J.H. Erkon kirjoituskilpailu 2023 on nyt avoinna – tekstilajina on runous ja kilpailuaikaa 31.3.2023 asti!
J.H. Erkon kilpailu järjestetään 67. kerran. Kilpailuun voivat osallistua vuonna 1993 syntyneet ja sitä nuoremmat kirjoittajat. Kilpailuun osallistutaan sähköisesti täyttämällä ilmoittautumislomake, joka on auki 31.3.2023 klo 23:59 saakka. Säännöt, ohjeet ja ilmoittautuminen kilpailun nettisivuilla: http://erkonkilpailu.net/
Vuonna 2023 kilpailun raadissa vaikuttavat ansioituneet runoilijat ja suomalaisen kirjallisuuskentän aktiivit Maria Matinmikko, Mikael Brygger ja Tiina Lehikoinen. Lisäksi mukana raadissa on aiempien vuosien tapaan Kallion lukion KirjaKallio-hankkeen opiskelija, ja tänä vuonna tehtävään on valittu Sade Alanko. Kilpailutekstit lukee myös esiraati, jonka muodostavat Nuoren Voiman Liiton hallituksen puheenjohtaja, runoilija Reetta Pekkanen sekä varapuheenjohtaja, runoilija Tuukka Pietarinen.
Palkinnot ovat 1 000 euroa, 700 euroa ja 500 euroa. Lisäksi jaetaan raadin valitsema määrä kunniamainintoja. Rahapalkinnon lisäksi kilpailussa sijoittuneille ja kunniamaininnan saaneille tarjotaan palkinnoksi lyhyt kirjoittajakurssi alkuvuodesta 2024.