavat minua erityisesti. Etsin usein väkevyyttä ja tekstissä olemisen tapaa, joka on tarkka ja pujotteleva. Minulle on olennaista, miltä kieli maistuu, ja miten persouteni kieltä kohtaan sulaa teksteihini.
Kirjoitatko myös muita lajeja, kuten proosaa, näytelmiä tai esseitä?
Runous on itselleni kenties ominaisin tai itsestäänselvin keino kirjoittaa, ja se on pitkälti lähtökohtani. Koen kuitenkin usein visaiseksi määrittää tekstieni lajityyppiä, sillä kirjoitan usein tavalla, joka yhdistää lyriikkaa ja proosaa. Luen hyvin kerrontapainotteisesti, ja minua vetää puoleensa tekstien ja teosten kieli, eikä välttämättä niinkään juonet tai aiheet, mikä varmasti vuotaa myös omaan tekemiseeni. Draamanjälkeisen teatterin eleet ovat minulle inspiraation lähde.
Raadin mukaan kilpailutyösi “runot ovat runsaita ja vahvoja, silti vapaasti virtaavia. Suhde runouteen ja tekijyyteen on niissä kirjoitettu esiin, ja samalla runot ovat kehollisesti elämännälkäisiä”. Kerro hieman kilpailutyöstäsi ja sen kirjoittamisesta. Minkälaista kaunokirjallista tekstiä lähdit kirjoittamaan ja minkälainen siitä tuli?
Kilpailutyötäni kutsuisin kuvauksiksi ja otteiksi minua jahtaavista aiheista ja teemoista, jotka pyörivät ja paljastavat alastoman ruumiinsa. Runot ovat syntyneet vähitellen, mutta kuuroittain ja tipahdellen, ja ne kuvaavat itselleni tyypillisesti kronotoopin hakemista. Ajan kysymysten, tekijyyden sekä ruumiillisuuden kanssa kamppailu pilkottaa alati teksteistäni läpikuultavana. Olen ahnas yhdistelijä, ja kirjoittaminen on puhjennut jostakin hersyvästä ajatuksesta tai poimimastani maanitteesta, joka on käsissäni saanut muodon ja luulot.
Tekstinäyte
aurinko on juuttunut kaupungin ylle
roikkuu jumalattomien selkien välissä
sykkii ihollani otsallani päänahassani kämmenselissäni
tahmaiset hiukset tarraavat siihen minä raahaudun juomaan kamalaa vettä
liimapinta on heikennyt
ja auringon jalat, voi luoja, minun päälläni, selässäni
minä juon hanasta etovaa vettä kuin sylkeä
3 Sija: Anna Kallio
Kuvaile itseäsi kirjoittajana.
Runouden kirjoittaminen on minulle kirjoittamisen harjoitusta. Yritän kirjoittamisen ensimmäisessä vaiheessa olla yrittämättä, silloin kielessä on yleensä jokin kipinä, jotakin josta itsekin yllätyn. Samalla pyrin tietoisesti kohti yllättymisen hetkiä – siinä on paradoksi, joka voi joskus lamaannuttaa. Onneksi välillä on mahdollista työskennellä päämäärätietoisesti siten, ettei päämärä niele yllättymisen mahdollisuutta. Se on ihanaa.
Ajattelen kirjoittamista yhteyksien etsimisenä. Myös lukeminen on minulle parhaimmillaan yhteyksille antautumista ja niiden rakentamista. Kirjoittamisen eri vaiheet limittyvät helposti toisiinsa, mutta editoidessa asennoidun usein ottamaan löytäjän roolin. Silloin pääsen katsomaan kieltä erilaisen linssin läpi. Nyplään verkostoa, joka valkenee prosessissa itsellenikin uutena.
Kirjoitatko myös muita lajeja, kuten proosaa, näytelmiä tai esseitä?
Toimin vapaana kriitikkona ja kirjoittajana kulttuurijournalismin kentällä, joten minulla on kirjallisuuden saralla eräänlainen kaksoisrooli. Journalistinen työskentely on ruokkinut muuta kirjoittamistani ja sama on käynyt toiseen suuntaan. Kirjoitan myös toisinaan esseistiikkaa, johon runous helposti ui mukaan vähintään taustamateriaalien tasolla. Olen kirjoittanut hieman proosaa ja joskus näytelmätekstejäkin, mutta runous on itselleni laji, jonka parista löydän toistuvasti merkityksen kokemuksen. Runouden parissa pääsen vastakkain kielen taianomaisimpien ulottuvuuksien kanssa.
Raadin mukaan kilpailutyösi ”runoissa on viehättävää, tuulenväreilevää surrealismia. Muodoltaan runot ovat erityisen hallittuja, mutta sisältö tarjoaa silti versoavaa, pysähtymätöntä ja aistillisena läikkyvää luonnon elämää.” Kerro hieman kilpailutyöstäsi ja sen kirjoittamisesta. Minkälaista kaunokirjallista tekstiä lähdit kirjoittamaan ja minkälainen siitä tuli?
Kirjoittamiseni oli jonkinlaisessa murroksessa kevään korvilla ja kilpailutyöhön päätyi runoja, joiden kieltä kannattelee rekisteri, jonka tutkiminen on yhä kesken. Luin kirjoittamisen ohella paljon kaikenlaista, runouden puolelta esimerkiksi erästä suosikkiani Tua Forsströmiä sekä suomeksi että ruotsiksi. Kaunokirjallisuuden lisäksi luin muun muassa Merlin Sheldraken sienitutkimusta popularisoivaa teosta Näkymätön valtakunta ja etsin tietoa ikiliikkujista.
Kuten kuvasin aiemmin, koetan editoidessani asettua löytäjän rooliin. Hahmotan usein kielen editointipöydällä liikuteltavina kappaleina tai geomag-magneetteina, joita voin siirrellä ja järjestellä erilaisin tavoin. Ajattelen, että kilpailuun lähettämäni työ on yksi ehdotelma kielen kappaleiden järjestykseksi. Päädyin esimerkiksi yhdistelemään erään runon kohdalla kirjoittamiani fragmentteja pidemmäksi yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, jotta se palvelisi tätä kyseistä runosarjaa paremmin. Runo tai sen kieli saattaa purkautua vielä takaisin fragmenteiksi sen mukaan, mikä sitä tuleekaan vielä ympäröimään.
Tekstinäyte
Rusakon opetukset alkavat yöstä. Hengitys laskee lihaa mullaksi, huputtaa papanoita rouskuiksi. Hämärä alkaa puhua, puputtaa, kuten helmipöllö puputtaa. Hän on täällä, vilkuttaa. Sirkkalehti puhkeaa. Joku puputtaa, pilkkopimeässä puputtaa. Lukusarja pulputtaa. Ulpukan hedelmä halkeaa.